Lautasellani on krokotiilia: Ujon chilinsyöjän mangokastike ynnä marinadi – vaikkapa krokotiilille

K-Supermarket Jakomäki lienee ainoita, ellei ainoa, Suomessa ajoittain krokotiilin lihaa myyvä kauppa. Pääsiäisen tienoilla huomasin sitä jälleen olevan tarjolla, joten Aleksi pääsi krokotiiliostoksille. Metsästysreissu tuotti tulosta ja pakastimeemme sujahti puolisen kiloa matelijan pyrstöfileetä. Eksoottista!

Muutamia kuukausia myöhemmin kaivoimme erikoisen paketin kylmästä lämpimään ja rupesimme miettimään krokotiili-illallisemme sisältöä. Reseptiikkoja löytyi niukasti, lähinnä nyrkkisääntö tuntui olevan, että tämä lähes täysin rasvaton otus vain käytetään pannulla. Makupariksi tälle jonkinsortin kanan ja possun sekoitukselle resepteissä vaikutti suositeltavan jotakin voimakasta, chilistä ja sen sellaista. Näinpä leikkelimme kimpaleen pihveiksi, marinoimme australialaisohjetta noudatellen ja annoimme piipahtaa grillissä, minuutin per puoli. Valmistustapa tuntui olevan oikea, lihasta tuli sopivan mureaa.

Entäpä maku sitten? Kuten myyjä aiemmin oli kuvaillut, krokotiili tosiaan oli eräänlainen kanan ja possun sekoitus, jossa rakenne tuli possusta, maku kanasta. Jotenkin paistotavasta, lihan valkoisuudesta ja toivotusta kypsyydestä tuli mieleen tonnikala. Pahoittelut tässä kohtaa siitä, että liha jäi kuvaamatta, mutta yllä olevan marinadi-linkin takaa voitte tarkastella ainakin valmiin lihan ulkonäköä.

IMG_3182Krokotiilin rinnalle valmistimme mango-chilikastiketta Helsingin Sanomien ohjeella, jota alunperin suositeltiin kanalle. Vaikka kastike osoittautuikin sangen ujoksi, eikä marinadikaan lopulta mikään tulinen ollut, pidimme silti krokotiilikokeiluamme onnistuneena. Marinadin makuun saattoi vaikuttaa se, että emme onnistuneet tähän hätään löytämään sitruunamyrttiä, emmekä oikein tietoa sen korvaamisesta. Tiedä sitten, onko tuo maultaan kuinka voimakasta tai dominoivaa…

Ehkäpä tämä saa ainakin itsevalmistetun krokotiilin kanssa jäädä ainokaiseksi kokeiluksi, mutta kannatti ehdottomasti. Suosittelen muillekin vastaavaa eksotiikkaa keittiötouhuihin.

P.S. Samaisen jakomäkeläisputiikin ajoittaisiin erikoisuuksiin kuuluu myös seepranliha, jota ajattelimme tilaisuuden tarjoutuessa kokeilla.

(Sitruunamyrtti-)chilimarinadi

500 g krokotiilin fileetä (kana taikka jokin vaalea kala voisivat niin ikään pitää tästä marinadista)
1 limen mehu
2 rkl oliiviöljyä
1 tl inkivääriraastetta
1 valkosipulinkynsi
2 pientä punaista chiliä
1 tl sitruunamyrttiä (makutakuuta tästä ei ole)
0,6 dl (sitruunamyrtti)-sweet chili -kastiketta

Leikkaa filee parin sentin paksuisiksi pihveiksi – tai kuutioiksi, mikäli haluat laittaa sen vartaisiin.
Kuori ja raasta inkivääri. Kuori ja silppua valkosipulinkynsi, poista chileistä siemenet ja pilko.
Sekoita marinadin ainekset keskenään. Anna maustua jääkaapissa vähintään tunnin, mutta mielellään kahden-kolmen tunnin ajan.
Grillaa krokotiilipihvejä korkeassa lämpötilassa nopeasti, minuutti per puoli. Älä ylikypsennä!

Mango-chilikastike

1,5 dl

IMG_3181125 g mangososetta
0,5 dl ranskankermaa
puolikas punainen chili
0,5 rkl hunajaa
0,25 tl currya (me jätimme tämän pois)
(10 tippaa tabascoa, tämän poisjättäminen saattoi vaikuttaa mietoon makuun oleellisesti, mutta tabasco ei kuulu käyttämiimme ainesosiin)
suolaa
mustapippuria

Poista chilistä siemenet ja hienonna. Sekoita ainekset yhteen ja anna kastikkeen maustua jääkaapissa hetken verran.
Tarjoa esimerkiksi krokotiilin tai broileriruokien kera.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s