Mämmiä epäileväisille: Mämmirahka

IMG_1982Jos tuokkonen ruskeaa pääsiäisen perinneherkkua, ei sellaisenaan pistä housuja pyörimään jaloissa, on muitakin vaihtoehtoja ainakin kokeilla mämmiä. Harva varmaan syö sitä muutenkaan ihan sellaisenaan, mutta seuraava rahka vie mämmin jatkojalostuksen vielä tavanomaista kerma-sokeri -linjaa pidemmälle.

Itse pidän mämmistä – juuri noiden edellä mainittujen kerman ja sokerin tai vaihtoehtoisesti vaniljakastikkeen kera – joten ihan jäävi en ole sanomaan, mutta uskoisin, että mämmirahkaa voisi yrittää tarjota jopa niille, jotka jättävät mämmin muuten maistelematta. Mikään mämmipiilo tämä ei kuitenkaan ole, mämmi sekä näkyy että maistuu, mutta maku on huomattavasti lempeämpi.

Mielestäni tämä oli todella hyvää, tarjoilen varmasti uudemmankin kerran, ja suosittelen suuresti kokeilemaan tätä Glorian Ruoka & Viini -lehdestä bongattua reseptiä. Meillä tämä sijoittui pieninä annoksina pääruoan ja makeamman jälkiruoan väliin, mutta olisi rahkasta ollut ihan ”oikeaksikin” jälkiruoaksi.

Mämmirahka

4 annosta (tai 8 ”välijälkiruoka-annosta”)

IMG_19812 dl kuohukermaa (minä maustoin hieman vaniljalla)
1 dl maitorahkaa
250 g mämmiä
1 dl lakritsia
1 rkl ruokosokeri-/ tummaa siirappia
0,25 tl sormisuolaa

Vatkaa kuohukerma kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sekoittaen maitorahka ja mämmi.
Pilko lakritsi pieniksi paloiksi. Lisää lakupalat, siirappi ja suola mämmirahkan joukkoon.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s