Avainsanat

, , , , , , ,

Huomaan viime aikoina laatineeni runsain mitoin artikkeleita, jotka istuvat parhaiten kategoriaan Aamupalat. Niin, kun vapaa-aikaa on ollut tavallista vähemmän, ”virallinen” ruoanlaitto on jäänyt hiukan pienemmälle huomiolle. Mutta ei huolta: minä rakastan aamuja ja aamuvirkkuna ihmisenä olen ehtinyt tutustua uusiin resepteihin ja keittokirjoihin ainakin aamiaisten puitteissa. Ja koska minulla on kotona eräs joka nauttii syömisestä niin aamulla, päivällä kuin illallakin, olen mainiosti voinut valmistaa heti aamulla aterioita, jotka itse ehkä koen enemmänkin brunssi- kuin aamupalasopiviksi.

No, valitkoon kukin itse, mihin aikaan seuraavia ruokalajeja tarjoilee, joka tapauksessa niin minä kuin koekaniinikin olimme tyytyväisiä sekä makuihin että resepteihin, joista ensimmäinen löytyi jo monesti mainitusta Vera Jordanovan Don’t Miss a Bite -keittokirjasta, toinen ja kolmas kirjahyllyni keittokirjaosaston tuoreimmasta tuttavuudesta Reseptikuningatar, jossa Kaisa Sillanpää esittelee palkittua kotiruokaansa sangen mehevin mauin.

Mainittujen kirjojen tarkempia esittelyjä lupaan muuten julkaista lähitulevaisuudessa, olenhan Jordanovankin tuotoksilla jo useamman kerran ilostuttanut pikkuperhettämme.

Mutta sitä ennen: kananmunaa, muffinssia ja jogurttia, siis hyvää huomentapäivää!

Pekonifrittata karamellisoidun sipulin kera

2 annosta

IMG_35612,5 kananmunaa
50 g pekonia
0,3 rkl oliiviöljyä
nokare voita
1 pieni sipuli
0,5 laakerinlehteä
suolaa
30 g juustoraastetta
10 g parmesaaniraastetta
tuoreita timjaminlehtiä
mustapippuria myllystä

(Laita uuni kuumenemaan grillivastuksella noin 250 asteeseen.)
Vatkaa kananmunat ja pane ne syrjään.
Pilko pekoni pieneksi, viipaloi sipuli renkaiksi.
Paista pekoni pannulla rapeaksi ja pane se syrjään. Pyyhi ylimääräinen rasva pannulta talouspaperilla. Mittaa pannulle oliiviöljy ja voi, ja kun voi sulaa, lisää joukkoon sipulirenkaat, laakerinlehti ja ripaus suolaa. Paista miedolla lämmöllä välillä sekoittaen, kunnes sipulit ovat karamellisoituneet. Poista laakerinlehti ja ripottele joukkoon paistettu pekoni. Lisää juustoraaste ja parmesaani. Lisää varovasti joukkoon kananmunat ja ripottele pinnalle muutama timjaminlehti ja mustapippuria.
Paista kannen alla noin 5 min. Tarjoa lämpimänä.

Huom! Halutessasi voit tehdä frittatan valurautapannulla ja siirtää pannun lopuksi 250-asteiseen uuniin grillivastuksen alle muutamaksi minuutiksi.

Suolaiset muffinssit

8 pientä / 6 isoa muffinssia

IMG_35712,75 dl vehnäjauhoja
0,5 rkl leivinjauhetta
0,25 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 kananmuna
0,25 dl rypsiöljyä
1,25 dl maitoa
0,5 dl juustoraastetta
0,5 dl aurinkokuivattuja tomaatteja / tuoreita kirsikkatomaatteja
0,25 dl pestoa

Yhdistä jauhot ja mausteet.
Vatkaa kananmuna ja öljy, lisää maito ja jauhot, sekoita. Pilko aurinkokuivatut tai tuoreet tomaatit. Lisää juustoraaste sekä tomaatit.
Jaa taikina muffinssivuokiin. Paina öljytyllä sormella muffinsseihin kuoppa keskelle ja laita noin teelusikallinen pestoa koloihin.
Paista muffinsseja 200 asteessa noin 20 min.

Sitruunajogurtti

2 annosta

IMG_3576yhden sitruunan mehu ja raastettu kuori
0,5 dl sokeria
3 dl (turkkilaista) paksua jogurttia

Raasta hyvin pestyn sitruunan kuori ja purista mehu.
Laita pieneen kattilaan sokeri, sitruunan mehu ja kuoriraaste. Kuumenna kunnes sokeri on sulanut.
Jäähdytä ja sekoita hyvin jogurttiin. Laita hetkeksi jääkaappiin ja sitruunajogurtti on valmista nautittavaksi.

Advertisements