Perunasalaattia ja vappuvieraita

Sangen lumista vappuaatonaattoa viettäessämme päätimme juhlistaa Pikku-Kokin ensimmäistä vappuaattoa Kotikolon lämmössä. Vaikka vappu sinällään ei espoolaisidyllissä näkynyt eikä kuulunut piirun vertaa, saimme aikaiseksi sangen mukavan vappuaaton, joka huipentui mihinkäs muuhunkaan kuin päivälliseen Tunnelmallisten tapaan. Weber kuumaksi ja se oli siinä, aivan mahtimaukas grilliateria lukuisin lisukkein.

IMG_2191Koska grillissä tirisi kaikenlaista jo aiemmin esiteltyä, ei minulla tällä kertaa ole esitellä kuin yksi resepti. Tämä ainokainen on kuitenkin vapun kannalta keskeinen, nimittäin perunasalaatti. Ohjeen löysin mistäpäs muualtakaan kuin Glorian Ruoka&Viini -lehdestä. Salaatista tuli sangen maukasta, joten kannattaa ehdottomasti kokeilla vaikkapa grilliruoan rinnalla, vappu kun nyt ehti jo tältä vuodelta suhahtaa ohi. Itse en ihan saanut käsitystä siitä, kuinka erilaiset kommenvenkit perunoiden keittämisessä ja sipulin leikkaamisessa vaikuttivat lopputulokseen, mutta ehkäpä tuotos olisi muuten ollut heikompi. Tiedä häntä.

IMG_2196Hauskaa vapun jälkeistä eloa toivotellen!

P.S. Saatiinhan me vieraitakin, kun Matti Marsista kunnioitti meitä läsnäolollaan. Pikku-Kokki oli kummissaan. Ihmekös tuo.

Perunasalaatti

4 (isoa) lisukeannosta

IMG_2195600 g kiinteämaltoista perunaa
1 tähtianis
1 kelta- tai punasipuli
1 suolakurkku
1 purjon vaalea osa
1 vihreä omena
2 rkl lehtipersiljaa hienonnettuna
2 rkl ruohosipulia hienonnettuna
35 g kapriksia
2 rkl sinapinsiemeniä

Kastike:
50 g ranskankermaa
1,5 dl majoneesia (jos haluat tehdä sen itse, ohje löytyy täältä)
1 tl dijoninsinappia
0,25 tl mustapippuria

Keitä perunat kypsiksi suolalla ja tähtianiksella maustetussa vedessä (1 tl suolaa / 1 l vettä). Kaada keitinvesi pois, poista tähtianis ja nosta kattila hetkeksi takaisin liedelle, jotta perunat kuivahtavat. Peitä perunat talouspaperilla ja anna jäähtyä.
Kuori ja halkaise sipuli. Leikkaa sipulirenkaat ensin ohuiksi viipaleiksi. Kuutioi sipuli sen jälkeen leikkaamalla viipaleet viistosti sipulin syiden mukaan. Poista kanta. Huuhtele sipulikuutiot kylmällä vedellä siivilässä, valuta hyvin ja levitä kuivumaan talouspaperin päälle.
Kuutioi suolakurkku. Leikkaa purjon vaalea osa ohuiksi renkaiksi. Kuori ja kuutioi omena ja jäähtyneet perunat. Hienonna yrtit. Valuta kaprikset.
Paahda sinapinsiemeniä paistinpannulla keskilämmöllä pari minuuttia.
Tee kastike. Vaahdota ranskankerma sähkövatkaimella kuohkeaksi. Lusikoi majoneesi, sinappi ja mustapippuri ranskankerman joukkoon ja sekoita kevyesti.
Sekoita kaikki muut ainekset paitsi majoneesikastike kulhossa. Nostele kastike joukkoon niin, että se jää kuohkeaksi.
Anna salaatin maustua jääkaapissa vähintään 4 tuntia. Ota salaatti huoneenlämpöön noin 10 min. ennen tarjoamista.

Mainokset

Salaattia kolmelle grillaajalle

IMG_7421Perjantaina vietimme taas kotikolossa makoisia hetkiä, kun valmistauduimme tulevaan mysteeriviikonloppuun. Tai minulle mysteeriseen; eilen sain nauttia Aleksin järjestämästä ”jännäpäivästä”, tänään taas minulle järjestetystä vauvasuihkusta, jee!

Mutta palataanpa takaisin perjantaihin, köökin ja grillin äärelle. Koska pääruokamme oli tällä kertaa niin kovin yksinkertaista, on tarkoituksenani esitellä teille muutama varsin mainio lisäke esimerkiksi grilliruoan kumppaniksi. Mitä pääruokaamme tulee haluan kuitenkin suositella kokeilemaan myös sitä. Tässä ohjeistus: täytä lehtipihvit ja/tai wieninleikkeet kinkulla ja juustolla, grillaa tai paista pannulla ja saat sveitsinleikkeleitä. Keitä rinnalle uusia perunoita tillin kera, valmista vielä perinteinen kananmunakastike (ohje alla) ja luulenpa, että ollaan jo monen mielestä kiinni melko maukkaissa makumaailmoissa. Sillä niinhän se oikeasti on, että yksinkertainen on kaunista – ja usein myös maukasta. Lisäksi makuihin liittyvät muistot ovat asia, joka usein saa ruoan maistumaan vieläkin paremmalta. (On toki uskallettava ottaa se riski, että heikosti onnistunut toisinto menneisyyden herkkuhetkestä laimentaa, jopa totaalisesti romuttaa, tärkeän makumuiston.) Kun kananmunakastikkeesta puhutaan lennähdän itse lapsuuteni kesiin Etelä-Pohjanmaalle. Mummin perunamaa ja itse kerätty ruohosipuli, siitä eivät kananmunakastikkeen lähtökohdat enää parane. No, kyllä se täällä kotikolossakin hyvältä maistui, melkein yhtä hyvältä.

Entäpä nuo lupaamani kolme salaattia sitten? Kuten grillaajatkin myös nämä ovat sangen erilaisia keskenään. Yksi täyttää lautasensa mieluiten perinteisesti perunalla, toinen kaipaa makuja maailmalta ja kolmas janoaa jotakin raikasta. Perunan ystäville ehdotan perunasalaattia avokadolla mehevöitettynä, välimerellisistä mauista innostuville lämmintä tomaatti-fetasalaattia ja raikastelijoille vesimelonisalsaa. Vesimelonisalsan ideasta kiitos lähtee Kamera & Kauha -blogin suuntaan, vaikka maustamisen toteutinkin lopulta omalla tyylilläni. Lähtökohdan lämpimään tomaatti-fetasalaattiin taas löysin Jupen keittiöstä, mutta kokonaisuus on omaa käsialaani.

Suosittelen koko trioa; nämä salaatit täydentävät toisiaan ja sopivat hyvin vaikka samalle aterialle. Hyvä vaihtoehto on myös asettaa lämmin fetasalaatti alkuruoan asemaan, jolloin paistaminen kannattaa suorittaa vasta juuri ennen tarjoilua.

Salaatilla siivitettyjä herkutteluhetkiä toivotellen!

Peruna-avokadosalaatti

4-6 annosta

IMG_6918750 g uusia perunoita
2 avokadoa
2 kevätsipulia
retiisejä

Kastike:
0,5 dl majoneesia
1,5 dl turkkilaista jogurttia / kermaviiliä
2 tl limemehua
suolaa
mustapippuria myllystä

Keitä perunat kypsiksi ja jäähdytä. Kun perunat ovat viilentyneet, puolita tai tarvittaessa isompien kohdalla jaa ne neljään osaan.
Kuori, poista kivi ja viipaloi avokado. Silppua kevätsipulit varsineen, pese ja viipaloi retiisit.
Yhdistä salaatin ainekset varovasti käännellen.
Valmista kastike sekoittamalla yhteen kaikki ainekset.
Sekoita kastike varovasti käännellen salaattiin.
Nosta jääkaappiin odottamaan tarjoilua.

Lämmin tomaatti-fetasalaatti

4 alkuruoka-annosta

IMG_74251 sipuli
150 g (pakaste)pinaattia
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
20 kirsikkatomaattia
fetajuustoa
tuoretta basilikaa
punaviinietikkaa

Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulia hetki öljyssä ja lisää sitten pinaatit. Paista seosta muutaman minuutin ajan ja mausta suolalla ja pippurilla.
Jaa sipuli-pinaattiseos neljän annosvuoan pohjalle.
Huuhtele tomaatit ja kuutioi feta. Hienonna basilika pienemmäksi.
Sekoita tomaatit, fetakuutiot ja basilika kulhossa. Pirskottele joukkoon punaviinietikkaa ja oliiviöljyä sekä suolaa ja mustapippuria. Sekoita ja jaa seos annosvuokiin sipuli-pinaattipohjien päälle.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 min.

Vesimelonisalsa

4 annosta

IMG_74086 dl vesimelonia pieninä kuutioina
6 dl tomaattia pieninä kuutioina
2 tl tuoretta chiliä silputtuna
4 rkl kevätsipulin varsia silputtuna
oliiviöljyä
sitruunamehua
suolaa ja pippuria

Yhdistä pilkotut aineet keskenään. Lisää loraus oliiviöljyä ja hiukan sitruunamehua. Mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan.

Kananmunakastike

4 annosta

4 rkl voita
5 rkl vehnäjauhoja
5-6 dl maitoa
3-4 kananmunaa
suolaa
valkopippuria
ruohosipulia silputtuna

Keitä kananmunat koviksi, noin 10 min. Säikäytä kylmällä vedellä ja kuori.
Sulata voi kattilassa ja lisää vehnäjauhot. Kypsytä muutama minuutti, mutta älä anna jauhojen ruskistua. Lisää maito hyvin sekoittaen ja kun kastike on suurustunut lisää mausteet ja pilkotut kananmunat. Valkopippuria tämä kastike vaatii melko runsaastikin maustuakseen hyvin.

Vappuilua

Eräs laivavappu...
Eräs laivavappu…

Vappu on lukeutunut jo pitkään suosikkijuhliini. Tietysti opiskeluaikoina sillä oli aivan erityisen suuri merkitys, mutta yhä pidän sitä kuplivan iloisena aikana, vähän niin kuin kesänavajaisena. Noista riemuvuosista, jolloin sonnustauduttiin violettiin haalariin ja nähtiin vappu (hiukan) enemmän kuohuviinilasien kuin ruokalautasten valossa, ovat toki mielenkiinnonkohteet vaihtuneet, mutta vappu on silti vappu, pirskahteleva ja keväinen – vaikka sitten räntäsateessa.

Tänä vuonna, kuten jo muutamana aikaisempanakin, nautimme vappupäivän lounasta ystävien seurassa Royal Ravintoloiden herkullisten antimien parissa. Tällä kertaa valitsimme kohteeksemme Vanhan ylioppilastalon, jossa oivallinen ruoka ja vanhat juhlamuistot kohtasivat tehden ateriasta sangen mukavan, vapunmakuisen.

IMG_4329
Odotettu vieras.

Myös vappuaatto sujui viime vuonna hyväksi todettua kaavaa mukaillen: vappuateria kotona – nyt muuten se virallisesti viimeinen Munkkivuoressa valmistettu kolmen kohdan kokonaisuus – sitten vapputunnelman haistelua Kauppatori-tuomiokirkko -akselilla ja loppuilta Apollossa, stand upin parissa. Sopivissa väleissä huikka kuohuvaa. Ja ilmapallo. Darth Vader.

Mitä vappuaaton ateriaan tulee, se sujui kutakuinkin näin: Alkupalalautaselle asteli kolmen konkkaronkka, siis kolme erilaista coctailleipää, tomaatti-rucola, kurkku-jogurtti ja kinkku-punasipuli. Mukavia pikkupaloja. Täytyykin tähän väliin todeta, että mikäli saatavilla on turkkilaista jogurttia ja hiukan mausteita, voi melkein mistä vaan tehtailla herkullisia tahnoja joko leipien tai avokadon kumppaniksi. Vain mielikuvitus on rajana.

Alkupaloja seurasi perinteinen vappuruoka, perunasalaatti, hiukan erilaiseen asuun puettuna. Hellapoliisilta apinoitu pesto-mozzarella-perunasalaatti toimi ihan hyvin näinkin, mutta vielä parempaa siitä tuli toisella kerralla, kun lämmitimme salaatin. Mozzarella suli mukavasti ja pestokin maistui näin paremmalta. Perunasalaatin ohella söimme jo aiemmin tutuksi tulleita lihapyöryköitä Jonna Tervomaan tapaan, joita tuunasin hieman vaihtamalla fetan paprikan makuiseen Koskenlaskijaan. Nam!

Jälkiruoaksi sitten uunissa paistettuja donitseja Suklaapossun tyyliin munkkien korvaajaksi ja vappuateria alkoi olla siinä. Kyytipojaksi simaa ja kuohuvaa sulassa sovussa.

Hyvää seuraavaa vappua ja iloista kesän odotusta!

Tomaatti-rucolatahna leiville tai dippikastikkeeksi

6 annosta

IMG_4308
Vasemmalla kinkkua, keskellä rucolaa ja oikealla kurkkua.

250 g maitorahkaa
2 rkl maitoa
25 g rucolaa
2 rkl aurinkokuivattua tomaattia
1 rkl juoksevaa hunajaa
ripaus suolaa
rouhittua mustapippuria

Notkista rahka maidolla. Huuhtele ja hienonna rucola, pilko aurinkokuivatut tomaatit. Sekoita rucolasilppu aurinkokuivattujen tomaattien ja mausteiden kanssa rahkaan. Anna maustua jääkaapissa hyvän tovin.

Kurkku-jogurttitahna

6 annosta

1,5-2 dl turkkilaista jogurttia
1 tuore kurkku
0,5 dl tuoretta tilliä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl hunajaa
1 tl raastettua tuoretta inkivääriä (tätä en tosin ole itse kokeillut, mutta varmasti sopiva lisä)
suolaa ja pippuria

Kuori ja raasta kurkku. Laita raaste tiheään siivilään valumaan ja anna valua noin tunti. Purista lopuksi raaste vielä talouspaperilla mahdollisimman kuivaksi.
Hienonna tilli, kuori ja murskaa valkosipuli.
Sekoita kurkku, jogurtti, tilli, valkosipuli, hunaja sekä inkivääri hyvin sekaisin. Mausta seos suolalla ja pippurilla.
Anna tekeytyä jääkaapissa.

Pesto-mozzarella-perunasalaatti

4 annosta

IMG_4316IMG_4301500 g perunoita
vihreää pestoa
mustapippuria myllystä
mozzarellajuustoa
kirsikka- tai miniluumutomaatteja
basilikaa koristeeksi

Keitä ja kuori perunat. Jäähdytä ja leikkaa reilunkokoisiksi paloiksi. Mausta pestolla ja mustapippurilla.
Kuutioi haluamasi määrä valutettua ja pilkottua mozzarellajuustoa, puolita tomaatit. Lisää salaattiin.
Koristele basilikanlehdillä.
Salaatti maistuu siis hyvin näinkin, mutta suosittelemme kokeilemaan myös lämmitettynä.

Uunidonitsit

15 / 6 kpl riippuen muffinssipellin tai -vuokien koosta (suosittelen tekemään pieniä)

IMG_42930,25 dl öljyä
0,6 dl piimää
0,5 kananmunaa
0,5 dl sokeria
0,25 tl suolaa
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
0,25 tl ruokasoodaa
0,5 tl vaniljasokeria
0,5 tl kardemummaa

IMG_4291Lisäksi:
50 g voita
sokeria
(kanelia)

Sekoita öljy, piimä, kananmuna ja sokeri kulhossa sekaisin. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää nesteiden joukkoon. Sekoita sekaisin, mutta älä vaivaa.
Öljyä (mini)muffinssipelti kevyesti. Laita taikina pursotinpussiin ja pursota taikinaa koloihin noin puoliväliin asti.
Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 6-7 min. Seuraa donitseja, äläkä kypsennä niitä liikaa. Valmis donitsi on keskeltä kevyesti painettuna kiinteä, mutta pehmeä. Normaalikokoisella muffinssipellillä pursota taikina donitsin malliseksi rinkulaksi vuoan koloihin eli niin, että taikina on vuoan reunoilla ja keskellä on tyhjä aukko. Taikina leviää paistuessa ja keskusta umpeutuu, mutta voit avata sen paistamisen jälkeen esimerkiksi omenaporalla. Paistoaika on tällöin hitusen pidempi, uunista riippuen noin 8 min.
Jos haluat erittäin kosteita ja maukkaita donitseja, sulata niitä varten 50 g voita. Dippaa donitsit kuumaan voihin heti uunista oton jälkeen ja nosta ritilän päälle jäähtymään hetkeksi. Pyörittele pallot sokerissa tai kaneli-sokerissa.
Tarjoile hetimiten, mutta jos donitsit jäävät odottamaan syötäväksi tuloa, sokeroi vasta juuri ennen h-hetkeä.

Kevättä ilmassa…

Viimeksi eletyn syys-talvisekoituksen, jota ajoittain on ollut vaikea kategorisoida tuntemiksemme vuodenajoiksi ollenkaan, aikana olen kaivannut aurinkoa aivan erityisen paljon – ja päättänyt kerran jos toisenkin, että ensi talvena on lähdettävä etelään, vähintään viikoksi. No, ensi viikolla meitä kutsuu Saksa; saa nähdä onko Berliinillä meille auringonsäteitä tarjottavanaan…

Siis lähenevä reissu makkaramaahan – kärjistetysti, kuuluuhan tuohon ruokakulttuuriin toki muutakin – sekä ilmassa pitkään ja hartaasti odotettu kevään tuoksu, siinä kaksi syytä valmistaa raikas keitto- ynnä salaattipäivällinen.

Keitto onnistui vallan mainiosti ja sen rinnalla hienon sivuroolin näytteli jo ennestään tuttu maissileipä. Ohje löytyi Keitot -kirjasta, johon tulen varmasti palaamaan tulevaisuudessa tarkemmin. Entäpä salaatti sitten? Se olisi voinut olla parempaakin, mutta sopivalla määrällä oma-aloitteisuutta saimme kehiteltyä tästäkin annoksesta mukiinmenevän. Tähän liittämäni resepti ei ole se, jota me käytimme, vaan varmasti toimiva vaihtoehto, jota suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Meidän käyttämämme resepti sen sijaan löytyi eräästä salaattikirjasta, johon en tule enää palaamaan. Oikeastaan sillä voisi miltei heittää vesilintua; jätänpä kuitenkin nimen mainitsematta.

Eipä siis muuta kuin keittoa keittelemään ja salaattia loihtimaan. Päivä päivältä se on lähempänä, kesä.

Kermainen tomaatti-basilikakeitto

4 annosta

IMG_392725 g voita
1 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
900 g luumutomaatteja
7 dl kasvislientä
1,25 dl kuivaa valkoviiniä
2 rkl tomaattipyreetä
2 rkl basilikanlehtiä
1,5 dl kuohukermaa
suolaa
pippuria

Koristeeksi:
kokonaisia basilikanlehtiä

Kuori ja hienonna sipuli. Pilko tomaatit.
Sulata voi öljyn kanssa isossa paksupohjaisessa kattilassa. Lisää sipuli ja kuullota sekoitellen 5 min. tai kunnes sipuli on pehmentynyt. Lisää murskattu valkosipuli, tomaatit, liemi, viini ja tomaattipyree. Sekoita hyvin. Mausta suolalla ja pippurilla.
Peitä kattila osin kannella ja anna keiton hautua 20-25 min. ajan, kunnes ainekset ovat pehmeitä ja meheviä.
Siirrä kattila pois levyltä. Lisää basilikanlehdet revittyinä. Kaada keitto tehosekoittimeen ja soseuta. Soseutuksen voit suorittaa myös sauvasekoittimella.
Sekoita kerma keiton joukkoon ja lämmitä keitto varovasti uudelleen. Älä anna keiton kiehahtaa.
Koristele keitto tarjoiluvaiheessa kokonaisilla basilikanlehdillä.

Perunainen ulkofileesalaatti

4 annosta

IMG_3931500 g perunoita
225 g punajuuria
100 g kermaviiliä
1 rkl sinappia
viispippuria myllystä
(loraus konjakkia)
225 g kirsikkatomaatteja
erilaisia salaatteja
2 rkl balsamietikkaa
4 (500 g) naudan ulkofileepihviä, jotka voit joko maustaa itse suolalla ja erivärisillä pippureilla tai kuten me teimme tällä kertaa, ostaa valmiiksi maustettuna (merisuola-mustapippurimaustettua uskaltaisimme suositella)

Lisäksi:
punasipulihilloketta
paholaisen hilloa

Pese perunat ja keitä ne suolalla maustetussa vedessä. Kuori jäähtyneet perunat ja leikkaa ne tasakokoisiksi viipaleiksi.
Kuori, pilko ja keitä punajuuret. Anna jäähtyä.
Halkaise kirsikkatomaatit.
Pane kirsikkatomaatit, salaatit ja punajuuripalaset kulhoon. Valuta päälle balsamietikka ja sekoita varovasti.
Mausta kermaviili sinapilla ja viispippurilla sekä halutessasi konjakilla. Sekoita kastike perunaviipaleiden joukkoon.
Paista pihvit omaa kypsyystasoasi miellyttäväksi.
Jaa salaatti neljälle lautaselle ja lusikoi pinnalle perunasalaattia. Asettele päällimmäiseksi pihvi.
Tarjoile punasipulihillokkeen ja paholaisen hillon kera.

Prost! Eli makumatka saksalaisuuden sydämeen

Paraikaa Münchenissä juhlittavan Oktoberfestin tiimoilta päätimme kotikeittiöstämme käsin sukeltaa tällä kertaa saksalaiseen makumaailmaan. Vaikka olut, hapankaali ja makkara eivät sinänsä millään muotoa lukeudukaan omiin ruokamieltymyksiini, saimme aikaiseksi varsin maukkaan ateriakokonaisuuden.

Alusta lähtien omin kätösimme tehdyt keitto ja perunasalaatti ansaitsevat erityismaininnan, hapankaalin – kaupasta valmiina kotiin kannetun – sen sijaan ajattelimme ensi kerralla jättää niin ateriamme ulkopuolelle kuin kaupan hyllyllekin. Makkarat vaihdoimme perunasalaatin rinnalla broileriin; hyvä yhdistelmä tämäkin, mutta ehkäpä rehellinen makkara olisi todella kruunannut tämän saksalaisen perinnelautasellisen…

Eikun olutta – tai siideriä – tuoppiin ja nautiskelemaan!

Olut-juustokeitto

4 pääruoka-annosta

1 sipuliIMG_1648
300 g rosamunda perunaa
300 g porkkanaa
300 g maa-artisokkaa / palsternakkaa
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl maitoa
8 dl kanalientä
2 dl vaaleaa vehnäolutta
1 tl sinappia
hyppysellinen cayennenpippuria
suolaa
mustapippuria myllystä
ripaus sokeria
150 g juustoa, esim. Oltermanni Cheddar

Tarjoiluun
pretzeleitä tai leipää oman maun mukaan

Hienonna sipulit ja kuutioi juurekset. Kuullota niitä voissa vähän aikaa. Lisää vehnäjauhot ja pyörittele juureksia hetki ennen nesteen lisäämistä.
Lisää maito, kanaliemi ja olut. Anna kiehua miedolla lämmöllä, kunnes juurekset ovat pehmeitä.
Soseuta sauvasekoittimella. Lisää mausteet ja raastettu juusto. Sekoita kunnes juusto on sulanut.

(Hapankaali-)perunasalaatti

3 annosta

80 g suolakurkkuaIMG_1655
200 g keitettyjä perunoita
purjon valkoinen osa
300 g valkosipulihapankaalia

Kastike:
200 g kermaviiliä
1 rkl sinappia
0,25 dl sitruunamehua
nippu tuoretta rakuunaa
1 tl hunajaa
suolaa
mustapippurirouhetta

Kuutioi suolakurkut ja keitetyt jäähtyneet perunat, hienonna purjo.
Sekoita kastikeainekset. Yhdistä kaikki aineet ja anna maustua tarjoiluun asti jääkaapissa.
Voit myös lämmittää hapankaaliseoksen, mutta tarjoile se silloin muusta perunasalaatista erillään, sillä kermaviili ei kestä kuumentamista.

Vappuperinteitä

Vapputunnelmissa...
Vapputunnelmissa…

Tänä vuonna vietimme vappuaattoa epäperinteisesti merellä, Helsingin ja Tallinnan väliä risteillen.
Jotakin perinteistäkin oli vappuun toki saatava, joten valmistimme etukäteen vappuaterian – mahdollisesti väsähtäneitä risteilijöitä vastaanottamaan. No, väsyneinä emme palanneet mutta perunasalaatti ja sima kera nakkien ja broilerinfilee palasten maistuivat silti mainiosti.

Mitä simaan tulee, jätimme tietämättömyyttämme pullotusvaiheessa teelusikalliset sokeria laittamatta, joka tarkoitti hieman hiilihapotonta lopputulosta, mutta maku oli silti hyvä, perinteinen.

Perunasalaattimme sen sijaan onnistui jälleen kerran oivallisesti, pidämme tästä raikkaammasta majoneesittomasta versiosta. Vapun kunniaksi tuunasimme ohjettamme lorauksilla simaa ja konjakkia, joista jälkimmäinen jopa maistui keitoksessamme. Siman makuista perunasalaattia emme tällä kertaa onnistuneet tuottamaan.

Sima

4 l vettäIMG_1197
250 g fariinisokeria
250 g taloussokeria
2 sitruunan mehu
0,5 tl tuorehiivaa (herneen kokoinen pala) / 0,25 tl kuivahiivaa (suosittelemme tuoreversiota)
sokeria
rusinoita

Kiehauta puolet vedestä ja kaada sokerien päälle. Lisää loput vedestä sekä sitruunamehu joukkoon, anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva nestetilkkaan ja sekoita nesteeseen. Anna käydä huoneenlämmössä noin 1 vrk.
Pullota sima. Lisää pulloihin 1 tl sokeria ja muutama rusina.

Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan. Viileässä valmistumisaika on ohjeistuksen mukaan noin viikko, huoneenlämmössä noin 3 päivää. Meillä prosessi tosin toteutui huomattavasti nopeammin, liekö syynä sitten hieman liian suuri määrä kuivahiivaa…

Perunasalaatti

4 annostaIMG_1190

500 g perunoita
0,25 tl suolaa
1 sipuli
1 omena
1-2 herkkukurkkua
1 prk kermaviiliä
2 rkl sinappia
viispippuria myllystä
(loraus konjakkia ja / tai simaa)

Pese perunat ja keitä ne suolalla maustetussa vedessä. Kuori jäähtyneet perunat ja leikkaa ne tasakokoisiksi kuutioiksi.
Kuori ja silppua sipuli. Kuutioi suolakurkut. Kuori omena ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi.
Mausta kermaviili sinapilla ja viispippurilla sekä halutessasi konjakilla ja simalla.
Sekoita kastike salaattiainesten joukkoon.