Puolukka rakastaa toffeeta, jälleen kerran

Melko tasan vuosi sitten leivoin oikein hyvää puolukka-toffeepiirakkaa Pikku-Kokin kastejuhliin. Se oli menestys, yksi juhlien eniten kehutuista kakuista. Kun silmiini osui jälleen tuon mahtavan makuparin, puolukan ja toffeen yhdistävä piirakkaresepti, ei ollut oikein muita vaihtoehtoja kuin lähteä kokeilemaan. Tämä kannatti. Syntyi piirakka, jonka kohdalla on maukkauden ohella mainittava myös tekemisen helppous. Keksipohja ja valmis kinuskikastike tekevät siitä vähän liiankin simppelin, mutta mikäs siinä, jää aikaa muuhunkin. Keksipohjasta en luopuisi, mutta vieläkin parempaa olisi varmasti tullut, jos kinuskin olisi keitellyt itse, kuten vuosi sitten tekemässäni versiossa.

Mutta siis, painakaahan tämä resepti mieleen ja tutustukaa tarkemmin viimeistään puolukka-ajan koittaessa.

Puolukka-toffeepiirakka

12 annosta

IMG_3591Pohja:
350 g täytekeksejä (esim. Dominoja)
100 g voita

Täyte:
2 dl vispi- tai kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl kinuskikastiketta
1 tl vaniljasokeria

Puolukkakiisseli:
8 dl puolukoita
1 dl vettä (0,5 dl, jos käytät pakastepuolukoita)
1 dl sokeria
1,5 rkl perunajauhoja

Valmista ensin pinnalle tuleva kiisseli. Kuumenna marjoja ja vettä kattilassa miedolla lämmöllä noin kaksi minuuttia, kunnes marjat alkavat hiukan mehustua. Sekoita sokeri ja perunajauhot keskenään ja lisää seos marjojen joukkoon. Keitä sekoittaen, kunnes kiisseli sakenee ja pulpahtaa. Nosta kattila jäähtymään esimerkiksi kylmään vesialtaaseen.
Hienonna keksit. Lisää voi sulatettuna ja sekoita tasaiseksi. Painele seos piirakkavuoan (ø 24-26 cm) pohjalle, ei reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin 10 minuutiksi.
Vaahdota kerma. Sekoita kermavaahto, tuorejuusto ja kinuskikastike keskenään. Mausta vaniljasokerilla.
Levitä seos keksipohjan päälle. Lusikoi jäähtynyt kiisseli juustokerroksen pinnalle ja levitä tasaiseksi kerrokseksi.
Piirakan voi laittaa vielä hetkeksi vetäytymään jääkaappiin.

Mainokset

Koska kohta ovat pensaat taas marjoja pullollaan: karviais-kinuskipiirakka

IMG_3044Nyt kun raparperi on taas hetkellisesti kuuminta hottia, ovat lehdet – sekä muu ruoka-aiheinen media – tottahan toki pullollaan erilaisia raparperiohjeita. Seuraava Maku-lehdestä peräisin oleva piirakkaresepti oli niin ikään alun perin raparperijohdannainen, mutta muokkasin sen omaa pakastetilannettani vastaavaksi tehden siitä karviaispiirakan. On nimittäin niin, että edelliskesäisiä viinimarjoja on vieläkin pakastimessa ja kohta sinne olisivat pyrkimässä jo seuraavat. Niin ne marjavuodet vaan vierivät…

Mutta juu, tulipa testattua, että karviaiset ja kinuski muodostavat oivan makuparin, jota suosittelen avoimin mielin kokeilemaan. Mikäli taas kausiruokailu innostaa enemmän, kannattaa karviaiset ilman muuta vaihtaa alkuperäisen ohjeistuksen mukaisesti raparperiin.

Juhannus kylmä, piirakka lämmin – mutta toivottavasti toisin päin. Makoisia piirakkahetkiä toivotellen!

Karviais-kinuskipiirakka

12 annosta

IMG_3061Pohja:
75 g voita
1,5 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl maitoa

Täyte:
0,5 l karviaisia
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl fariinisokeria
1 rkl perunajauhoja
2 dl kinuskikastiketta
1 dl pähkinä- tai mantelirouhetta

Lisäksi:
vaniljajäätelöä tai -kastiketta

Sekoita karviaisiin mausteet, fariinisokeri ja perunajauhot. Jätä seos odottamaan taikinan tekemisen ajaksi.
Vaahdota voi ja sokeri pohjataikinaa varten. Lisää kananmuna edelleen vatkaten.
Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää ne taikinaan yhdessä maidon kanssa.
Levitä taikina lastalla voideltuun piirakkavuokaan (ø 24-26 cm). Esipaista pohjaa 200-asteisen uunin keskitasolla 10 min.
Lisää esipaistetulle pohjalle karviaisseos, kinuskikastike ja pähkinärouhe. Jatka paistamista vielä 25-30 min. tai kunnes pinta saa kauniin värin ja piirakka on kypsää.
Tarjoa vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.

Kahvia, kinuskia ja karkkia

Vappuaatto ja maa melkein valkoinen, sosiaalinen media vilisee lumikuvia, jotkut ovat viitsineet tehdä lumiukon. Me sen sijaan päätimme, että Manta saa saada lakkinsa ihan omassa rauhassaan, emme lähde rämpimään läpi tuulen ja sateen. Täytyykin tähän väliin sangen suurella mummomaisuudella todeta, että kaikenlaisia vappuja vanhat korvani ja silmäni muistavat, mutta näin lumista ei toista tule mieleen. Kauan ei-eläköön takatalvi!

IMG_2218Kotoiluvappuaatostamme johtuen minulla oli siis ruhtinaallisesti keittiöaikaa, josta osan päätin lohkaista Operaatio Ylioppilasjuhliin. Valmistunut kahvikinuskikakku oli kenenkäs muunkaan kuin Kinuskikissan käsialaa, sellainen amerikkalaisvaikutteinen vaahtokarkkien, kinuskin ja kahvin suloinen liitto. Saattaa kuulostaa äitelältä, mutta sitä se ei ole. Myöskään kahvin maku ei kakussa ole liian hyökkäävä, joten tätä uskaltaa suositella, vaikka maistelemassa olisi muitakin kuin kahvinjuojia, esimerkiksi lapsia.

Hauska kakku, joka on helppo ja kiva tehdä. Kannatan kokeilua!

Mokkakinuskikakku

Vuoallinen (ø 24 cm)

IMG_2215Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
2 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
0,25 tl suolaa
0,75 dl vettä
1 rkl pikakahvijauhetta
125 g voita
2 kananmunaa
70 g tummaa suklaata

Täyte:
140 g minivaahtokarkkeja

Kahvikinuski:
2 dl kuohukermaa
1,5 tl pikakahvijahetta
2 dl fariinisokeria

Vuoraa irtopohjavuoan (ø 24 cm) pohja leivinpaperilla. Voitele reunat.
Yhdistä jauhot, sokerit, leivinjauhe ja suola keskenään.
Leikkaa suklaa pienehköiksi palasiksi.
Kuumenna vesi kattilassa kiehuvaksi ja liuota joukkoon kahvijauhe. Lisää voi ja siirrä kattila tarvittaessa takaisin liedelle, jotta voi sulaa.
Sekoita jauhoseoksen joukkoon kahvi-voi, kananmunat, ja suklaa. Kaada taikina vuokaan.
Paista 175 asteessa noin 20 min.
Levitä vaahtokarkit paistetun pohjan päälle. Nosta vuoka takaisin uuniin 175 asteeseen muutamaksi minuutiksi, jotta vaahtokarkit pehmenevät. Anna vaahtokarkkitäytteen jäähtyä.
Mittaa kerma kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Liuota joukkoon kahvijauhe. Lisää fariinisokeri. Keitä kattilasta ja lieden tehosta riippuen 10-20 min. kunnes seos muuttuu paksummaksi. Tee tarvittaessa testi tiputtamalla pieni nokare kinuskia kylmään vesilasiin. Kaada vesi pois. Jos tippa jähmettyy nokareeksi lasin pohjalle, kinuski on valmista. Kaada kinuski vaahtokarkkitäytteen päälle. Nosta jääkaappiin jähmettymään.

Varaslähtö puolukkapuuhiin

Nyt kun kotikolossa päivät täyttyvät etupäässä nukkumisesta ja syömisestä, on hyvä hetki aloittaa valmistautuminen reilun kolmen viikon päässä siintäviin Pikku-Kokin kastejuhliin. Tai itse asiassa aloitettuhan on jo, kun muutama viikko sitten päivänsankarin nautiskellessa vielä entisessä pikku pesässään meidän näkymättömissämme, valmistin tuleviin juhliin raparperipiirakkaa.

IMG_8008Jo aiemminkin esille tuomaani Emman makeat piirakat -teosta apuna käyttäen leivoin piirakkaa, jossa makea ja hapan törmäävät suorastaan räjähdysmäisellä voimalla, muodostaen makujen oivallisen balanssin; puolukka ja toffee, teidän liittonne on tehty kestämään.

Niin, puolukka-aikahan vielä antaa odottaa itseään, mutta kaupan pakastealtaalle keruureissun voi suorittaa milloin vain. Toiseksi huomautan, että pohjataikinasta, jota jää reilusti yli, on mahdollista tehdä kuviomuoteilla piirakan pinnalle erilaisia koristeita. Toki niitä voi itsekin taikinasta terävällä veitsellä leikellä, mutta omilla taiteilijantaidoillani jätin tämän osuuden väliin. Piirakkani on siis koristeeton, sillä meiltä ei tähän hätään, leipomisvimman iskettyä, löytynyt myöskään teemaan sopivia muotteja. Ohjeen laatija itse käytti piirakassaan syksyisiä lehtimuotteja ja olenkin kirjannut reseptiin myös koristeluosuuden.

Suuri suositus tälle makoisalle makuparille ja itse piirakallekin totta kai.

Puolukka-toffeepiirakka

12 annosta

IMG_8010Pohja:
3,5 dl vehnäjauhoja
125 g voita
2 rkl sokeria
1 kananmunan keltuainen
1 rkl jäävettä

Täyte:
3 dl fariinisokeria
0,75 dl vehnäjauhoja
2 dl maitoa
50 g voita
1 tl vaniljasokeria
1 kananmunan keltuainen
1 rkl korppujauhoja
5 dl puolukoita (lisää pakastepuolukoihin 1 tl perunajauhoja)

Voiteluun: (mikäli teet kuvioita)
1 kananmuna

Nypi voi, sokeri ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää kananmunan keltuainen ja vettä. Sekoita taikinaa vain sen verran, että se on tasaista ja siitä saa muotoiltua pallon. Kääri taikina kelmuun ja laita se jääkaappiin viilenemään noin 20 minuutiksi.
Kuumenna uuni 180 asteeseen. Voitele noin 24 cm kokoinen piirakkavuoka. Kauli ja asettele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Laita vuoka pakastimeen.
(Kauli loput taikinasta levyksi ja ota muoteilla kuvioita taikinasta. Siirrä kuviot jääkaappiin.)
Laita fariinisokeri ja jauhot pieneen kattilaan ja sekoita ne hyvin sekaisin. Tee seokseen kuoppa ja vatkaa maito vähitellen joukkoon. Lisää voi kattilaan ja kuumenna seosta miedolla lämmöllä, kunnes se sakenee ja kiehahtaa. Nosta kattila liedeltä ja lisää keltuainen ja vaniljasokeri.
Levitä korppujauhot tasaisesti piirakkapohjan päälle. Kaada päälle toffeetäyte ja ripottele pinnalle puolukat. (Asettele mahdolliset kuviot reunan ympärille ja voitele kevyesti kananmunalla.)
Paista piirakkaa uunin alatasolla noin 40 min.