Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 58: Ravintola Vihreä Holvi; taas yksi palanen kalliolaiseen ravintolahelminauhaan

Muutamien kuukausien tauon jälkeen jatkoimme tutkimusmatkaamme kalliolaisravintoloihin. Kohteenamme oli tällä kertaa ravintola Vihreä Holvi ja oppaanamme tottahan toki samainen gurmeetietoinen ystäväpariskuntamme kuin ennenkin. Ja taas; osui ja upposi, ihan huippu ruokaretki!

IMG_2704Vierailu osoitteessa Harjutori 8 sijaitsevassa ravintolassa vaatii jo siinä mielessä opastusta, että ilman etukäteistietoa tätä paikkaa olisi melko mahdotonta löytää. Ulospäin se on täysin huomaamaton, ei kylttejä, ei edes nimeä. Nimi Vihreä Holvi muuten juontaa juurensa rakennuksen historiasta; jo vuonna 1927 rakennetussa talossa toimi 1930-luvulla kahvila-ravintola Vihreät Holvit, jonka nimiperinnettä nykyinen ravintola jatkaa. Ollaan siis monella tapaa vanhan äärellä. Ravintolasali on viihtyisä, vaikkakin aivan odotuksiani vastaamaton puna-vihreine seinineen. Tunnelma on rento lattiasta kattoon ja tulee tunne, että tänne ovat tervetulleita kaikki, Pikku-Kokki niin ikään.

IMG_2702 - Versio 2

Mutta siirrytäänpä ruoan pariin. Menu houkuttelee minua monella tapaa. Sekä alku-, pää- että jälkiruoista löytyy mielenkiintoisia vaihtoehtoja, joten tällaista huonoa päättäjää ei haittaa yhtään, että pöytäseurueemme päätyy viiden ruokalajin yllätysmenuun (à 60,00€).

IMG_2711IMG_2709Ensimmäiseksi eteemme saapuu annos katkarapuja avocadon, inkiväärikurkun, kyssäkaalin ja piparjuuren kera. Ihan valloittavaa erilaisten mutta erittäin hyvin yhteensopivien makujen tanssia lautasella. Siis mainio aloitus. Toinen alkuruoka, se lihapuolen edustaja, on karitsaa tartarin muodossa. Voin myöntää, että kuullessani mitä tuleman pitää, en suoranaisesti hihku odotuksen ilosta, mutta voi sitä positiivisen yllätyksen määrää, joka minut valtaa ensimmäiset haarukalliset maisteltuani. Annos on todella hyvä aioleineen, sinapinsiemenineen ja ennen kaikkea IMG_2716lehtikaalisipseineen. Piste iin päälle on annoksen ylle raastettu graavattu keltuainen. Paras syömäni lihatartar, voin kertoa.

Pääruoaksi saamme kuhaa parsakaalin, merilevän, kananmunapyreen ja simpukka-voikastikkeen kanssa. Jälleen kerran ihan mahtimaukas annos, jossa ei mielestäni ole mitään parannettavaa.

IMG_2718Kun ruokalajeja on jäljellä vielä kaksi, saammekin ehkä hieman yllättäen eteemme pähkinäkakkua suklaajäätelöllä ja suolakinuskilla aateloituna. Ihan selkeästi tuntuu jo lopetukselta, vaikka vielä jotakin pitäisi olla tulossa, olemmehan vasta neljännen ruokalajin kimpussa. Annos on jälleen kerran huippuluokkaa. Tässä kohtaa seurueemme pähkinäallergikko saa sydärin. Ei hänelle tarjoilluista pähkinöistä, vaan niiden sijaan hänelle tarjoillusta annoksesta mitäpä muutakaan kuin sydäriä, siis ankanmaksaa, Amerikan pannukakkua ja vaahterasiirappia. On kuulemma pala taivasta; sellainen sydäri, jonka ottaisi mielellään muutaman kerran päivässä, makean ja suolaisen täydellinen liitto. No, seurueemme maksasta pitämätön henkilö on annosta maistettuaan eri mieltä, joten uskaltanen suositella vain sillä varauksella, että sattuu pitämään maksasta, nimenomaan ankanmaksasta.

IMG_2723Erilainen mutta varsin paljon ainakin minun sokerista mieltäni miellyttävä valinta on tarjota kaksi jälkiruokaa tutumman kaksi pääruokaa -vaihtoehdon sijaan. Ateriamme viimeistellään annoksella passion-parfait’ta, ananasta ja basilikaa, joka raikkaudellaan jättää jälkeensä ihastuttavan olotilan. Annos, jota en varmasti olisi nimen perusteella tilannut – juuri tuon parfait’n vuoksi. Ehkä olisi syytä unohtaa tuo kerran vuosia sitten koettu huono parfait ja uskaltaa tilata joskus näitäkin, niin hyviä jäädykkeitä olen sen jälkeen saanut maistaa…

Tuskin on jäänyt kenellekään epäselväksi, mutta koska kertaus on se kuuluisa opintojen äiti, sanottakoon vielä kerran, että Vihreä Holvi todella täytti odotukset – ja ylittikin ne. Todella hyvää ruokaa ja hinta-laatusuhteeltaan aivan mainio kokemus kaiken kaikkiaan. Suositusviineineen ateria kahdelta kustansi melko tarkalleen 200,00€.

Vihreälle Holville siis Tunnelmallisilta ehdoton suositus. Odotin fine dining -ravintolaa, mutta mielestäni Vihreä Holvi on kuitenkin enemmän bistro. Bistro joka tarjoilee fine dining -tasoista ruokaa hieman suurempina annoksina ja hieman huokeampaa hintaan. Kaikki palaset ovat siis kohdillaan.

Ruoka: 5/5
Tunnelma: 4+/5
Palvelu: 4+/5

Kokonaisuus: 4+/5

Mainokset

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 57: Ravintola Ask; ensimmäinen Äitienpäivä tähden tuikkeessa

FullSizeRender-1Äitienpäivänä olin ollut äiti kymmenen kuukautta ja kaksi päivää. Ihan varmasti parhaat päivät elämässäni, täynnä niin mahtavia asioita, että sitä hädin tuskin käsittää. Tai eihän sitä käsitäkään, ainakaan jos järjellä miettii. Ensin saa syliinsä pienen pienen nyytin, joka lähinnä nukkuu ja syö. Sitten sitä istutaan tuo nyytti sylissä ja harva se hetki pitää hieman itkeä tihrustaa tuon nyytin täydellisyyttä. Vähän myöhemmin tuo olento antaa sinulle ensimmäisen hymyn, ei pysykään enää paikallaan ja ainainen nukkuminen vaihtuu mahdollisiin erilaisiin nukkumis”järjestelyihin”, elämästä tulee muutenkin vaihtelevampaa ja alkaa loppuelämän kestävä tutkimusmatkailu. Vierestäseuraajien ihmetys on määrätön. Nyt kymmenkuisena tarkkaillaan asioita jo pitkälti pystyasennosta käsin ja vaikutetaan melkomoiselta puhemieheltä. Ainoa mitä meiltä lauman vanhemmilta edustajilta puuttuu on vauvakielen ymmärrys. Ja niin, parhaimmat leikit löytyvät keittiöstä – mahtavaa. No, olkoon tämä äitiyden ylistys tässä, kyllä te tiedätte. Huh huh, elämä on ihmeellistä, äitiys vielä ihmeellisempää.

Elämäni ensimmäinen Äitienpäivä sai vähintäänkin arvoisensa aaton, kun pääsin nautiskelemaan Aleksin minulle järjestämästä yllätyspäivästä, joka huipentui illalliseen. Paikkana oli Ask, yksi maamme neljästä Michelin-tähden valossa säteilevästä ravintolasta. Jopa oli retki, paljastettakoon tämä heti ensi alkuun. Neljä tuntia makujen tanssia kielellä, tasan kaksikymmentä erikokoista ja -näköistä makupalaa, hyvä että tahdissa pysyi mukana. Antakaapa, kun kerron enemmän.

Lauantai-iltana kuuden tienoilla Kruununhaan katuja mittaillessamme minulla välähtää. Ask! Sehän se voisi olla, vai voisiko? Siitä ollaan puhuttu paljon, yritetty joskus varata pöytääkin tosin huonolla menestyksellä. Taisi olla kesäloma vai olimmeko vain liian myöhään liikkeellä; näitä asioita pitää miettiä hyvissä ajoin etukäteen. Ja sinnehän me suuntaamme, Vironkatu kahdeksaan.

Ravintola on pieni, asiakaspaikkoja vain 26. Sisustukseltaan tämä valoisa sali vastaa hyvin ajatustani skandinaavisesta modernin pelkistetystä tyylistä, siitä pohjoismaisesta luonnollisuudesta, josta ravintola on saanut inspiraationsakin. Hyvä näin; kaikki tuntuu jotenkin kevyeltä, mieli avautuu tulevalle. Menu löytyy pöydältä kauniille rullalle käärittynä, katso tai ylläty, valinta on sinun. Sirot aterimet sekä ehkä ohuimmat tapaamani lasinjalat täydellistävät kokonaisuuden, mitään ei ole jätetty huomioimatta. Odotukset nousevat korkealle.

Vastaanotto on asianmukainen, ystävällinen. Itse asiaan päästään nopeasti, eikä aikaakaan, kun maistelemme jo ensimmäisiä keittiön lähettämistä alkutervehdyksistä, sipsejä ja jogurttidippiä. Tämän jälkeen eteemme saapuvat lentävät muikut kalaisine kumppaneineen ynnä talon tuorejuustoa. Kolmantena tervehdyksenä saamme naurista ja neljäntenä lähes nerokkaan ”leipäliemen”, jossa leivän maut ja tuoksut päätyvät suihimme ainakin itselleni ennennäkemättömällä tavalla. Siis seitsemän alkusnacksiä, ei huono suoritus.

IMG_2451Aterian ensimmäinen virallinen osuus kantaa nimeä Zero Waste. Sen myötä eilinen leipä on päätynyt lautasille todella maukkaassa muodossa, kuorenaan pikkelöityä mustajuurta. Loistoaloitus. Jo tässä vaiheessa haluan todeta, että vaikka kaksi paria korvia ja silmiä on viritetty äärimmäiseen valmiustilaan, jäävät monet ruokalajien sisällöistä unholaan jo aivan liian nopeasti, viineistä puhumattakaan. Nauhuriahan tässä tarvittaisiin.

Tähän väliin muuten sananen juomapuolesta. Ask tarjoilee yhden mieleenpainuvimmista juomapaketeista koskaan; erikoisia ja rohkeita valintoja, viinejä joita ei varmasti tule enää kohtaamaan. Aivan mahtavia makupareja, juomia jotka todella jatkavat ruokalajejaan, ensimmäinen maistamani väriltään valkoinen punaviini. Meille juomat esitellyt ”Junior Sommelier” on mainio, asiakaspalvelua parhaimmillaan. Kaikesta huolimatta olemme kuitenkin sitä mieltä, että mitä juomapuoleen tulee, hintoihin on läikähtänyt melko paljon tähtipölyä. Kahdeksan hyvin pientä kaatoa kustantaa 80,00€, oma tasting-versioni 50,00€.

IMG_2455IMG_2453Illan toinen alkuruoka, keltuaista ja kukonpoikaa nousee Aleksin mielestä makumatkan parhaimmaksi. Annos on tottakin hyvä ja kukonpojan nahanpalanen kruununa viimeistelee sen hienosti. Seuraavaksi saamme annoksen poroa ja hasselpähkinää, jonka savuinen porotartar on mielestäni maukasta, hasselpähkinä sitä vastoin jää makuna täysin vahvempansa jalkoihin.

IMG_2460Alkuruoista viimeinen, tattaria ja maa-artisokkaa korjaa minun mielestäni illan potin. Olen kerran aiemmin saanut maisteltavakseni suolaista puuroa, tuolloin ohraa Tampereen Ravinteli Berthassa, ja vaikka kyseisestä tapauksesta on jo vuosia, muistelen sitä yhä suurella lämmöllä. Nyt Ask tarjoilee meille kermaista tattaripuuroa maa-artisokan kera ja minä olen vähintäänkin yhtä innoissani. Kielen mukanaan vievä annos, tätä haluaisin totta vieköön lisää.

Kalapääruoka, kuhaa, kaviaaria sekä kalamaitoa on maukas, peittoaa illan lihapääruoan ainakin minun mielestäni. Naudan marmorifilee ei valitettavasti ole kummoinenkaan makuelämys, eikä annos taidokkaasta perunalisäkkeestään huolimatta nouse kovinkaan korkealle kaksihenkisen raatimme arvosteluasteikolla. Jopa Aleksi on sitä mieltä, että ainakin tällä kertaa Ask hoitelee kasvisasiat lihoja laadukkaammin. Listan ylimääräinen yllätysruoka, häränhäntää ja perunapyreetä on hauska lisä kokonaisuuteen, joskin häränhäntäliemi jää mielestäni yllättävän vaisuksi esitykseksi.

IMG_2474IMG_2470Jälkiruokiin siirrytään suuta raikastavan suolaheinäsorbetin ja paahdetun valkosuklaan siivittäminä. Kahta jälkiruokaa on paha yrittää laittaa järjestykseen, niin herkullisia ne molemmat ovat. Ensin saamme raparperia ja lakritsia, sitten pannukakkuja ja kukkia. Lakritsi nyt on paikallaan aina, varsinkin kun se sekoitetaan suklaaseen, raparperigeeliin sekä ihastuttavaan jogurttiin; raikasta ja makeaa. Miltei pirskahtelevalla seljankukkahillokkeella sekä jäätelöllä kruunatut minipannukakut sen sijaan ovat hauska esitys, jonka lähtökohtana on ollut toteuttaa ravintolan omistajapariskunnan tyttären toivomus parhaimmasta mahdollisesta pannukakkuannoksesta: ”Niitä olisi monta”, oli tytär vastannut häneltä asiasta tiedusteltaessa. Ja niitä todella on monta, 15 kappaletta.

Siinä se sitten oli, makumatka jonka varmasti tulemme muistamaan pitkään, ehkäpä lopun elämäämme – toki päällisin puolin. Täydellinen se ei ollut, eihän kukaan tai mikään ole, mutta sisälsi täydellisiä hetkiä. Jos joku on tehnyt eteesi näin paljon, nähnyt vaivaa tällaiseen tapaan, ei menusta maksettu hinta, 98,00€, edes tunnu liioittelulta. Tarjoiltu annosmäärä, kaksikymmentä, on tähänastinen ennätykseni, joka ei varmasti tule ihan heti rikkoutumaan. Palvelu on äärimmäisen ystävällistä ja asiantuntevaa alusta loppuun, kertaakaan ei mieleen häivähdä toisenlaisia ajatuksia, vaikka henkilökunnan kokemustaso on selvästi vaihtelevaa.

IMG_2478Kun laskun kanssa pöytään tuodaan vielä kokin lopputervehdykseksi kolme pientä makeaa, miniatyyrimunkki, fudge ja lusikallinen valkosuklaamoussea, jää tuostakin välttämättömästä pahasta hyvä mieli. Kyllä kannatti, Ask on ehdottomasti tähtensä ansainnut.

Ruoka: 5/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 5/5

Kokonaisuus: 5/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 50: Ravintola Kolmon3n, fine diningia kalliolaiseen tyyliin

Kuten varmasti on tullut selväksi, me harrastamme ravintoloita. Sen hieman alle parivuotisen kauden aikana, kun olen näitä ravintola-arvioitani tänne taltioinut, olemme ehtineet jo lukuun 50. Sitä ennen pitämästäni käsinkirjoitetusta versiosta löytynee lukuja toinen mokoma. Mutta huvinsa kullakin, me tuhlaamme ravintoloihin – emmekä me sitten oikeastaan muuhun tuhlaakaan, ajatelkaapa vastapainona vaikkapa blogin Ruokaa rippeistä -osiota…

Tähän asti olemme viettäneet ravintolailtoja pitkälti kahdestaan, tai viimeiset puoli vuotta tietysti kolmen kokin voimin, kun Pikku-Kokki on tullut mukaan kuvioihin. Nyt olemme kuitenkin jo kahdesti käyneet syömässä erittäin gastronomisesti valveutuneen tuttavapariskunnan kera. Valtavan hienoja kokemuksia molemmat, ehdotukset paikoille juuri tältä kyseiseltä pariskunnalta. Mahtavaa!

img_0307Ensimmäisellä kerralla ruokailimme Gastro Cafe Kalliossa, josta en valitettavasti napsinut kuvia, joten postauskin jäi kirjoittamatta. No, hyvä syy vierailla tuolla uudestaankin, oli nimittäin vallan maukas ilta. Tällä kertaa suunnistamme ravintolaan, joka kantaa nimeä Kolmon3n, sijaintinaan Kallio niin ikään. Hauska juttu tuttavapariskunnassamme on lisäksi se, että he ovat kalliolaisia ja johdattavat meidät näin uusista uusimpiin täytyy kokeilla -paikkoihin, onhan Kallio jo pitkään ollut suuressa nousukiidossa. Nyt alueelle on alkanut nousta myös fine dining -henkisiä ravintoloita, joista Kolmon3n yksi ensimmäisiä, jos ei jopa ensimmäinen. Astutaan sisään!

img_0308Torstaina viideltä Kolmas linja yhdessätoista on rauhallista. Paikalla on jokunen seurue, muutama muukin saapuu illan edetessä. Ravintolan 30 paikkaa eivät tänään täyty, mutta ilman pöytävarausta en paikalle uskaltaisi saapua. Kolmon3n on miljöönä kodikas, sellainen kantakaupunkilainen olohuone. Vaikka puhutaan fine diningista, ei farkuissa ja hupparissa paikalle saapuneena tunne oloaan orvoksi, päinvastoin. Samoin palvelu on alusta alkaen paikan ulkomuotoon sopivaa, rentoa mutta samalla erittäin asiantuntevaa ja ystävällistä. Näin lapsellisena ihmisenä mainittakoon myös, että vaikka tilaa ei ole liikaa, saadaan vaunut mukavasti järjestettyä pöydän viereen. Pisteitä tästäkin.

Päätämme aterioida pitkän kaavan mukaan, siis kokeilla mitä Kolmos3n kuuden ruokalajin maistelumenu pitää sisällään. Itseäni lukuun ottamatta seurueemme päätyy myös menuun suunniteltuun juomapakettiin, joka puolikkaana tarjoillaan mukavan huokeaan (15,00€) hintaan. Maistelumenu kustantaa 60,00€ maistelijalta.

img_0310Liikkeelle lähdetään keittiön lämpimällä tervehdyksellä. Eteemme tuodaan pienet höyryävät borssikeitot rinnallaan perunarieskaa, saaristolaisleipää, voita ja katajanmarjasuolaa. Nappi aloitus tällaiseen lumimyrskyiseen iltaan. Mikäli emme olisi päätyneet menuun, olisin valikoinut juuri tämän keiton alkuruoakseni. Olisin ollut tyytyväinen.

Ennen ensimmäistä virallista alkuruokaa koemme pienoisen pettymyksen: Aleksi tilaa menunsa ilman sieniä, jonka seurauksena img_0313meiltä kaikilta viedään mahdollisuus nauttia osterivinokasrisottoa. Haluavat tarjoilla kaikille samaa annoskateuden välttämiseksi. No, tilalle tuotu savustettu artisokka mustajuuren kera on myös maukasta. Mutta sitä risottoa olisi kuitenkin tehnyt mieli. Alkuruoista toinen, kalaohukainen seuralaisinaan juureskaviaaria ja mätiä on varsin mallikas sekin, oma tämäniltainen alkuruokasuosikkini. Erityisesti ohukaistaikinan pehmeys ihastuttaa.

Ensimmäisen pääruoan kohdalla pääsemme maistelemaan paahdettua nieriää. Annokseen sisältyy lisäksi kampasimpukka, yksi parhaita koskaan syömiäni sellaisia, sekä kyssäkaalia ja hernepyrettä. Kokonaisuuden kruunaa valkoviinivoikastike. Tämän jälkeen tuntuu siltä, että annokset vain paranevat mitä pidemmälle päästään.

Pääruoista toinen, se lihapuolen edustaja, on tästä ruokaretkestä se oma henkilökohtainen suosikkini. Kolmos3n burgerissa, josta me saamme eteemme hauskat miniversiot, luomu charolaisnaudanpihvi on paistettu juuri sopivan mediumiksi. Pihvin ohella sämpylän sisään on kätketty savustettua porsaan kylkeä, cheddaria, suolakurkkua, majoneesia ja salaatinlehti. Yksinkertaisesti hyvää. On muuten samalla ensimmäinen kerta, kun maistelumenu pitää sisällään burgerin. Ja taas: Listalta olisin valinnut pääruoakseni tämän, ja ollut valintaani aivan varmasti vähintäänkin tyytyväinen.

Ennen makeaa osastoa pääsemme tutustumaan Helsingin Meijerin Hakaniemi-nimeä kantavaan punahomejuustoon. Todella hyvää, ja yhdistettynä annoksen puolukkahillokkeeseen vieläkin parempaa. Minähän en juustoihminen ole, joten nämä ovat suuria sanoja.

img_0339img_0336Ennen virallista jälkiruokaa saamme herätellä makeanhimoamme ihastuttavalla tervehdyksellä keittiöstä. Karpalojäädykettä ja suolatoffeeta. Nam ja maiskis, tätä kun olisi saanut kokonaisen annoksen. Varsinainen jälkiruoka, Kolmos3n sekamelska, ei sekään hullumpi ole, mutta tällaisen armottoman sokerihiiren sydäntä tummasuklaamousse ei onnistu kinuskin tavoin viemään. Toki annos on kokonaisuutena hyvä – pidän näistä sekasotkuista, joita itsekin tapaan harrastaa – ja niin ikään erityisen kaunis.

Siis kaiken kaikkiaan todella suositeltava paketti, hinta-laatusuhteeltaan mainio. Kahdeksan ihastuttavaa annosta, kaikki tasoltaan vähintäänkin hyviä. Sain kaikkea sitä, mitä olisin listaltakin tilannut ja vielä paljon, paljon enemmän. Kun tähän lisätään se, että juomapaketin nauttineet kehuvat sitä erittäin laadukkaaksi, ei nokankoputusta taida todellakaan löytyä. Mitä nyt sitä risottoa olisi halunnut makustella, mutta katsottakoon tämäkin läpi sormien.

Lopputulemaksi tulkoon vaikka se, että Kolmos33n haluan mennä varmasti uudestaankin. Menkää tekin!

Ruoka: 4+/5
Tunnelma: 4+/5
Palvelu: 4+/5

Kokonaisuus: 4+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 48: Ravintola Tiiliholvi; tunnelmaa lattiasta kattoon, makuja siltä väliltä

img_0287Seikkailumme Tampereella jatkuvat. Tällä kertaa vierailun teema oli uudenvuoden vastaanottaminen, majapaikkana hotelliklassikko Tammer. Niin ikään ravintola valikoitui tällä kertaa klassikko-osastolta, kun valitsimme kohteeksemme jugendtalossa vanhan pankin kellarikerroksen pankkiholvissa sijaitsevan ravintola Tiiliholvin. Siitä, kuinka vanhasta ravintolasta tarkalleen ottaen on kyse, en täysin eksaktia tietoa pysty antamaan, mutta noin viisikymppisestä käsittääkseni on turvallista puhua. No niin, sukelletaanpa sisään.

Uudenvuodenaattoiltana kuuden tietämissä Tiiliholvi heräilee pikkuhiljaa juhlaan. Osa pöydistä on jo kansoitettu, toiset odottavat vielä varaajiaan saapuviksi. Ex tempore -ruokailijoille ei sijaa tänä iltana ole tarjota, jota en kyllä ihmettelekään, miljöö sopii mitä parhaiten tällaisen talvijuhlan viettoon. Ah, miljööstä haluankin turista heti enemmän, se nimittäin ihastutti, lattiasta kattoon. Paikan punatiilinen ilme kruunautuu kynttilöillä, kattokruunuilla ja hämyisyydellä. Hämyisyydellä siinä määrin, että ottamani ruokakuvat jäävät tällä kertaa pitkälti julkaisematta. Kauniita annoksia ei mielestäni ole tarkoitettu esiteltäväksi epäonnistunein otoksin.

Ruokakuvien uupumisesta huolimatta halusin kuitenkin kirjoittaa tämän tarinan, Tiiliholvi on sen ansainnut; mukava paikka, ensiluokkainen palvelu, ravintola jossa nauttii kuuden ruokalajin illallisen vauvan kanssa tuntematta itseään missään vaiheessa epätoivotuksi vieraaksi, pikemminkin päinvastoin. Itse olenkin valmis antamaan kaiken kiitokseni ravintolan henkilökunnalle, josta sieltä sun täältä lueskeltuani olen ammentanut kovinkin erilaisia mielipiteitä.

Kuten sanottua, päädymme kuuden ruokalajin yllätysmenuun (69,00€) viineineen (58,00€). Ehkä ensimmäistä kertaa yllätysmenu ei sisällä mitään ravintolan à la carte -listalta eli huolimatta etukäteisestä menun tutkistelusta yllätykset todella ovat yllätyksiä. Hyvä näin.

Pienen ja maukkaan palsternakkaisen keittiöntervehdyksen jälkeen liikkeelle lähdetään hanhen seurassa. Ensimmäinen alkupala, hanhea niin rillettenä kuin rintapalanakin tarjoiltuna, on hyvä. Hanhi itsessään on todella maukasta, kumppanina lautaselle marssitettu palsternakka sen sijaan oudon mautonta, jopa osittain raakaa. Annoksen viimeistelevä karviaiskastike viettelee.

Alkuruoka-annoksista toinen, kampelaa, kampasimpukkaa ja risotto neroa, on hyvä sekin. Erityismaininta risotolle, josta löytyy juuri sopiva purtavuus. Mitä kolmanteen alkuruokaan tulee, pienen yllätyksen tuottaa se, että hyvältä kuulostava annos possun niskaa, kannetaan eteemme liian vähän paistettuna. Lopputulos on koostumukseltaan läskinen ja päällekarkaava savupaprikan maku sekin omaan suuhun epämiellyttävä. Annokseen sisältyvät puikulasipsit ynnä puikulamuusi sen sijaan ovat maukkaita, paprikapyree mielestäni suorastaan pahaa. Possuannos ei siis kerää meiltä pisteitä.

img_0055Pääruoaksi keittiömestari on yllätysmenuunsa valinnut entrecôteta. Minä pidän lihasta, Aleksi on hieman epävarmempi asiasta. Tosin siitä meneekö tämä lisäkkeen piikkiin, Aleksi ei ole täysin varma. Itse pidän punajuuriohrattoa siinä määrin maukkaana, että sulatan sen myös entrecôten kumppanina, Aleksi on asiasta eri mieltä. No, myös minun mielestäni annokseen lisäksi sisältyvät punajuuripyree sekä sellerin palaset olisi voitu jättää keittiön puolelle. Punaviinikastikkeesta pidämme molemmat isosti. Eli nokkaa täytyy koputtaa pääruoankin kohdalla.

Välijuustot ovat juustoja, me nyt emme mitään juustoihmisiä ole, joten jätetään niiden arvioiminen asialle paremmin vihkiytyneille. Hilloke on hyvää. Mutta se jälkiruoka; nam ja maiskis. Eteemme tuodaan lautanen, jossa kauniiseen riviin on istutettu vaniljavaahtoa, suklaamoussea, suolaisen pähkinäistä jäätelöä (extranam!) sekä mustikkaa. Aivan ihastuttava rivistö ja itse asiassa illan tähtihetki, josta en poistaisi palaakaan.

Tällainen ruokaretki tällä kertaa. Lopullinen tuomio on kuitenkin se, että parasta Tiiliholvissa on sen miljöö. Lisäksi henkilökunta ansaitsee maininnan ammattitaitoisuudestaan sekä ystävällisyydestään (etenkin isoisäkuumeilevaa herrasmiestä muistetaan varmasti pitkään). Hyvistä hetkistä ja yksityiskohdista huolimatta ruoka kokonaisuutena jätti päällimmäiseksi tuntemukseksi pienoisen pettymyksen. Annokset kärsivät monella kohtaa pienemmistä ja suuremmista epäonnistumisista, eivätkä raaka-aineet olleet kovinkaan yllätyksellisiä. Näiden päivien fine dining -kentällä Tiiliholvi jää armotta jalkoihin, kun sitä verrataan esimerkiksi saman kaupungin tuoreempiin helmiin, Ravinteli Berthaan, Hellaan ja Huoneeseen tai C:hen. Senpä takia illallisen lopullinen hinta, 225,00€, tuntuu hiukan suolaiselta, vaikka onkin toki linjassa muiden vastaavien kanssa. Nykyään sitä vaan jo tahtomattaankin odottaa jotakin uutta ja ihmeellistä mitä tämän tason paikkoihin tulee.

No, klassikot ovat klassikkoja, eikä niitä pitäisi rinnastaa alati syntyviin ja muuttuviin uutuuksiin. Sama juttu se on ollut useasti Helsingissäkin, kun klassikoita lähdetään vertailemaan tuoreempiin tulokkaisiin. Varmasti silti faninsa näilläkin, siis klassikoilla.

Eilistä vuodenvaihteen ravintolailtaa voin joka tapauksessa kehua varsin onnistuneeksi. Voin myös suosittaa Tiiliholvia, ainakin mikäli klassiset makumaailmat kiehtovat. Ja romantiikan nälkäisille paikka on tietysti omiaan. Paljon hyviä asioita, joskin sitä parannettavaakin. Tiiliholvi painii kovassa luokassa, Tampere on maamme ehdottomia makumekkoja.

Ja vielä, mitä menun viinipakettiin tulee, se oli nappi. Paljon pisteitä viinivalinnoista etenkin Aleksilta, joka meistä on kuitenkin se suurempi viinitietäjä.

Ruoka: 2+/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 4+/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 38: Passio; Keittiö Ja Baari, jota kannatti unohtamatta odottaa

IMG_7468Jo pian vuoden päivät olen haaveillut vierailusta ravintola Passiossa. Se oli viime kesänä, kun ensimmäisen hääpäivämme suunnitelmaa laatiessamme puntaroimme valitako illallispaikaksi Ludviginkadulla sijaitseva Ragu vai Kalevankadun Passio. Tuolloin päädyimme ensiksi mainittuun ja vietimmekin täydellisen illan mahtavien makujen äärellä. Makumatka Passioon on kuitenkin pyörinyt mielessäni lähes joka kerta spesiaalimpaa illallispaikkaa valikoidessamme ja kun Aleksi sitten johdatteli minut hieman etukäteen annetun syntymäpäivä-yllätyspäivän kruunuksi juuri Passioon sai ihastuttava päivä arvoisensa päätöksen.

Astelemme sisään Kalevankatu 13 lauantai-iltana melko tarkalleen kuudelta. Joitakin pöytiä on jo kansoitettu, mutta tilaa on vielä runsaasti – ei tosin pitkään. Noin nelikymmenpaikkainen ravintola täyttyy lähimpien tuntien aikana ja on itsestäänselvyys, että ilman varausta tänne ei ole asiaa. Itse asiassa varaus on suotavaa tehdä jo joitakin kuukausia aikaisemmin.

IMG_7474Meidät johdatetaan pöytään ja pian pääsemme tekemään valintoja. Täällä kun ollaan ei yllätysmenusta tietenkään voi kieltäytyä ja valitsemme sen pidemmän kaavan mukaan, viidellä ruokalajilla (69,00€). Lisäksi Aleksi ottaa annosten rinnalle suunnitellun viinipaketin, jonka hinta puolikkailla annoksilla on 27,50€. Itse lähden ruokaretkelle veden voimin, mitä nyt Lehtikuohulasillisesta (6,00€) kieltäytymättä. Tässä kohtaa olisin ehkä odottanut tämän tason paikalta hieman laajempaa valikoimaa; vaikka Lehtikuohu varmasti sitä parasta alkoholitonta onkin, olisi vaihtelu silloin tällöin paikallaan, eikä lasillinen jotakin vähemmän kuohuvaa ruoan kanssa olisi ollut pahitteeksi. No, tämä ei ole yksin Passion ongelma, alkoholittomia viinejä tuntuu ylipäätään olevan todella niukasti ravintoloiden valikoimissa.

IMG_7469IMG_7471Muutaman vuoden toiminut Passio eroaa ulkoiselta olemukseltaan jonkin verran tämänhetkiselle pohjoismaiselle fine dining -ravintolakulttuurille tyypillisestä mustavalkoisesta pelkistetystä linjasta. Vaikka samaakin on, sisustuksessa on mielestäni enemmän omalaatuista särmää. Mieleen tulee eniten Ludu, viihtyisä ja omalaatuinen turkulaisravintola. Vähiten syynä yhtenevään ilmeeseen ei varmaankaan ole molempien lattioitaan koristamaan valitsema silmiinpistävä ruutukuviointi. Tykkään.

IMG_7476Mutta ruokaan. Ensimmäisenä eteemme lasketaan kermainen parsakeitto. Tällä tervehdyksellään keittiö todella vakuuttaa; tämä erittäin maukas amuse bouche voisi hyvin olla jo yksi ”virallisista” ruokalajeista. Keittiön tervehdyksissään Passio panostaakin määrän sijasta laatuun. Vähemmän on täällä enemmän ja kaksi suurella panoksella tehtyä tervehdystä peittoavat helposti joidenkin paikkojen tervehdysarmeijan.

IMG_2402IMG_7480Alkuruoan kohdalla joudumme Aleksin kanssa eri leireihin, kun minulle tarjoillaan lohen sijaan gazpachokeittoa omalaatuiseen, maukkaaseen tyyliin. Lautaselta löytyy gazpachosorbeeta seurassaan tomaatti-pestosalaattia. Annoksen maut ovat vahvoja ja muodostavat yhdessä herkullisen kokonaisuuden. Itse olisin kuitenkin mieluummin makustellut lohiannoksen parissa, mutta hyvä näinkin.

IMG_7486Väliruoaksi saamme mureaksi haudutettua porsaanlihaa lihaliemimäisessä kastikkeessa rinnallaan paistettua kaalia, itusalaattia ja keltuaiskreemiä. Annos on makumaailmoiltaan siinä määrin täydellinen, että kohoaa raatimme yksimieliseksi suosikiksi. Ihan loistavaa!

Mahtavan väliruoan vanavedessä lautasillemme uiskentelee ensimmäinen pääruoka, kuhaa, fenkolia ja osittain mustakalan musteella värjättyä IMG_7491kastiketta. Jälleen hyvä ja rikas annos, jota valitettavasti en tämän tarkemmin osaa kuvailla. On se hassua, että vaikka kahdet korvat kuuntelevat tarjoilijan sanoja vähintäänkin höröllään, tuntuu ainesosien muistaminen vaan niin vaikealta. Tällä kertaa mysteeriksi jäävät annoksen pienet mädiltä näyttävät pallerot, jotka ovat koostumukseltaan suuta miellyttäviä, eivät mädin tapaan pureskeltaessa suuhun poksahtelevia. Lisäksi on annettava runsain mitoin pisteitä taidosta valmistaa fenkolia niin maukkaalla tapaa, että pidämme siitä molemmat – yleensä emme tee näin kumpikaan. Myös pääruoista toinen, amerikkalaisten rakastama flank steak eli naudan kuve linssien, sienten, pariisinperunamaisten IMG_7495perunoiden sekä choronkastikkeen kera on mainio. Punasipulista kastikkeelle rakennettu kuppi on oiva keksintö. Johtuen annoksen pohjalta löytyvästä erittäin voimakkaan makuisesta toisesta kastikkeesta, joka mielestäni dominoi annoksen makumaailmaa liikaa sekä siitä, että itse en arvosta chorontyyppisiä kastikkeita sinne kaikista korkeimmalle, pidän annosta tähänastisista heikoimmin onnistuneena, en kuitenkaan huonona.

IMG_7498Ennen jälkiruokaa saamme keittiöstä toisen ylimääräisen muistutuksen olemassaolostaan sen tervehtiessä meitä välijälkiruoan muodossa. Vaniljakastike, ananaskreemi ja rouhea mysli viettelevät, verigreippi, vadelmamousse sekä kuivattu omena olisivat sen sijaan ehkäpä voineet jäädä jopa laittamatta. Tällä kertaa olisin ollut tyytyväisempi hieman yksinkertaisempaan esitykseen, mutta joka tapauksessa keittiön tervehdyksenä kyseinen annos on omaa luokkaansa.

IMG_7502IMG_7503Jos viimekertainen fine dining -kokemuksemme ravintola Naturassa huipentui jälkiruokaan, kävi nyt valitettavasti hieman päinvastoin. Syynä tähän on pitkälti se, että ranskalaisen keittiön ”lahja” maailmalle, kohokas, ei nyt vain satu olemaan minun juttuni ollenkaan. Meille tarjoiltu sitruunakohokas on varmasti juuri sellainen, kun kohokkaan kuuluukin olla, mutta joka tapauksessa hyvää se ei ole. Se maistuu kohokkaalta eli minun suussani sokeroidulta kananmunalta. Jälkiruokalautasen toiselle puolelle aseteltu litsisorbetti (aprikoosi?)hillon ja makeiden ”murujen” kera on kyllä hyvää, mutta ei onnistu pelastamaan jälkiruokaa kokonaisuutena. Lisäksi koristeeksi aseteltu syötävä orvokki on molempien annoksissa peittoutunut pahasti, jäänyt litsin litistyksiin.

Sellainen ruokaretki siis tällä kertaa. Erittäin hyvä, mutta ei kuitenkaan täydellinen. Passio on hintansa väärti, kyllä, ja selvästi myös sellainen, että toisenlainen annoskimara olisi voinut tehdä kokemuksesta jopa liki täydellisen, olihan menussa tälläkin kertaa mukana niitä täydellisiä suorituksia. Myös ravintolan palvelu on todella ystävällistä ja asiantuntevaa, mutta kaikista korkeinta tasoa sekään ei täysin saavuta. Asiantuntijatasolla kyllä, vielä pieni himppu henkilökohtaisuutta ja se olisi ollut siinä. Lisäksi useasti yhden tai kahden annoksen kohdalla ravintolasalin puolella näyttäytyvä kokki tuo annoksille uskottavuutta, joka tällä kertaa jäi näkemättä. Ehkä emme siis saaneetkaan sitä talon huippuannosta tai ehkä se ei kuulu täällä tapoihin, tiedä häntä.

Siis todella hyvä, mutta ei kuitenkaan paras. Ehdottomasti suosituksen arvoinen ravintola, jota kehotan ilman muuta kokeilemaan.

P.S. Viinipaketti, joka koostuu yhdestä portugalilaisesta, kahdesta saksalaisesta ja kahdesta italialaisesta suosituksesta on Aleksin mukaan täysosuma, kannattaa siis luottaa Passion viinivalintoihin.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 4/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 36: Ravintola Natura; pieniä annoksia, suuria makuja

Jälleen kerran takana mahtava ruokaretki täynnä uusia ja ihmeellisiä makuja. Jotakin täydellistä, jotakin erikoista, jotakin kyseenalaista ja paljon siitä väliltä. Makumuistoja, jotka jäävät elämään. Tätä kaikkea meille antoi ravintola Natura.

IMG_6950IMG_6938Helsingin keskustassa, Iso Roobertinkadulla, huhtikuun ensimmäisenä päivänä avautunut Natura perustuu omien sanojensa mukaan ajatukselle selkeistä ja puhtaista mauista, joita tuotetaan korkeatasoisia, ekologisia ja sesongin mukaisia raaka-aineita käyttäen. Espanjalaisista tapasbaareista tuttu asiakkaan läheisyydessä sijaitseva avokeittiö sekä etelä-eurooppalaiset tapas-, meze- ja pintxos-tyyliset annokset ovat merkittävä osa ravintolan konseptia, samoin tekniikat aina puuhiiligrillauksesta matalalämpökypsennykseen. Hienoja arvoja ja sangen viihtyisältä kuulostavaa tunnelmaa siis ainakin lupailevat. No, katsotaan.

Lauantai-iltana kuudelta Natura on jo puolillaan täynnä. Mainittakoon kuitenkin, että asiakaspaikkoja ravintolassa on laskelmieni mukaan vain noin kolmisenkymmentä. Joka tapauksessa seuraavien tuntien aikana paikka täyttyy kokonaisuudessaan, joten varaus lienee ainakin näin viikonloppuisin miltei vaatimus.

Vastaanotto on lämmin, eikä palvelun tasossa ole moittimista missään vaiheessa iltaa. Tarjoilijat ovat ystävällisiä ja asiantuntevia, eräs kokeistakin käy muutaman kerran pyörähtämässä pöydässämme ja tunnelma on alusta loppuun kiireetön ja miellyttävä. Puitteet ovat yksinkertaisen tyylikkäät, tämän hetken moderni, rentoa meininkiä huokuva fine dining -ilmapiiri on käsin kosketeltavaa.

IMG_6944Mutta pääasiaan, eli ruokaan. Valitsemalla ”Tradition & Innovation” -menun lähdemme keskipitkälle, seitsemästä yhdeksään ruokalajia käsittävälle vaellukselle (59,00€). Tarjolla olisi myös klassinen neljän ruokalajin (39,00€) tai kattava kaikki päivän annokset sisältävä menu (89,00€). Lisäksi Aleksi päätyy aterialle suunniteltuun viinipakettiin, tosin puolikkailla annoksilla (22,50€). Itse siivitän ateriaani sihisevällä seljankukkamehulla (6,50€). Juomista sanottakoon, että tällä kertaa Aleksi ei löydä yhteistä säveltä ravintolan sommelierin kanssa, mutta minä nostan mehuni yhdeksi tämän hetken suosikkijuomistani.

Ruokamatkalle lähdetään kokin viettelevällä tervehdyksellä, selleri-kevätsipulikeitolla sekä talon mahtavan makuisilla leivillä ja pekonirasvalla kruunatulla voilla. Aloituksesta ropisee paljon pisteitä.

Ensimmäinen ”virallinen” alkuruoka, sokeri-suolattua siikaa, piimää ynnä kyssäkaalia tarjoillaan ruokavaliostani johtuen vain Aleksille, minä sen sijaan aloitan ateriani paahdetulla avokadolla, greipillä ja savustetulla kotijuustolla. Itse tykkään todella paljon, Aleksi pitää annostaan mukiinmenevänä. Tällä kertaa täytyy myöntää, että en itsekään harmittele menettämääni kala-annosta. Sama ajatus pysyy yhä yllä, kun kohtaamme seuraavan annoskokonaisuuden, kolme alkupalatapasta. Saamme molemmat nauttia maittavin aiolein koristellusta keltajuurisalaatista sekä nokkoskeitosta paahdettujen porsaskuutioiden kera. Ensipuraisu nokkoskeittoa ei tuo kielelle välttämättä sitä kaikista miellyttävintä makuelämystä, mutta yhdistettynä porsaskuutioihin maku muuttuu huomattavasti paremmaksi. Kokonaisuutemme toisistaan erottavana komponenttina toimii osteri, jonka ”nautintaan” Aleksi saa yksinoikeuden. Itse saan onnekseni tyytyä hiillostettuun parsaan babypinaatin kera. Parsa-annos on melko tavallinen, osteri Aleksille suorastaan Fear Factor -osastoa. No, tuoksu ei viehätä minuakaan.

IMG_6964Pääruoaksi on 72 tuntia haudutettua Herefordin härkää, uusien perunoiden, grillatun varhaiskaalin, karamellisoidun päärynän ja salsa verden kera. Kokonaisuus on todella toimiva, on mielenkiintoista huomata, kuinka paljon aistikkaimmiksi suupalaset muuttuvat, kun komponentit yhdistetään toisiinsa.

IMG_6975Seuraavaksi siirrymme kolmen tapaksen välijälkiruokakokonaisuuteen, joka herättää meissä kahtalaisia tunteita. Aleksin minulta kielletty syötävä keittiön sangria sekä oma sorbettini ovat kohtalaisia. Ihastuttavan caramel-kreemin sisäänsä kätkevä tuulihattu ei kuoren kuivakkuudesta johtuen kerää raadiltamme pisteitä, mutta ”hollantilainen aamiaisleipä” suklaalla kuorrutettuna on mainio. Paras on kuitenkin ehdottomasti edessä…

IMG_6979Kun olemme päässeet käsiksi ruokaretkemme viimeiseen viralliseen osuuteen, minulle tulee tunne, että olen varmasti yhden elämäni parhaimman jälkiruoka-annoksen kimpussa. Kyseessä on nimeä ”Frozen Yogurt” kantava kokonaisuus, jonka lumikinosmainen ulkonäkö saa veden nousemaan kielelle. Päällimmäinen kerros, raikas jogurttisorbee, kätkee sisäänsä taivaallisen makuisen hunajamoussen, jonka kruunaavat makeat hunajakennon palaset sekä orvokkihillo. Annos on suuri, mutta kepeydessään juuri sopivan kokoinen, täydellinen päätös erinomaiselle vaelluksellemme. Mitä maistelumenuihin tulee, melko harvoin jälkiruoka korjaa sitä suurinta pottia, mutta tällä kertaa asiasta ei ole epävarmuutta. No, näytelmän loppukohtauksessa tarjoilijan tiedustellessa annossuosikkiamme selviää, että emme suinkaan ole mielipiteemme kanssa yksin; ”Frozen Yogurt” on noussut talon vielä lyhyen historian ykkössuosikiksi.

IMG_6982Lopuksi saamme vielä pienet, erittäin hyvän maun suuhun jättävät tummaa rommia, vaniljaa ja mehiläisvahaa sisältävät canelles-leivokset, joiden jälkeen poistumme ravintolasta sangen tyytyväisin mielin. Pienen TableOnline -alennuksen jälkeen hintaa kolmituntisellemme kertyy 137,00€, jota emme pidä lainkaan liioiteltuna. Ravintola Natura tuo mallikkaan lisänsä Helsingin fine dining -tarjontaan ja olisin ehdottoman valmis suosittelemaan sitä kaikille ruokanautiskelijoille. Toivotan uutukaiselle onnea ja menestystä!

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 5/5

Kokonaisuus: 4+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 35: Ravintola C eli kolmas kerta toden sanoo: kyllä ne tamperelaiset vaan osaavat

Tampere ja hyvä ruoka ovat jo joitakin vuosia olleet käsitepari. Olemmekin ilostuttaneet itseämme jo muutamaan otteeseen tekemällä kaupunkiin lyhyitä, yhden yön visiittejä, joiden yhtenä keskeisistä tarkoituksista on ollut tutustua sen ravintolakermaan.

Loistavia ruokaretkiä ovat aiemmilla visiiteillä tarjonneet ravintolat Bertha ja Hella & Huone, joten rima alkaa olla jo suhteellisen korkealla, mitä manselaiseen fine dining -ruokailuun tulee. No, katsotaan mitä ravintola C:llä on meille tarjoilla.

IMG_6493Rautatieaseman välittömässä läheisyydessä sijaitseva, vuonna 2011 Suomen Gastronomien Seuran Vuoden ravintolaksi valitsema C on omien sanojensa mukaan ”hyvän ruoan ja juoman koti”. Arvoikseen se mainitsee ekologisuuden, eettisyyden, biodynaamisuuden ja luomun. Siis hienoja asioita, suuria sanoja. Ja mitä edellä mainittuun palkintoon tulee, on tuolle listalle kipuaminen jo teko sinänsä: Ask, Savoy, Chef & Sommelier, Chez Dominique, noin muutamia muita sijoittuneita mainitakseni.

Kello kuudelta lauantai-iltana pieneen, noin nelisenkymmentä paikkaa käsittävään ravintolaan saapuessamme, on sali vielä suhteellisen tyhjillään. Illan mittaan saamme jonkin verran enemmän seuraa ympärillemme, mutta täyteen ravintola ei tule. Tuskin tänne kuitenkaan kannattaa ilman varausta saapua, niin pienestä ja kuuluisasta paikasta joka tapauksessa puhutaan.

IMG_6496IMG_6495C:ssä tunnelma on hyvin seesteinen ja miljöö pitkälti useita muita tämän hetken vastaavanlaisia ravintoloita muistuttava; vaaleus, valoisuus ja yksinkertainen pohjoismainen tyylikkyys ovat avainsanoja. Ilmapiiri ei kuitenkaan tunnu yltiöhienostelevalta, tarjoilijat ovat rentoja, samoin asiakaskunta jota tuntuisi riittävän kaikista ikäluokista, meistä kolmikymppisistä ylöspäin.

Päätämme lähteä tutustumaan talon tarjontaan pitkän kaavan mukaan, siis valitsemme kuuden ruokalajin illallisen (68,00€). Ruokien rinnalle Aleksi ottaa suositusviinit (57,00€), minä alkoholittoman juomapaketin (30,00€). Mahdollisuutta alkoholittomaan juomapakettiin pidän erityisen mielenkiintoisena ja positiivisena vaihtoehtona, sillä lähiaikoina olen tullut huomanneeksi, että yllättävän moni tasokaskin ravintola on vielä melko lapsenkengissä mitä alkoholittomiin ruokajuomiin tulee.

Ruokaretkemme käynnistyy kolmella kokin tervehdyksellä. Juureslastuista edukseen ovat tomaatti ja lanttu, pienet piirakat munavoilla kruunattuna ovat vallattoman maukkaita. Pekonista, punajuuresta ja rosmariinista koottu ”keko” ei sen sijaan vakuuta.

IMG_6510IMG_6507Ensimmäinen alkuruoka, Pyhäjärven kuhaa, Rekolan porkkanaa ja jogurttia on kaksipiippuinen. Kuha on hyvää, jogurtti toimii myös, mutta porkkanat sekä erityisesti öljyinen vihreä kastike miltei terrorisoivat annoksen, joka näin ollen on pakko tuomita epäonnistuneeksi. Toinen alkuruoka, kukko rinnallaan siitakkeita, tattirouhetta, pinaattia ja fenkolia on kuitenkin niin maukas, että pettymys ensimmäiseen unohtuu hetkessä. Jopa fenkoli, johon suhtaudumme molemmat vähintäänkin empivästi, on onnistuttu valmistamaan hurmaavan makuiseksi.

IMG_6514Pääruokia edeltää jälleen tervehdys keittiön puolelta, rapsakka ja raikas kulaus omenamehua. Tässä välissä muutama sananen juomista: suositusviinit ovat C:n tapojen mukaan vain eurooppalaisia, erikoisia ja vaativat ehdottomasti ruokaa rinnalleen. Alusta loppuun Aleksi pitää niitä viineinä, joiden ensipuraisu ei vakuuta, mutta jotka yhdistettyinä tarjoiltuihin annoksiin kokevat suuremman tai pienemmän muodonmuutoksen. Tämä on sitä ammattitaitoa. Oma alkoholiton juomapuoleni sen sijaan koostuu hieman yllättäen pelkistä mehuista. Valtaosa niistä on kuitenkin todella hyviä ja ruoka-annoksiin sopivia, enkä millään muotoa kadu niiden lisäämistä ateriakokonaisuuteeni. Kaikkien raaka-aineita en valitettavasti enää muista, mutta erityisesti fenkolista, marja-aroniasta ja tyrnistä johdetut mehut jäivät mieleen. Eipä taida tällaista mehumenua muualla päästäkään kokemaan, siis suosittelen lämpimästi.

IMG_6515IMG_2192Pääruoista ensimmäinen, Pyhäjärven haukea, hauenmätiä ja perunaa on Aleksin mielestä onnistunut, joskin ei-niinkään-suurena-kalamiehenä tunnettu siippani pitää annoksen parhaimpana puolena perunoita. Itse joudun tällä hetkellä kieltäytymään hauesta, mutta maistamani palanen sen kertoo: hauki on hyvää. Haukiannoksen tilalle minä valitsen tattiblinin, joka tarjoillaan tattikvinoan kera. Nam ja maiskis, tässä ravintolassa tosiaan hemmotellaan meitä sieni-ihmisiä.

Lihapääruoka, Ylätalon tilan kyyttöä, Rekolan palsternakkaa ja puolukkaa on sinänsä maukas, mutta jättää kuitenkin kaksihenkisen arvostelulautakuntamme hieman kylmäksi. Johtuneeko lihaliemimäisestä puolukkakastikkeesta, mutta ajatusta lihakeitosta ei voi välttää. Umpikypsä liha saisi myös olla joko mureampaa tai vähemmän kypsää. Suorituksena annos ei siis lopulta kipua kovinkaan korkealle.

Viides ruokalaji, kotimainen juusto, taas yllättää positiivisesti. Minulle tarjoillaan Kolatun cheddar-juustoa, joka yhdessä tujun tyrnimehun kanssa muodostaa oivan kokonaisuuden. Myös Aleksi pitää omasta valkohomejuustoannoksestaan.

IMG_2193IMG_6527Ennen viimeistä näytöstä meille tarjoillaan vielä tervehtivä suupalanen keittiön suunnalta. Tällä kertaa keksikupin sisältä löytyy ruusunterälehdellä koristeltu granita, jonka osittain moussemainen koostumus tekee tästä parhaan koskaan maistamani granitan. Herkullisen amuse bouchen illan finaali onkin ansainnut, sillä itse jälkiruoka, hillaa, kuusenkerkkää ja härkäpapua, on esitys joka hurmaa sekä ulkonäöllään että monipuolisilla mauillaan. Kielelle jää pyörimään kattaus ihastuttavia makuja.

Nyt, kuusi ruokalajia, kuusi juomaa ja viisi keittiön tervehdystä rikkaampana olen jälleen sitä mieltä, että näistä makuelämyksistä todella kannattaa maksaa, melko suuriakin summia. Tällaisesta keittiötaiteilusta, raaka-aineiden monipuolisuudesta ja asiantuntevasta palvelusta osalliseksi pääseminen jättää jäljen, joka säilyy pitkään. Ravintola C todella täytti lupauksensa ja esitteli meille arvojensa mukaisia annoksia. Saimme kokea jälleen yhden erityislaatuisen illan. Vaikka annoksista kaikki eivät olleetkaan täydellisiä, edes kovin lähellä sitä, se ei haittaa; tämä paikka on mielestäni maineensa arvoinen.

Ja näin tuli jälleen todistettua, että ruokamatkailu Tampereen suunnalle kannattaa. Ehdoton suositukseni C:lle!

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 4/5
Palvelu: 4+/5

Kokonaisuus: 4/5

P.S. Eivätkä hullumpia olleet illan musiikillisesta finaalista O’ Hara’s Freehousessa vastannut Greenrose Faire tai majapaikkamme hotelli Tornikaan.