Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 59: Bistro Vilee; maukkaita terveisiä Saimaan rannalta

Joitakin aikoja sitten Helsingin Sanomat toi välissään Pure Saimaa -lehtisen, jonka innoittamina lähdimme makumatkalle Mikkeliin. No, ensisijaisesti lähdimme toki mökkeilemään, mutta koska Mikkeli kesäasumuksemme lähimpänä kaupunkina kuuluu lähes joka kesä ohjelmaan, päätimme tällä kertaa tutustua siihen hiukan pidemmän kaavan mukaan. Yövyimme kaupungissa, piipahdimme Ollinmäen viinitilalla ja nautimme neljän ruokalajin illallisen Bistro Vileessä, joka ainakin edellä mainitun lehtisen mukaan lukeutuu kaupungin ravintolakärkeen. Oikein maukas retki, sanoisin. Sellainen kesäloman makuinen.

IMG_3236Ollinmäen viinitilalla maistelimme marja- ja hedelmäviinejä, jotka maistuivat… hmm… suomalaisilta viineiltä. Eli mitään viininmaistelijan huippuhetkiä emme kokeneet, mutta suhtauduimmekin tilanteeseen enemmän mielenkiinnolla. Kuusi neljän sentin maisteluannosta kympillä, hauska homma. Kotieväiksi ostimme vielä setin tilan neljää erilaista siideriä ynnä kahta kuohuviiniä – muut viinit jäivät näin ollen maisteluasteelle.

IMG_3274Illallinen Bistro Vileessä oli jo jäädä uudistuvien suunnitelmiemme jalkoihin, mutta satuimme kävelemään ravintolan ohi ja sen miellyttävä miljöö sai meidät muuttamaan iltaohjelmaamme toistamiseen. Teki mieli syödä astetta fiinimmin ja sitä uskalsi tältä ravintolalta odottaa. Lähdetään katsomaan.

IMG_3247Meille on varattu rauhallinen nurkkapöytä, jonka ympärillä Pikku-Kokilla on mukavasti tilaa temmeltää. Samoin ravintolasta löytyvä lelukori kulkeutuu piakkoin pöytämme välittömään läheisyyteen. Hienoa; tuntuu siltä, että niin ikään Pikku-Kokki on ravintolalle mieluisa vieras. Mitä Bistro Vileen kesäiseen torstai-iltaan tulee, on paikka sopivasti täynnä; joitakin seurueita mutta myös joitakin vapaita pöytiä. Kun puhutaan pikkukaupungin arki-illasta pidän ravintolaa melko eläväisenä. Ja mikäs tänne onkaan tullessa; sisällä tunnelmallinen tiiliseinämiljöö, edustalla kesäpäiviin soveltuva lasitettu terassi.

IMG_3262IMG_3250Ruokalistalta valitsemme neljän ruokalajin Suomi 100 -menun (à 45,00€) – hmm, mikähän tästäkin tekee niin maamme satavuotista historiaa syleilevän – jonka aloitus, kylmäsavulohitartar vierellään varhaiskaalikimchiä ja tillidressingiä, on todella maukas, ihan nappi, sanoisinko.  Eikä seuraavakaan, kukkakaalikeittoa ja vuohenjuustokasvispiirasta, hullumpi ole. Päinvastoin. Hauska idea laittaa pala piirakkaa keiton pohjalle; täytyy ehkäpä napata omaankin kokeiluun.

IMG_3267Pääruoan kohdalla eteen tulee pieni pettymys. Annoksen komponentit, ylikypsä härkä, palsternakkapyree, perunakakku ja punaviinikastike, ovat ihan moitteettomia, mitä nyt härkä päässyt himpun verran kuivahtamaan. Ongelma on kuitenkin annoksen mittasuhteissa; lihaa on jopa liian paljon, kastiketta ei oikein nimeksikään, jonka seurauksena koko annos muuttuu kuivaksi ja raskaaksi. Vähemmän lihaa, enemmän kastiketta, tuolloin tyytyväisyys olisi ollut taattu. Tilanne on täysin vastaava kuin Tampereen Pikkubistro Kattilassa, jossa söimme taannoin possunposkia niin ikään annokseen nähden alimitoitetun kastikemäärän kera. Harmi juttu.

IMG_3270Jälkiruoka, Vileen mansikkacocktail, on nimensä mukainen. Proseccossa marinoituja mansikoita cocktaillasissa, pinnalla valkosuklaamoussea ja ohut kaurakeksi. Ihan hyvää, ei kuitenkaan sen kummempaa.

Näin olemme läpikäyneet satavuotiaan kotimaamme nimikkomenun ja tutustuneet yhteen Mikkelin kärkiravintoloista. Ruoasta pidimme kyllä, joskin herkullisuuskäyrä olikin illan mittaan valitettavasti laskeva. Ei annoksista kuitenkaan yksikään huono ollut, ensimmäinen jopa melkolailla täydellinen. Palvelu oli ystävällistä ja kuten sanottua lapsiystävällistä. Mitä annoksiin tulee, olisimme kuitenkin kaivanneet hieman yksityiskohtaisempaa esittelyä, ravintola kun kuitenkin mainostaa itseään nimenomaan lähellä tuotettujen, sesonginmukaisten raaka-aineiden suosijana, kaikkien tuottajiensa tuntijana.

Joka tapauksessa suositus Bistro Vileelle.

Ruoka: 3+
Tunnelma: 3+
Palvelu: 3+

Kokonaisuus: 3+

Mainokset

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 58: Ravintola Vihreä Holvi; taas yksi palanen kalliolaiseen ravintolahelminauhaan

Muutamien kuukausien tauon jälkeen jatkoimme tutkimusmatkaamme kalliolaisravintoloihin. Kohteenamme oli tällä kertaa ravintola Vihreä Holvi ja oppaanamme tottahan toki samainen gurmeetietoinen ystäväpariskuntamme kuin ennenkin. Ja taas; osui ja upposi, ihan huippu ruokaretki!

IMG_2704Vierailu osoitteessa Harjutori 8 sijaitsevassa ravintolassa vaatii jo siinä mielessä opastusta, että ilman etukäteistietoa tätä paikkaa olisi melko mahdotonta löytää. Ulospäin se on täysin huomaamaton, ei kylttejä, ei edes nimeä. Nimi Vihreä Holvi muuten juontaa juurensa rakennuksen historiasta; jo vuonna 1927 rakennetussa talossa toimi 1930-luvulla kahvila-ravintola Vihreät Holvit, jonka nimiperinnettä nykyinen ravintola jatkaa. Ollaan siis monella tapaa vanhan äärellä. Ravintolasali on viihtyisä, vaikkakin aivan odotuksiani vastaamaton puna-vihreine seinineen. Tunnelma on rento lattiasta kattoon ja tulee tunne, että tänne ovat tervetulleita kaikki, Pikku-Kokki niin ikään.

IMG_2702 - Versio 2

Mutta siirrytäänpä ruoan pariin. Menu houkuttelee minua monella tapaa. Sekä alku-, pää- että jälkiruoista löytyy mielenkiintoisia vaihtoehtoja, joten tällaista huonoa päättäjää ei haittaa yhtään, että pöytäseurueemme päätyy viiden ruokalajin yllätysmenuun (à 60,00€).

IMG_2711IMG_2709Ensimmäiseksi eteemme saapuu annos katkarapuja avocadon, inkiväärikurkun, kyssäkaalin ja piparjuuren kera. Ihan valloittavaa erilaisten mutta erittäin hyvin yhteensopivien makujen tanssia lautasella. Siis mainio aloitus. Toinen alkuruoka, se lihapuolen edustaja, on karitsaa tartarin muodossa. Voin myöntää, että kuullessani mitä tuleman pitää, en suoranaisesti hihku odotuksen ilosta, mutta voi sitä positiivisen yllätyksen määrää, joka minut valtaa ensimmäiset haarukalliset maisteltuani. Annos on todella hyvä aioleineen, sinapinsiemenineen ja ennen kaikkea IMG_2716lehtikaalisipseineen. Piste iin päälle on annoksen ylle raastettu graavattu keltuainen. Paras syömäni lihatartar, voin kertoa.

Pääruoaksi saamme kuhaa parsakaalin, merilevän, kananmunapyreen ja simpukka-voikastikkeen kanssa. Jälleen kerran ihan mahtimaukas annos, jossa ei mielestäni ole mitään parannettavaa.

IMG_2718Kun ruokalajeja on jäljellä vielä kaksi, saammekin ehkä hieman yllättäen eteemme pähkinäkakkua suklaajäätelöllä ja suolakinuskilla aateloituna. Ihan selkeästi tuntuu jo lopetukselta, vaikka vielä jotakin pitäisi olla tulossa, olemmehan vasta neljännen ruokalajin kimpussa. Annos on jälleen kerran huippuluokkaa. Tässä kohtaa seurueemme pähkinäallergikko saa sydärin. Ei hänelle tarjoilluista pähkinöistä, vaan niiden sijaan hänelle tarjoillusta annoksesta mitäpä muutakaan kuin sydäriä, siis ankanmaksaa, Amerikan pannukakkua ja vaahterasiirappia. On kuulemma pala taivasta; sellainen sydäri, jonka ottaisi mielellään muutaman kerran päivässä, makean ja suolaisen täydellinen liitto. No, seurueemme maksasta pitämätön henkilö on annosta maistettuaan eri mieltä, joten uskaltanen suositella vain sillä varauksella, että sattuu pitämään maksasta, nimenomaan ankanmaksasta.

IMG_2723Erilainen mutta varsin paljon ainakin minun sokerista mieltäni miellyttävä valinta on tarjota kaksi jälkiruokaa tutumman kaksi pääruokaa -vaihtoehdon sijaan. Ateriamme viimeistellään annoksella passion-parfait’ta, ananasta ja basilikaa, joka raikkaudellaan jättää jälkeensä ihastuttavan olotilan. Annos, jota en varmasti olisi nimen perusteella tilannut – juuri tuon parfait’n vuoksi. Ehkä olisi syytä unohtaa tuo kerran vuosia sitten koettu huono parfait ja uskaltaa tilata joskus näitäkin, niin hyviä jäädykkeitä olen sen jälkeen saanut maistaa…

Tuskin on jäänyt kenellekään epäselväksi, mutta koska kertaus on se kuuluisa opintojen äiti, sanottakoon vielä kerran, että Vihreä Holvi todella täytti odotukset – ja ylittikin ne. Todella hyvää ruokaa ja hinta-laatusuhteeltaan aivan mainio kokemus kaiken kaikkiaan. Suositusviineineen ateria kahdelta kustansi melko tarkalleen 200,00€.

Vihreälle Holville siis Tunnelmallisilta ehdoton suositus. Odotin fine dining -ravintolaa, mutta mielestäni Vihreä Holvi on kuitenkin enemmän bistro. Bistro joka tarjoilee fine dining -tasoista ruokaa hieman suurempina annoksina ja hieman huokeampaa hintaan. Kaikki palaset ovat siis kohdillaan.

Ruoka: 5/5
Tunnelma: 4+/5
Palvelu: 4+/5

Kokonaisuus: 4+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 54: Pikku Kattila porisee, missäpäs muuallakaan kuin Tampereella

Totta kai talvilomaan yksi Tampere-päivä oli sujautettava. Ja totta kai Tampereen vierailuun yksi ravintolailta, onhan kyseessä ehkäpä jopa maamme ykköskaupunki, mitä ravintolakulttuuriin tulee; paljon hyvää ja maukasta olemme Tampereella kokeneet.

Tällä kertaa kohteeksemme valikoituu Pikkubistro Kattila, nimensä mukainen pienehkö, eräällä tapaa kodinomainen bistro. Suositus paikalle on saatu kulinaristisesti valveutuneelta tuttavapariskunnalta, jolta huonoja suosituksia ei tähän mennessä ole tullut, joten odotukset ovat korkealla. Katsotaan mitä tuleman pitää.

Saapuessamme paikalle torstai-alkuillasta porisee Kattilassa jo mukavasti. Toinen puoli ravintolasta on jokseenkin täynnä, mutta tilaa on vielä reilusti jäljellä. Täyteen tupa ei tänään taidakaan tulla. Sisustuksesta silmiin pistävät ensimmäisenä jykevät tuolit sekä katosta riippuvat paksut havuköynnökset. Näistä elementeistä en voi valehdella pitäväni, vaikka muuten miljöö ihan miellyttävä onkin. Ensivaikutelma on joka tapauksessa kuitenkin selvästi plussan puolella.

Saamme palvelua pikaisesti ja teemme valintamme niin ruoka- kuin juomalistaltakin. Alkuun valitsen itse lakritsigraavattua lohta, joka tarjoillaan marinoidun fenkolin kera (11,50€). Annos on kaiken kaikkiaan maukas; lakritsi maistuu niin graavauksessa kuin IMG_5244rinnalle pirskotellussa kastikkeessakin. Jopa fenkoli, joka normaalisti ei sisälly erityisesti suosimiini raaka-aineisiin sopii kokonaisuuteen kuin nakutettu. Aleksin talvikurpitsakeitto sitruscremen kanssa (9,50€) toimii myös hyvin. Alkuruokaosiosta siis pelkkää positiivista sanottavaa.

IMG_1290Pääruoaksi tilaamme molemmat porsaanposkea omena-inkiväärikastikkeella kruunattuna (22,00€). Poskien seurana on kaskinauris-purjokakku sekä porkkanapyrettä. Komponenteista jokainen on maukas, mutta nyt löytyy jo jotakin huomautettavaakin. Annoksen suhteet ovat pahemman kerran pielessä. Lihaa on paljon – ja sitä todella on PALJON siinä vaiheessa, kun Aleksikin on valmis tämän myöntämään. Neljä poskipalaa, jotka saavat rinnalleen aivan liian vähän kastiketta. Myös nauriskakku on suhteellisen kookas, joten kokonaisuutena pääruoka-annos on vähintäänkin tarpeeksi iso. Tarpeeksi kaikkea, paitsi kastiketta. Molemmat olisimme luopuneet ainakin yhdestä poskesta ja toivoneet kastikekauhan käyttelijälle hiukan höllempää otetta.

IMG_1292IMG_5247Myös jälkiruokalistalta iskemme silmämme samaan annokseen ja pian pöytäämme kannetaan leipäritarit rinnallaan mallasjäätelöä, marjoja ja suklaakakkucrumblea (8,50€). Annos on ihan hyvä, ei missään mielessä erikoinen, ja jää eittämättä edeltäjiensä varjoon. Olisin odottanut parempaa ja totean vielä itseriittoisesti, että kotona saa parempia köyhiä ritareita.

Tällaista siis tällä kertaa. Miljöön ja ruokien lisäksi muutama sananen vielä palvelusta. Palvelua on, mutta siinäpä se. Ruoat tuodaan pöytään turhia turisematta ja vaikka pitkällinen odottelu ei koskaan hyväksi olekaan, saapuvat annokset ehkäpä jopa liian tiuhaan tahtiin. Välissä voisi hengähtää hiukan enemmänkin. Lisäksi on hassua, että vaikka Kattila mainostaa itseään ravintolana, joka valitsee kaikki raaka-aineensa vain parhaista tuotteista, näistä raaka-aineista ei kuitenkaan kerrota oikeastaan mitään. Viinit mainitaan luomuiksi. Mitä viineihin tulee, ne ovatkin vallan hyviä, huolimatta siitä, että pääruoalle tilaamani valkoviini kannetaan pöytään jo aivan turhan aikaisin, ennen alkuruokaa, jonka seurauksena saan nauttia viinini lämpimänä. Tästä siis hiukan miinusta niin ikään.

Vaikka Kattila ei kipuakaan koluamiemme tamperelaishelmien tasolle, tarjoilee sekin kuitenkin miellyttävän illallishetken. Pakko myöntää, että vähän olin pettynyt palvelun tasoon ja ruokaankin osittain, mutta odotukset olivatkin sangen korkealla, eihän Pikkubistro Kattila kuitenkaan nimensäkään perusteella fine dining -tasoa tavoittele. Kun kolmen ruokalajin ateria alkujuomilla ja viinilasillisilla kustantaa 114,50€, on mielestäni myös hinta-laatusuhde kunnossa ja Kattilalle kelpaa antaa suosituksen. Testatkaa toki!

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3+/5