Hieman erilainen jauhelihakastike, padalla tai ilman

Nyt ovat hetkeksi sukuloinnit sukuloitu, joten tähän väliin on hyvä sujauttaa ainakin yksi arkiruokaresepti, ennen kuin ajatukset siirtyvät tulevaan pyhäinpäivän illalliseen.

img_9283Seuraava kastikeresepti löytyi, kun etsiskelin sopivaa käyttöä pakasteessa piileskelevälle palvikyljen palaselle. Melko hyvää, sanoisin, ja hieman erilaista siihen nähden, miten yleensä olen tottunut jauhelihakastikkeen tekemään. Alkuperäisessä ohjeessa, jonka löysin Palasia arjestani -blogista mainittiin, että tämän voisi valmistaa myös uunipadassa, mutta itse koin, että kasarissa hauduttaminen riitti mainiosti. Toki pataakin kannattaa kokeilla, mikäli sille päälle sattuu, ovathan pataruoat tunnetusti vallan maukkaita.

Näin tällä kertaa, lokakuun viimeisenä. Lämmin kotiruoka auttaa, kun ulkona on pimeimmistä pimeintä ja niin märkääkin, että pelkkä vilkaisu ulos saa niskakarvat nousemaan pystyyn. Ja näitä variaatioita on aina mukava kokeilla, että ei arki pääse tuntumaan tylsältä.

Jauhelihakastike uunilla tai ilman

4 annosta

img_9274400 g naudan jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
150 g palvikylkeä
100 g aurinkokuivattuja tomaatteja
ripaus mustapippuria ja suolaa
1 tlk tomaattimurskaa
2 dl vettä
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl kuivattua timjamia
1 tl kuivattua basilikaa

Lisäksi:
pastaa
parmesaania

Kuori ja hienonna sipulit. Leikkaa palvikylki kuutioiksi.
Ruskista jauheliha paistokasarissa. Lisää sipulisilppu ja kylkikuutiot. Anna paistua pari minuuttia.
Soseuta aurinkokuivatut tomaatit sauvasekoittimella. Lisää ne jauhelihan joukkoon ja anna kastikkeen kuumentua kiehumispisteeseen. Mausta kastike suolalla ja mustapippurilla. Suolaa ei tarvita paljon; palvikylki ja aurinkokuivatut tomaatit ovat melko suolaisia itsessään.
Jos valmistat kastikkeen padassa, kaada se tässä vaiheessa pataan.
Lisää kastikkeeseen vielä tomaattimurska, vesi ja yrtit. Sekoita hyvin.
Hauduta padassa kannen alla 150-asteisessa uunissa noin 45 min. tai jatka valmistus loppuun asti kasarissa liedellä, jolloin kastiketta haudutellaan niin ikään kannen alla miedolla lämmöllä kolmen vartin verran.
Tarjoile pastan ja parmesaanin kera.

Mainokset

Kaksi tomaattia ja yksi jauheliha = kahden tomaatin jauhelihakeitto

IMG_5713Tässä täpötäyden joulukuun keskellä sain yhden vapaaillan kunniaksi kummityttöni ja hänen äitinsä vierailulle luoksemme. Halusin tarjota päivällistä ja kaivelin vanhasta reseptikokoelmastani – jota olen pikkuhiljaa päättänyt alkaa käymään läpi, testailla ja siirtää tekemisen arvoiset tänne Tunnelmallisiin – erään helpon keittoreseptin. Lopputulos oli mielestäni hyvä, joten esittelen keitoksen myös teille.

Minä tarjoilin keittoa näiden kasvissosesämpylöiden kera.

Kahden tomaatin jauhelihakeitto

6 annosta

IMG_57091 sipuli
1 tl valkosipulirouhetta
400 g jauhelihaa
1 tl suolaa
0,25 tl mustapippuria rouheena
0,5 tl timjamia
1,2 l vettä
1 prk kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja paloina
250 g pakastekasviksia / vihreitä pakastepapuja
2 dl pastaa

Kuori ja paloittele sipuli.
Ruskista jauheliha kattilassa, lisää sipuli ja valkosipuli. Mausta suolalla, mustapippurilla ja timjamilla.
Lisää vesi, kuoritut tomaatit, joita voit hieman paloitella, aurinkokuivatut tomaatit, pakastekasvikset ja pasta.
Kypsennä keittoa noin 12 min.

Suolaisia leipomuksia

Kun aviomies sivistää itseään ja kasvattaa ammattitaitoaan suuressa maailmassa rapakon (eli tässä tapauksessa Itämeren) takana, on pikku-rouvalla sopiva tilaisuus viettää yksinäisiä iltojaan uunin äärellä ja täyttää pakastinta tulevia juhlia silmällä pitäen.

Tässäpä siis kaksi ehdotusta, joilla täydentää tarjoilupöytää juhlatunnelmissa tai tarjota ihan muuten vain, vaikkapa hieman tavallisuudesta poikkeavaa iltapala-ajatusta etsiskeltäessä.

Ohje bostoniin löytyi Limepippuri-blogista, pinaatti-halloumipiiraaseen taas Kodin Kuvalehdestä. Suosittelen kokeilemaan molempia ja erityisesti tällaisena ikiaikaisena bostonkakkufanina – sen perinteisemmän, makean version – totean, että kyseinen suolainen löydös oli mielestäni huippu. Ja sitten; miksi halloumia pitäisi ainoastaan grillata, kun sitä voi nauttia muutenkin?! Piristävää vaihtelua piirakoiden ainaisille feta- ja mozzarellajuustoille.

Suolainen bostonkakku

Sopiva irtopohjavuokaan, jonka halkaisija on noin 25 cm

IMG_5425Taikina:
3 dl maitoa
11 g kuivahiivaa / 25 g tuoretta
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
2 dl grahamjauhoja
4-5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl siemeniä, esim. auringonkukan, pinjan, kurpitsan…
0,5 dl ruokaöljyä

Täyte:
125 g pekonia
10 aurinkuivattua tomaattia
180 g fetajuustoa
3 rkl pestoa
3 dl juustoraastetta

Pinnalle:
1 kananmuna
juustoraastetta
siemeniä

Sekoita kuivahiiva jauhoihin. Lämmitä maito reilusti kädenlämpöiseksi (42 astetta) ja sekoita joukkoon sokeri, suola, öljy ja siemenet. Lisää jauhot vähitellen taikinaan vaivaten taikinaa, kunnes se irtoaa kulhon reunoilta. Anna taikinan kohota liinan alla noin tunti.
Taikinan kohotessa pilko pekoni ja paista rapeaksi. Pilko myös aurinkokuivatut tomaatit.
Vaivaa kohonnut taikina ja kauli pellin kokoiseksi levyksi. Levitä täytteet kaulitulle taikinalle, kääri napakalle rullalle ja leikkaa noin 15 osaan. Halutessasi voit jättää palat myös isommiksi, alkuperäisessä ohjeessa puhuttiin kahdeksasta.
Voitele irtopohjavuoka ja asettele rullapalat siihen tasaisesti leikattu reuna ylöspäin. Kohota vielä noin 40 min.
Voitele kananmunalla, ripottele pintaan juustoraastetta ja siemeniä. Paista 175 asteessa noin 35 min.

Pinaatti-halloumipiiras

Vuoallinen

IMG_5408Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaura- tai vehnäleseitä
100 g voita / margariinia
2 rkl vettä

Täyte:
2 munaa
2 dl kermaa
100 g tuoreita pinaatinlehtiä
100 g kirsikkatomaatteja
100 g artisokan sydämiä
100-150 g halloumijuustoa
6 aurinkokuivattua tomaattia

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää voi sekä vesi ja nypi tasaiseksi taikinapalloksi. Painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200-asteisen uunin alatasolla noin 10 min.
Sekoita kananmunat ja kerma. Kaada piiraspohjan päälle. Levitä pinnalle huuhdotut pinaatinlehdet, halkaistut kirsikkatomaatit, valutetut artisokan sydämet, kuutioitu halloumijuusto ja pilkotut aurinkokuivatut tomaatit. Jatka paistamista uunin keskitasolla vielä 20-25 min. tai kunnes kananmuna-kermaseos on hyytynyt ja juusto ruskistunut.