Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 60: Ravintola Wolkoff; suuri suositus Lappeenrannassa liikuskeleville

Avainsanat

, ,

IMG_3425Kesälomailu Itä-Suomessa vei meidät viime viikolla Lappeenrantaan, jossa vietimme yhden illan ja yön. Edellisenä päivänä yhden vuoden iän saavuttanut Pikku-Kokki ansaitsi toki juhlintaa vielä toisenkin päivän; virallisena merkkipäivänään 1-vuotiaamme sai maistella pullakakkua, jonka päältä hän onnistuneesti puhalsi ensimmäisen kynttilänsä. Nyt kuitenkin valikoimme kaupungin parhaimmalta vaikuttavan ravintolan ja jatkoimme juhlintaa illallisen merkeissä. Onnistunut valinta, totean heti alkuun. Voipi nimittäin hyvinkin olla, että löysimme ensi yrittämällä kaupungin maukkaimmat antimet.

Yhdessä Lappeenrannan vanhimmista rakennuksista sijaitseva ravintola Wolkoff houkuttelee tunnelmallisella ulkonäöllään. Reilut 160 vuotta idyllistä lappeenrantalaiselämää ympärillä, mikäs siinä. Odotukset ruoankin suhteen uskaltaa asettaa melko korkealle.

 

 

Huolimatta rakennuksen viehättävyydestä haluamme viettää tämän illan taivasalla ja asetumme ravintolan sisäpihan puutarhaterassille. Lämpimänä torstai-iltana terassi täyttyy pikkuhiljaa ja pian kaikki pöydät on kansoitettu. Wolkoff näyttäisi olevan suosiossa myös juomatarpeitaan täyttävien keskuudessa. Valikoiman uskoisi olevan kattava, sillä ravintolan pihapiirissä on myös viini- ja olutkellari. Me kuitenkin keskitymme syömiseen.

À la carte -listauksen ohella tarjoilija esittelee meille ravintolan tarjoaman valmiiksi suunnitellun kolmen ruokalajin kesämenun (43,00€), jossa on kaksi pääruokavaihtoehtoa, kalaa tai kukkoa. Päädymme molemmat tähän kokonaisuuteen, kukkoa kehiin! Menuun olisi tarjolla myös suositusviinipaketti (34,00€), mutta tällä kertaa valikoimme tarjoilijan avustuksella ainoastaan pääruoalle sopivaa viiniä, minulle valkoista ja Aleksille punaista.

Alkuruokaa odotellessamme saamme makusteltavaksi vallan mainiota leipää, joka harmiksemme jää kuitenkin esittelemättä. Uskoisin itse leivotuksi. Tässä vaiheessa on myös hyvä analysoida tällaisten nättien terassien vaikutusta ravintolakokemukseen ja kaipailla vastaavia myös pääkaupunkilaiseen tarjontaan. Samantyyppinen ilta tulee mieleen viime kesältä, kun ruokailimme Raumalla ravintola Goton terassilla.

IMG_3453IMG_3445Kesämenun ensimmäinen osa, avomaan kurkkukeitto, on todella hyvää. Kolatun chevre, fritattu lehtikaali ja kurkkugranite elävöittävät ja tekevät annoksesta vieläkin maukkaamman. Tämä aloitus kerää molemmilta täydet pisteet. Kuten sanottua, valikoimme kahdesta pääruokavaihtoehdosta molemmat kukkoa. Viskilän tilan kukonpoika on loihdittu huikean hyväksi annokseksi, jonka täydellistävät salviavoi gnocchit, krassi ja sitruunatimjamikastike sekä fritatut salvianlehdet. Eipä tähän oikein muuta sanottavaa keksi.

IMG_3460Jälkiruoka, mansikkaa ja ”maitoa”, tarkoittaa mansikoita, maitojäätelöä, crumblea ja mansikkavaahtoa. Taas onnistuminen, mitä nyt omalta kohdaltani pieni miinus tulee mansikkavaahdosta, joka maistui mielestäni hiukan teolliselta. Mutta mutta, poikkeus vahvistaa säännön, Wolkoffin erinomaisuus ei tästä kolahduksesta kärsi.

Näin. Todella hyvää ruokaa, ehdottomasti suosituksen arvoista. Palvelun suhteen Wolkoff ei yllä korkeimpaan kastiin, vaikka sangen ystävällistä onkin. Todellisen huippupalvelun toteutumiseksi olisimme kuitenkin kaivanneet niin ruoille kuin juomillekin hieman yksityiskohtaisempaa esittelyä. Joka tapauksessa ilta oli kaikin puolin onnistunut ja Wolkoff todellinen löytö. 120,00€ tästä illallisesta juomineen (molemmille lasit kuohuvaa ja viiniä) ei ole ollenkaan paha yhtälö, pikemminkin päinvastoin.

Ruoka: 5/5
Tunnelma: 4+/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 4+/5

Mausteisia makkaroita ja linssejä = vallan maukas pataherkku

Avainsanat

, ,

Yksi maukkaimpia lopputuloksia tuottava ruoanlaittoväline on ehdottomasti pata. Jotakin sen syövereihin muhisemaan ja ulos saattaa hyvinkin pienellä vaivalla tulla kokonainen maukastakin maukkaampi ateria. Ainoa mitä useimmiten tarvitaan melko paljon on aika ja senkin voi monesti käyttää hyvin pitkälti kaikkeen muuhun kuin ruoanlaittoon, sillä alkuvalmistelujen jälkeen pata valmistuu vähän kuin itsestään. Siis helposti herkullista, se on se padan taika.

IMG_3362Pitäessämme taas loman tiimellyksessä muutaman päivän majapaikkanamme Kotikoloa, päätimme laittaa padan töihin ja valmistaa jotakin hyvää, riittoisaa ja helppoa. Ruokaa parille päivälle kerralla, sillä kuten tunnettua, pataruoka vain paranee ajan kanssa kypsyessään ja uudelleen lämmitettäessä maku saattaa olla yhä vain syvempi.

Seuraava 52 Weeks of Deliciousness -blogista bongautunut pataohje, jota modifioin hieman, osoittautui hyväksi sekä suositeltavaksi. Ihan elämäni parhaasta pataruoasta en minä puhuisi, mutta kannattaa joka tapauksessa kokeilla, meillä pata pääsee varmasti tekemään tätä uudestaankin. Laitoimme pataan erilaisia makkaroita, mutta ehdottomasti parhaiten toimi chorizo. Tarjoilusta vielä sen verran, että smetana tai vastaava kruunaa annoksen ja on ehdottoman suositeltava lisä, mutta suolakurkut eivät mielestäni olleet tarpeen. Tämä maistui sopivan suolaiselta ja mausteiselta ilmankin.

Maukkaita patahetkiä toivotellen.

Mausteinen makkara-linssipata

6 annosta

IMG_3357285 g käyttövalmiita vihreitä linssejä
1 sipuli
3 porkkanaa
1 pienehkö bataatti
pala lanttua (noin neljäsosa kokonaisesta)
5 valkosipulinkynttä
öljyä paistamiseen
0,5 dl valkoviinietikkaa
3 tlk kokonaisia tomaatteja liemessään
2 tl kuivattua oreganoa
1 laakerinlehti
2 tl currya
2 rkl tuoretta persiljaa
suolaa ja pippuria
1 lihaliemikuutio
4-6 dl vettä
600 g mausteista makkaraa tai nakkeja (erityissuositus chorizolle)

Lisäksi:
smetanaa/ranskankermaa/turkkilaista jogurttia
tuoretta persiljaa
(suolakurkkua)

Aloita valuttamalla linsseistä neste.
Kuori ja silppua sipuli, porkkanat, bataatti, lanttu ja valkosipuli.
Lämmitä paistinpannu ja lisää öljy. Kuullota hiennonnettuja kasviksia pannulla, kunnes ne pehmenevät hieman (ainakin sipulit).
Kaada kasvikset pataan. Lisää valkoviinietikka ja tomaatit liemineen.
Lisää linssit, kuivatut ja tuoreet yrtit ja mausteet sekä lihaliemikuutio ja neste.
Hauduta 180 asteessa ensin noin 45 min. ilman kantta.
Paista nakkeihin/makkaroihin kaunis pinta paistinpannulla. Mikäli käytät raakamakkaraa, paista se tässä vaiheessa kypsäksi. Lisää makkarat pataan ja laita kansi päälle.
Hauduta uunissa vielä 25 min. tai kunnes kasvikset ovat kypsiä. Mitä pienemmäksi silppuat kasvikset, sitä nopeammin ne kypsyvät. Huom! Meillä padan kypsyminen vei huomattavasti kauemmin, mutta syy saattoi olla se, että kypsensimme myös ensimmäisessä vaiheessa pataa kannen alla. Joka tapauksessa kannattaa varautua siihen, että padan valmistuminen vie tässä ilmoitettua kauemmin.
Tarjoile ranskankerman tai vastaavan, tuoreen persiljan (ja suolakurkkujen) kanssa.

Taapero tykkää osa 1: broileri-makaronilaatikko

Avainsanat

, ,

Pikku-Kokki ei taida olla enää vauva. Tai onhan hän, mutta ”virallisesti” hänen tittelinsä muuttuu ylihuomenna, kun hänestä tulee taapero, 1-vuotias taapero. Taaperra hän ei tosin vielä, mutta sekin näyttäisi olevan jo melko lähellä.

 

Näinpä ajattelinkin aloittaa uuden sarjan jo meidän kohdallamme menneisyyteen jääneen ”Pikku-Kokin keittiöstä” -vauvanruokaohjeistuksen tilalle. Tämä ”Taapero tykkää” -osio tulee käsittämään ruokia, joita suosittelen koko perheelle aina 1-vuotiaista alkaen. Toki pienimpien kohdalla mausteita ja suolaamista on aina mietittävä eri tavalla, mutta nämä ovat kuitenkin ruokia, jotka ovat helposti kaiken ikäisiin suihin muokattavissa.

IMG_3335IMG_3337Nyt esiteltävä kana-makaronilaatikko sopii helppoutensa vuoksi mainiosti niihin päiviin, kun keittiöpuuhia enemmän kiinnostaa viettää aikaa ulkona tai muissa tehtävissä. Annoksesta saa yksinkertaisesti muokattua sopivan kokoisen ja ylimääräiset solahtavat mukavasti pakastimeen. Pikku-Kokin versiosta jätin pinnalta juustoraasteen pois ja keksin suolan sekä liemikuutioiden tilalle muita maustamistapoja. Sekä tämä alkuperäinen että Pikku-Kokin taaperoversio maistuivat. Kannattaa siis kokeilla.

Broileri-makaronilaatikko

4 annosta (taaperoille toki useampia)

IMG_3346400 g makaronia
(2 kanaliemikuutiota)
450 g (hunajamarinoituja) broilerinfileesuikaleita
2 kesäsipulia varsineen
200 g maissia
2 tomaattia
1 rkl currya
0,5 rkl sitruunapippuria (suolaton)
(1 tl suolaa)
8 dl maitoa
2 kananmunaa

(Pinnalle:
100 g juustoraastetta)

Kuumenna pari litraa vettä kiehuvaksi. Lisää makaronit (sekä liemikuutiot). Keitä pakkauksen antama aika. Valuta.
Paista broilerisuikaleet. Silppua sipulit varsineen ja lisää silppu pehmenemään pannulle. Pilko tomaatit. Yhdistä kaikki laatikon ainekset maitoa ja kananmunia lukuun ottamatta ja kaada seos isoon voideltuun uunivuokaan.
Sekoita kananmunat ja maito. Kaada vuokaan.
Levitä päälle mahdollinen juustoraaste.

Lautasellani on krokotiilia: Ujon chilinsyöjän mangokastike ynnä marinadi – vaikkapa krokotiilille

Avainsanat

, , , ,

K-Supermarket Jakomäki lienee ainoita, ellei ainoa, Suomessa ajoittain krokotiilin lihaa myyvä kauppa. Pääsiäisen tienoilla huomasin sitä jälleen olevan tarjolla, joten Aleksi pääsi krokotiiliostoksille. Metsästysreissu tuotti tulosta ja pakastimeemme sujahti puolisen kiloa matelijan pyrstöfileetä. Eksoottista!

Muutamia kuukausia myöhemmin kaivoimme erikoisen paketin kylmästä lämpimään ja rupesimme miettimään krokotiili-illallisemme sisältöä. Reseptiikkoja löytyi niukasti, lähinnä nyrkkisääntö tuntui olevan, että tämä lähes täysin rasvaton otus vain käytetään pannulla. Makupariksi tälle jonkinsortin kanan ja possun sekoitukselle resepteissä vaikutti suositeltavan jotakin voimakasta, chilistä ja sen sellaista. Näinpä leikkelimme kimpaleen pihveiksi, marinoimme australialaisohjetta noudatellen ja annoimme piipahtaa grillissä, minuutin per puoli. Valmistustapa tuntui olevan oikea, lihasta tuli sopivan mureaa.

Entäpä maku sitten? Kuten myyjä aiemmin oli kuvaillut, krokotiili tosiaan oli eräänlainen kanan ja possun sekoitus, jossa rakenne tuli possusta, maku kanasta. Jotenkin paistotavasta, lihan valkoisuudesta ja toivotusta kypsyydestä tuli mieleen tonnikala. Pahoittelut tässä kohtaa siitä, että liha jäi kuvaamatta, mutta yllä olevan marinadi-linkin takaa voitte tarkastella ainakin valmiin lihan ulkonäköä.

IMG_3182Krokotiilin rinnalle valmistimme mango-chilikastiketta Helsingin Sanomien ohjeella, jota alunperin suositeltiin kanalle. Vaikka kastike osoittautuikin sangen ujoksi, eikä marinadikaan lopulta mikään tulinen ollut, pidimme silti krokotiilikokeiluamme onnistuneena. Marinadin makuun saattoi vaikuttaa se, että emme onnistuneet tähän hätään löytämään sitruunamyrttiä, emmekä oikein tietoa sen korvaamisesta. Tiedä sitten, onko tuo maultaan kuinka voimakasta tai dominoivaa…

Ehkäpä tämä saa ainakin itsevalmistetun krokotiilin kanssa jäädä ainokaiseksi kokeiluksi, mutta kannatti ehdottomasti. Suosittelen muillekin vastaavaa eksotiikkaa keittiötouhuihin.

P.S. Samaisen jakomäkeläisputiikin ajoittaisiin erikoisuuksiin kuuluu myös seepranliha, jota ajattelimme tilaisuuden tarjoutuessa kokeilla.

(Sitruunamyrtti-)chilimarinadi

500 g krokotiilin fileetä (kana taikka jokin vaalea kala voisivat niin ikään pitää tästä marinadista)
1 limen mehu
2 rkl oliiviöljyä
1 tl inkivääriraastetta
1 valkosipulinkynsi
2 pientä punaista chiliä
1 tl sitruunamyrttiä (makutakuuta tästä ei ole)
0,6 dl (sitruunamyrtti)-sweet chili -kastiketta

Leikkaa filee parin sentin paksuisiksi pihveiksi – tai kuutioiksi, mikäli haluat laittaa sen vartaisiin.
Kuori ja raasta inkivääri. Kuori ja silppua valkosipulinkynsi, poista chileistä siemenet ja pilko.
Sekoita marinadin ainekset keskenään. Anna maustua jääkaapissa vähintään tunnin, mutta mielellään kahden-kolmen tunnin ajan.
Grillaa krokotiilipihvejä korkeassa lämpötilassa nopeasti, minuutti per puoli. Älä ylikypsennä!

Mango-chilikastike

1,5 dl

IMG_3181125 g mangososetta
0,5 dl ranskankermaa
puolikas punainen chili
0,5 rkl hunajaa
0,25 tl currya (me jätimme tämän pois)
(10 tippaa tabascoa, tämän poisjättäminen saattoi vaikuttaa mietoon makuun oleellisesti, mutta tabasco ei kuulu käyttämiimme ainesosiin)
suolaa
mustapippuria

Poista chilistä siemenet ja hienonna. Sekoita ainekset yhteen ja anna kastikkeen maustua jääkaapissa hetken verran.
Tarjoa esimerkiksi krokotiilin tai broileriruokien kera.

Rakkaudesta pikkiriikkiseen pihaseemme – ja juustokakkuihin

Avainsanat

, ,

Kun muutama vuosi sitten astelimme ensimmäistä kertaa Kotikoloon, kiinnitimme molemmat huomiomme erityisesti kahteen asiaan. Asunnossa oleviin kauniisiin kierreportaisiin sekä lasitettuun patioon, kuin olohuoneen jatkeeseen. Nyt kuta kuinkin kaksi vuotta täällä asuttuamme olemme edelleen sitä mieltä, että portaat ovat kauniit, vaikkakin asunnon kaksikerroksisuus silloin tällöin mietityttää. Patio sen sijaan ei mietitytä; se on Kotikolon helmi, kesäinen olohuoneemme, jossa ruokailemme lähes säästä riippumatta – onneksi joku on keksinyt tuulettimen ja joku toinen lämpölamput.

IMG_3323Mutta on meillä sitten pihakin, pieni ja pikkuruinen, siinä pation ulkopuolella. Pihallamme elelevät tuija sekä karviaispensas. Sitten on pieni tilkku jotakin maanpeitekasvia sekä kiviä ja sammalta. Minä pidän erityisesti noista viimeksimainituista. Karviaispensas on toistaiseksi ollut sadoton ja tuija näyttäisi olevan taipaleensa loppusuoralla. Tuijaa en jää kaipaamaan, vaikka se ihan hyvä jouluvaloteline onkin ollut. Niitä löytyy aina uusia. Tänä vuonna asensimme pihallemme myös istutuslaatikon, joka tursuilee jo mukavasti yrttejä ja salaatteja.

IMG_3325Ihan erityisen hyvin piha toimii miljöönä valokuvaukselle, siis lähinnä ruokakuvaukselle. Harmillisen usein tämä mahdollisuus kuitenkin unohtuu ja kuvat tulee otettua sisällä valotuksen kanssa taistellen. On se vaan niin kumma juttu, kuinka kovinkin mitäänsanomattoman näköisistä asioista saa ulkona otettua ihmeen hyviä kuvia. Kuten nyt vaikkapa tällaisia juustokakkukuvia.

Kuten minä rakastan patiotamme sekä pihaamme, minä miltei rakastan myös juustokakkuja. Niiden leipominen on mukavan helppoa ja vain taivas on rajana variaatioiden määrälle. Lopputuloskin on melkein aina vähintäänkin hyvä, useimmiten parempi. Kuten myös seuraavan omena-juustokakun kohdalla. Sen takia minua harmittikin, että siitä ei tullut kovinkaan kaunista katseltavaa. No, piha onneksi pelasti ja sain napattua pari ihan kelvollista kuvaa. Tämä kakku nimittäin valloitti; omenatäyte sopii täydellisesti vaniljaiseen tuorejuustokakkuun, eikä paistettu pohjakaan huono ole, päin vastoin. Reseptin löysin Kaakao kermavaahdolla -blogista, jossa herkku oli tehty raparpereista. Minä valitsin omaani omenat, mutta muuten taisin noudattaa ohjeistusta pois lukien pinnan kermapursotus, jonka jätin kokonaan pois. Toimi mielestäni hyvin ilmankin.

Eipä tällä kertaa muuta kuin kakkusuositus! Tätäkin maistellaan kunnolla sitten Pikku-Kokin ykkösjuhlissa.

Omenajuustokakku

12 annosta

IMG_3322Pohja:
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl sokeria
1,5 tl kanelia
100 g voita

Omenatäyte:
500 g omenoita
2 tl kanelia
100 g voita
1,5 dl sokeria
2 rkl fariinisokeria

Vanilja-tuorejuustotäyte:
4 liivatelehteä
1 vaniljatanko
2 dl kuohukermaa
2 dl tomusokeria
300 g maustamatonta tuorejuustoa
2 valkuaista
2 rkl sitruunamehua

Leikkaa irtopohjavuoan (ø 24 cm) pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoan alareuna.
Mittaa taikinakulhoon vehnäjauhot, sokeri ja kaneli. Lisää pieneksi pilkottu voi ja nypi taikina tasaiseksi. Painele taikina kakkuvuoan pohjalle.
Kuori omenat. Pilko ne pieniksi paloiksi ja sekoita joukkoon kaneli. Levitä omenat pohjan päälle.
Kuumenna kattilassa voi ja sokeri, anna kiehua hetki ja kaada omenoiden päälle vuokaan. Ripottele päälle vielä hieman kanelia ja fariinisokeria.
Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 30 min. Anna jäähtyä hyvin ja valmista vaniljatäyte.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Puolita vaniljatanko ja kaavi siemenet kerman sekaan. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon tomusokeri. Sekoita joukkoon myös tuorejuusto.
Vaahdota valkuaiset ja yhdistä kerma-tuorejuustotäytteen kanssa.
Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi, purista liivatelehdistä ylimääräiset vedet ja sulata sitruunamehun joukkoon. Lisää liivateseos ohuena nauhana vaniljatäytteeseen samalla sekoittaen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljän tunnin ajan.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 59: Bistro Vilee; maukkaita terveisiä Saimaan rannalta

Avainsanat

, , ,

Joitakin aikoja sitten Helsingin Sanomat toi välissään Pure Saimaa -lehtisen, jonka innoittamina lähdimme makumatkalle Mikkeliin. No, ensisijaisesti lähdimme toki mökkeilemään, mutta koska Mikkeli kesäasumuksemme lähimpänä kaupunkina kuuluu lähes joka kesä ohjelmaan, päätimme tällä kertaa tutustua siihen hiukan pidemmän kaavan mukaan. Yövyimme kaupungissa, piipahdimme Ollinmäen viinitilalla ja nautimme neljän ruokalajin illallisen Bistro Vileessä, joka ainakin edellä mainitun lehtisen mukaan lukeutuu kaupungin ravintolakärkeen. Oikein maukas retki, sanoisin. Sellainen kesäloman makuinen.

IMG_3236Ollinmäen viinitilalla maistelimme marja- ja hedelmäviinejä, jotka maistuivat… hmm… suomalaisilta viineiltä. Eli mitään viininmaistelijan huippuhetkiä emme kokeneet, mutta suhtauduimmekin tilanteeseen enemmän mielenkiinnolla. Kuusi neljän sentin maisteluannosta kympillä, hauska homma. Kotieväiksi ostimme vielä setin tilan neljää erilaista siideriä ynnä kahta kuohuviiniä – muut viinit jäivät näin ollen maisteluasteelle.

IMG_3274Illallinen Bistro Vileessä oli jo jäädä uudistuvien suunnitelmiemme jalkoihin, mutta satuimme kävelemään ravintolan ohi ja sen miellyttävä miljöö sai meidät muuttamaan iltaohjelmaamme toistamiseen. Teki mieli syödä astetta fiinimmin ja sitä uskalsi tältä ravintolalta odottaa. Lähdetään katsomaan.

IMG_3247Meille on varattu rauhallinen nurkkapöytä, jonka ympärillä Pikku-Kokilla on mukavasti tilaa temmeltää. Samoin ravintolasta löytyvä lelukori kulkeutuu piakkoin pöytämme välittömään läheisyyteen. Hienoa; tuntuu siltä, että niin ikään Pikku-Kokki on ravintolalle mieluisa vieras. Mitä Bistro Vileen kesäiseen torstai-iltaan tulee, on paikka sopivasti täynnä; joitakin seurueita mutta myös joitakin vapaita pöytiä. Kun puhutaan pikkukaupungin arki-illasta pidän ravintolaa melko eläväisenä. Ja mikäs tänne onkaan tullessa; sisällä tunnelmallinen tiiliseinämiljöö, edustalla kesäpäiviin soveltuva lasitettu terassi.

IMG_3262IMG_3250Ruokalistalta valitsemme neljän ruokalajin Suomi 100 -menun (à 45,00€) – hmm, mikähän tästäkin tekee niin maamme satavuotista historiaa syleilevän – jonka aloitus, kylmäsavulohitartar vierellään varhaiskaalikimchiä ja tillidressingiä, on todella maukas, ihan nappi, sanoisinko.  Eikä seuraavakaan, kukkakaalikeittoa ja vuohenjuustokasvispiirasta, hullumpi ole. Päinvastoin. Hauska idea laittaa pala piirakkaa keiton pohjalle; täytyy ehkäpä napata omaankin kokeiluun.

IMG_3267Pääruoan kohdalla eteen tulee pieni pettymys. Annoksen komponentit, ylikypsä härkä, palsternakkapyree, perunakakku ja punaviinikastike, ovat ihan moitteettomia, mitä nyt härkä päässyt himpun verran kuivahtamaan. Ongelma on kuitenkin annoksen mittasuhteissa; lihaa on jopa liian paljon, kastiketta ei oikein nimeksikään, jonka seurauksena koko annos muuttuu kuivaksi ja raskaaksi. Vähemmän lihaa, enemmän kastiketta, tuolloin tyytyväisyys olisi ollut taattu. Tilanne on täysin vastaava kuin Tampereen Pikkubistro Kattilassa, jossa söimme taannoin possunposkia niin ikään annokseen nähden alimitoitetun kastikemäärän kera. Harmi juttu.

IMG_3270Jälkiruoka, Vileen mansikkacocktail, on nimensä mukainen. Proseccossa marinoituja mansikoita cocktaillasissa, pinnalla valkosuklaamoussea ja ohut kaurakeksi. Ihan hyvää, ei kuitenkaan sen kummempaa.

Näin olemme läpikäyneet satavuotiaan kotimaamme nimikkomenun ja tutustuneet yhteen Mikkelin kärkiravintoloista. Ruoasta pidimme kyllä, joskin herkullisuuskäyrä olikin illan mittaan valitettavasti laskeva. Ei annoksista kuitenkaan yksikään huono ollut, ensimmäinen jopa melkolailla täydellinen. Palvelu oli ystävällistä ja kuten sanottua lapsiystävällistä. Mitä annoksiin tulee, olisimme kuitenkin kaivanneet hieman yksityiskohtaisempaa esittelyä, ravintola kun kuitenkin mainostaa itseään nimenomaan lähellä tuotettujen, sesonginmukaisten raaka-aineiden suosijana, kaikkien tuottajiensa tuntijana.

Joka tapauksessa suositus Bistro Vileelle.

Ruoka: 3+
Tunnelma: 3+
Palvelu: 3+

Kokonaisuus: 3+

Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku: karpaloinen suklaamurupiirakka

Avainsanat

, , ,

IMG_3215Pikku-Kokin syntymäpäivät lähenevät ja kesälomakausi retkineen sekä matkoineen on kuumimmillaan, joten kotoilupäivät on hyvä hyödyntää leipomusten varastoimiseen. Koska tuleva päivänsankari risteilee tällä hetkellä myös kohtalaisen äitiriippuvuuden aalloilla, on keittiöpuuhiin syventyminen hitusen hankalaa. Näinpä seuraava helppoakin helpompi suklaamurupiirakka sopi kuvioon paremmin kuin hyvin. Kun vielä napsin kuvatkin siellä, missä Pikku-Kokki tällä hetkellä kokee elämänsä kohokohdat – eli hiekkalaatikolla – voin sanoa, että tunnen olevani äiti. Tämä jos mikä on rakkainta ikinä ❤

IMG_3219Alkuperäisessä Maku-lehden reseptissä suklaamurut saivat seurakseen mustia ja punaisia viinimarjoja, mutta minä käytin tällä kertaa karpaloita. Uskoisin, että tämä toimii lähes marjojen kuin marjojen kera, joten on siinä mielessä mainio herkku kesää ajatellen, marjakaudet kun vuorollaan lähtevät kohta kiertokululleen.

P.S. Taikinaa jäi vuoastani himpun verran yli, joten paistoin kuvissa näkyvän muffinssin. Ihan hyvää tämäkin, tosin paremmin toimii piirakka, jossa pohja on ohuempi ja näin ollen mehukkaampi.

Karpaloinen suklaamurupiirakka

12 annosta

IMG_31962 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100 g voita
1 kananmuna
1 dl maitoa
2 dl karpaloita (tai muita sopivaksi katsomiasi marjoja)
50 g tummaa suklaata

Sekoita kulhossa keskenään kuivat aineet ja sulatettu voi. Ota muruseoksesta päällistä varten 1,5 dl eri kulhoon.
Lisää jäljelle jääneeseen muruseokseen kananmuna ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (20×30 cm).
Ripottele päälle marjat ja muruseos. Rouhi pinnalle vielä suklaata.
Paista piirakkaa 200-asteisen uunin alatasolla noin 25 min.

Kesän ensimmäinen raparperi-asia

Avainsanat

, ,

Alkukesä on jälleen tuonut raparperit tullessaan. Viime vuonna puuhastelin niiden parissa melko paljon ja taas tuntuisivat lehdet olevan pullollaan raparperireseptejä, niin makeita kuin suolaisiakin. Siis raparperipuuhiin!

Tänä vuonna aloitin sen ehkä tavallisimman raparperiherkun, piirakan, valmistuksesta. Tulikin muuten vallan herkullista piirakkaa ja niin helpolla, että tätä ohjetta ei voi kuin suositella. ”Helppo, mutta myös maailman paras raparperipiirakka” kirjoitti reseptin blogissaan julkaissut Emma. Totta, tämä valmistui niin helposti, että sitä tuskin huomasi ja niin ikään lopputulos oli todella hyvä, erityisesti sen tavallisesta poikkeavan pehmeä pohja. Maailman parhaasta en kuitenkaan uskalla puhua, sillä vieläkin parempaa oli mielestäni viime kesänä leipomani valkosuklaalla kruunattu raparperipiirakka. Helppoudessaan tämä kuitenkin oli selkeä ykkönen ja aivan varmasti tulee päätymään teon alle uudestaankin. Ehkäpä seuraavaksi kokeilen omenoista…

Aloittakaa tekin raparperipuuhat viimeistään nyt, ennen kuin kausi pääsee hurahtamaan ohitse.

Raparperipiirakka

Pellillinen

IMG_3116arviolta 600 g raparperia
6 dl sokeria
6 dl piimää tai jotakin muuta hapanmaitotuotetta (käytin maustamatonta jogurttia)
200 g voita
10 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
2 tl leivinjauhetta
kanelia ja fariinisokeria

Lisäksi:
vaniljajäätelöä tai -kastiketta

Kuori ja pilko raparperinvarret.
Sekoita sokeri ja piimä, lisää sulatettu voi sekä jauhot, joihin on sekoitettu sooda ja leivinjauhe.
Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille ja ripottele päälle raparperinpalat. Viimeistele anteliaalla määrällä kanelia sekä fariinisokeria ja paista uunissa noin 40 min.
Tarjoile piirakka hieman lämpimänä vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.

Koska kohta ovat pensaat taas marjoja pullollaan: karviais-kinuskipiirakka

Avainsanat

, , ,

IMG_3044Nyt kun raparperi on taas hetkellisesti kuuminta hottia, ovat lehdet – sekä muu ruoka-aiheinen media – tottahan toki pullollaan erilaisia raparperiohjeita. Seuraava Maku-lehdestä peräisin oleva piirakkaresepti oli niin ikään alun perin raparperijohdannainen, mutta muokkasin sen omaa pakastetilannettani vastaavaksi tehden siitä karviaispiirakan. On nimittäin niin, että edelliskesäisiä viinimarjoja on vieläkin pakastimessa ja kohta sinne olisivat pyrkimässä jo seuraavat. Niin ne marjavuodet vaan vierivät…

Mutta juu, tulipa testattua, että karviaiset ja kinuski muodostavat oivan makuparin, jota suosittelen avoimin mielin kokeilemaan. Mikäli taas kausiruokailu innostaa enemmän, kannattaa karviaiset ilman muuta vaihtaa alkuperäisen ohjeistuksen mukaisesti raparperiin.

Juhannus kylmä, piirakka lämmin – mutta toivottavasti toisin päin. Makoisia piirakkahetkiä toivotellen!

Karviais-kinuskipiirakka

12 annosta

IMG_3061Pohja:
75 g voita
1,5 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl maitoa

Täyte:
0,5 l karviaisia
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl fariinisokeria
1 rkl perunajauhoja
2 dl kinuskikastiketta
1 dl pähkinä- tai mantelirouhetta

Lisäksi:
vaniljajäätelöä tai -kastiketta

Sekoita karviaisiin mausteet, fariinisokeri ja perunajauhot. Jätä seos odottamaan taikinan tekemisen ajaksi.
Vaahdota voi ja sokeri pohjataikinaa varten. Lisää kananmuna edelleen vatkaten.
Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää ne taikinaan yhdessä maidon kanssa.
Levitä taikina lastalla voideltuun piirakkavuokaan (ø 24-26 cm). Esipaista pohjaa 200-asteisen uunin keskitasolla 10 min.
Lisää esipaistetulle pohjalle karviaisseos, kinuskikastike ja pähkinärouhe. Jatka paistamista vielä 25-30 min. tai kunnes pinta saa kauniin värin ja piirakka on kypsää.
Tarjoa vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.

400 grammaa jauhelihaa; mitäpä tällä kertaa?

Avainsanat

, , ,

Viimeksi kirjoittelin ylijäämä chorizosta, jolle maukas koti löytyi broilerin rinnalta mausteisesta kana-chorizokastikkeesta. Nyt voisi olla aika esitellä maukkaat jauhelihapihvit, joita varten tuo chorizo tuli alun perin hankituksi.

Erilaisia jauhelihareseptejä on mielestäni aina hyvä olla takataskussa, niitä ei ole koskaan liikaa. Niin tylsä kuin tuo 400 gramman mötikkä vain saattaakin olla, saa siitä silti aikaiseksi vallan hyviäkin asioita, joiden variaatiot eivät aivan heti uhkaa loppua. Monet ovat jauhelihan tiet.

IMG_2974Jo aiemmin olemme todenneet, että suhteellisen pienikin turaus raakamakkaraa tekee jauhelihapihveille vallattoman hyvää. Viime kerralla valmistui italialaistyyppisiä pihvejä burgereiden väliin, tällä kertaa pihvit päätyivät osaksi kesäsunnuntaista melko peruskaavan grilliateriaa. Slurps!

Nämä jälleen kerran uudella twistillä maustetut pihvit päätyivät grilliimme Anikó Lehtisen uutta Ihan ulkona -keittokirjaa lueskeltuani. Pihveihin toi makua tietysti edellä mainittu chorizo, mutta yhtä lailla erityismaininnan ansaitsee appelsiininkuori, joka vaikutti makuun erittäinkin positiivisessa mielessä.

Suuri suositus; tässä taas yksi mahdollisuus saada siitä 400 grammasta aikaiseksi jotakin hieman tavallisesta poikkeavaa. Kokeilkaa vaikka juhannusgrilliin.

Mausteiset jauhelihapihvit

4 annosta

IMG_29712 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
öljyä paistamiseen
400 g jauhelihaa
50 g chorizoa (raakana tai kypsänä)
puolikkaan appelsiinin kuoriraaste
1 kananmuna
kourallinen persiljaa
4 rkl parmesaaniraastetta
suolaa ja mustapippuria

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota ne öljyssä ja jäähdytä hetki.
Mikäli käytät kypsää chorizoa, pieni se, mikäli raakaa, purista se kuorestaan.
Sekoita kulhossa kaikki aineet keskenään tasaiseksi taikinaksi. Tee massasta kostein käsin neljä pihviä ja grillaa tai paista ne jauhelihalaadun sekä oman mieltymystesi mukaisesti sopivan kypsiksi.