Valonpilkahdus pimeään: värikäs linssipaistos

Vuoden pimein aika; odotamme joulua, odotamme valoa. Aamulla pimeää, keskipäivällä useimmiten vähintään pilvistä, iltapäivällä taas pimeää. Aurinko on ottanut äkkilähdön etelään. Jotainhan tässä on keksittävä, kun Pikku-Kokkikaan ei pimeydestä huolimatta ymmärrä nukkua ja päivät tuntuvat senkin takia normaalia pidemmiltä. Väsynyt taapero ei ole se kaikista helpoin seuralainen, kun tunteidenhallinta ei vielä ole kehittynyt kovinkaan korkealle tasolle ja lähes asiasta kuin asiasta on ihan ookoo saada itkupotkuraivari.

Onneksi on piristysruiskeita. On kynttilöitä, on valoja, on jo jouluradiokin, kohta pääsemme juhlimaan satavuotista itsenäisyyttämme. Päivä päivältä kesää kohti.

IMG_6001Myös lautaselle on mahdollista tuoda palanen kesää. Seuraava kesäkurpitsa-linssipata, jonka kruunasin aimo määrällä tomaatteja, toimi värikkyydessään mainiona energianlähteenä. Mikäli padan olisi maustanut täysin reseptinsä mukaisesti, olisi se varmasti ollut vieläkin parempaa, mutta tekemäni chilitön koko perheen versio oli hyvää sekin. Kesäkurpitsan käsiin saaminen saattaa tietysti tähän aikaan vuodesta olla hieman hankalaa tai vähintäänkin satokausikalenteri -ajattelun vastaista, mutta näin halutessaan sen korvaaminen varmasti onnistuu, kunhan vaan muistaa muutosten vaikutuksen paistoaikaan. Itse sen sijaan korvasin juuston raejuustolla, ihan Pikku-Kokin takia.

Siis oikein hyvää ja superhelppoa väriterapiaa kaamoksen keskelle. Sitä varmasti tarvitaan.

Kesäkurpitsa-linssipaistos

4 annosta

IMG_60042 dl vihreitä linssejä
5 dl kasvislientä
400 g kesäkurpitsaa
kirsikkatomaatteja
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
150 g juustoraastetta (raejuusto toimi myös mainiosti)
2 rkl tuoretta minttua

Mausteöljy:
4 rkl rypsiöljyä
1 tl jauhettua fenkolia
1 tl juustokuminaa
1 tl oreganoa
0,5 tl chilijauhetta
0,5 tl (savu)paprikajauhetta
2 valkosipulinkynttä

Huuhtele linssit. Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi. Keitä linssejä liemessä noin 20 min. Valuta siivilässä.
Leikkaa kesäkurpitsat puolen sentin viipaleiksi joko poikittain tai pitkittäin.
Sekoita mausteöljyn ainekset. Paista kesäkurpitsat mausteöljyssä pannulla kahdessa erässä.
Pane yksi kerros kesäkurpitsaa uunivuoan pohjalle. Mausta suolalla ja pippurilla.
Kaada päälle linssit ja ripottele pinnalle puolet juustosta. Peitä linssikerros kesäkurpitsalla. Lisää loput juustosta, puolitetut tomaatit ja hienonnettu minttu.
Kypsennä paistosta 225-asteisessa uunissa noin 30 min. Anna makujen tekeytyä hetki ennen tarjoamista.

Mainokset

Kalan kookoksenmakuinen ohravuode

Nykyään kun tuntuu suhteellisen usein siltä, että arkipäivät täyttyvät enemmän ja vähemmän samoista asioista – leikkimistä, syömistä, leikkimistä, syömistä, hieman päiväunia ja taas syömistä – on arkiruoanlaiton sujuttava selkeästi ja nopeasti. Vaikka tätä nyt on jatkunut jo melko pitkään, en pääse ihmetyksestäni, kuinka usein ja kuinka paljon Pikku-Kokin kokoinen – eli pieni – ihminen jaksaakaan syödä. Näinpä suuret IMG_5947annokset maukkaita, helposti esimerkiksi uunissa valmistuvia ruokia ovat huippujuttu. Ja kun pakastimen pitää koko ajan sopivasti annoksilla täytettynä, ei ajaudu tilanteeseen, jossa olisi pakko tehdä ruokaa sellaisena päivänä, kun ei siltä tunnu. Useimmiten kuitenkin ruoanlaitto itseäni huvittaa.

Tällä kertaa hyvää, helppoa ja herkullista -ajatelmasta syntyi kookos-kalavuoka, jossa kasvikset, kala ja ohrasuurimot pääsivät yhdessä sukeltamaan samaan pataan ja uunin lämpöön.

Näin. Pikku-Kokki päiväunilla, minulla aikaa tehdä ruhtinaallisesti muutakin ruoan valmistuessa kuin itsekseen. Resepti tulee näin ollen vaihtuvin kasviksin ja kaloin varmasti jäämään kalaruokarepertuaariini.

Kookos-kalavuoka

6 annosta

IMG_5968300 g porkkanaa
2 paprikaa
2 sipulia
400 g lohifilettä (minä tein tällä kertaa penninvenyttäjän version pakastekalasta, joka toimi ihan moitteettomasti)
2,5 dl ohrasuurimoita
4 dl vettä
4 dl kookosmaitoa
1 rkl tilliä
1 rkl sitruunamehua
1,5 tl suolaa (itse en lisännyt)
0,5 tl rouhittua mustapippuria
0,25 tl jauhettua valkopippuria
1 dl juustoraastetta (minä korvasin raejuustolla)

Kuori ja paloittele porkkanat, suikaloi paprikat ja hienonna kuorittu sipuli. Viipaloi kala.
Laita kasvikset, kala ja ohrasuurimot uunivuokaan kerroksittain.
Sekoita vesi, kookosmaito ja mausteet. Kaada seos vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraaste.
Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin tunti eli kunnes ainekset ovat kypsiä.

Kurpitsaa lasagnessa – nam!

Halloween tuli ja meni, mutta meillä jäivät tällä kertaa kurpitsaruoat tekemättä. Suunnitelmia kyllä oli, ja muutaman kurpitsankin olimme jo ehtineet hankkia. Elämä kuitenkin oli suunnitellut varallemme toisenlaista menoa ja murkinaa, joten niin jäivät kurpitsat nököttämään jääkaappiin vailla sen suurempaa tehtävää. Pikku-Kokki tosin piti noita sangen mielenkiintoisina räpläiltävinä.

IMG_5488Koska halusin kurpitsoille jotakin leluina toimimista tähdellisempää virkaa, etsiskelin käsiini joitakin reseptejä. Ensimmäinen toteutuksen alle päässyt oli kurpitsalasagne, jossa valkokastike ja juusto korvautuivat myskikurpitsasta ja kookosmaidosta tehdyllä soseella. Kastike taas syntyi paprikasta, tomaatista ja sienistä, joista viimeksi mainitun tosin korvasin versiossani broilerilla. Tällöin särkyi ruoan kasvisajatus, mutta lähtökohtaisesti tarkoituksenani olikin valmistaa kurpitsaruokaa. Joka tapauksessa sienet olisivat varmasti olleet vähintäänkin kelpo vaihtoehto, joten laitan alle reseptin alkuperäisen sieniversion. Huomionarvoista on, että tämä on myös maidoton lasagne, mikäli sellaiselle on tarvetta.

Lasagnesta tuli hyvää. Kurpitsasose oli tavallaan kepeämpi vaihtoehto ja peruslasagnen joskus kovinkin raskas olemus ei tässä häirinnyt. Tätä popsii siis mielellään vaikkapa kevyeksi lounaaksi.

Suosittelen. Alunperin Deliciously Ella -keittokirjasta peräisin olevan idean siirtämisestä eteenpäin kiitän Korianterifarmi-blogia.

Kurpitsalasagne

8 annosta

IMG_54852 keskikokoista myskikurpitsaa
3 valkosipulinkynttä
1 salottisipuli
3 punaista paprikaa
oliiviöljyä
300 g sieniä / kypsää broileria
400 g tomaattimurskaa
suolaa ja mustapippuria
lasagnelevyjä
2 dl kookosmaitoa

Kuori kurpitsat ja paloittele ne. Kaada isoon kattilaan parisen desiä vettä. Lisää pilkotut kurpitsat ja höyrytä niitä parisenkymmentä minuuttia – niin pitkään, että ne ovat todella pehmeitä.
Kuori ja pilko valkosipuli ja sipuli, paloittele paprikat ja silppua sienet tai vaihtoehtoisesti pilko broileri.
Paista valkosipulimurskaa, salottisipulia ja paprikanpaloja oliiviöljyssä miedolla lämmöllä muutama minuutti. Lisää silputut sienet ja paista kymmenisen minuuttia. Broilerit voit lisätä hieman myöhemmässä vaiheessa. Kaada sekaan tomaattimurska ja hauduta vielä kymmenisen minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Soseuta pehmenneet kurpitsat ja kookosmaito sauvasekoittimella tasaiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla.
Kokoa lasagne perinteiseen tapaan: levitä lasagnevuoan pohjalle kerros tomaattikastiketta, sitten lasagnelevyjä, tomaattikastiketta, kurpitsakastiketta ja lasagnelevyjä. Jatka muutaman kerroksen verran. Peitä viimeiset pastalevyt kurpitsakastikkeella.
Paista lasagnea noin 40-45 min. Peitä vuoka paistamisen loppuvaiheessa foliolla, jos pinta näyttää kuivuvan liikaa.
Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

Kiusaus kurkistaa Kreikkaan

Meillä on poika. Tämä avautui minulle aivan uudella tavalla, kun vein Pikku-Kokin viime viikolla ensimmäistä kertaa museoon. Siellä me ”kiertelimme” yhdessä, katselimme täytettyjä eläimiä ja kiipesimme valtavan määrän portaita. Voi, miten alussa yhteinen seikkailumme vasta onkaan!

Tällainen vallan ”kiireinen” kotirouva kun olen – täytyy ehtiä aktivoida pikkuihmistä päivä päivältä enemmän – tykkään kovasti kokeilla kaikenlaisia helpohkoja yhden astian aterioita. Jos vielä uuni hoitaa paistamispuolen, puhutaan ehkäpä siitä oman luokkansa parhaasta vaihtoehdosta.

IMG_5154Sana kiusaus – jonka klassisin muoto tästä ruotsalaisen keittiön lahjasta maailmalle on oopperalaulaja Per Janzonin mukaan nimetty jopa 1800-luvulle historiansa ulottava Janssoninkiusaus – ei kuitenkaan herätä minussa kovinkaan suuria nam ja maiskis -efektejä. Niinpä Hesarin viime torstaiset sanat ”Unohda hetkeksi kinkkukiusaus ja ujuta arkiruokaan uudenlaisia makuja.” saivat minut hetimiten kirjaamaan ainekset ostoslistaan ja tarttumaan tuumasta toimeen. Syntyi kreikkalainen kiusaus, jonka muokkasin alkuperäisestä reseptistä poiketen lihalliseksi versioksi.

Olipa taas sen verran maukas lopputulos, että Torstai-liitteen viereisen sivun lohikiusaus lähtee ilman muuta myös kokeiluun. Kyllä Hesarissa vaan nämä kokkihommat osataan.

Kreikkalainen kiusaus

4-6 annosta

IMG_51521 sipuli
3 valkosipulinkynttä
800 g perunaa
2 pienehköä kesäkurpitsaa
6 keskikokoista tomaattia
(kalamataoliiveja)
300 g paseerattua tomaattia
1 dl kasvislientä
2 rkl tuoretta oreganoa (myös kuivatuilla yrteillä pärjää hyvin)
2 rkl tuoretta lehtipersiljaa
0,5 tl suolaa
muutama kierros mustapippuria myllystä
4 rkl oliiviöljyä

Tarjoiluun:
fetaa ja tuoreita yrttejä

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota ne pannulla öljyssä kypsiksi.
Kuori ja kuutioi perunat. Viipaloi kesäkurpitsat. Lohko tomaatit (ja poista niistä siemenet). Laita kaikki kasvikset kulhoon. Lisää mahdolliset oliivit, paseerattu tomaatti, kasvisliemi, hienonnetut yrtit, suola ja pippuri. Sekoita hyvin.
Laita seos uunivuokaan ja valuta päälle öljyä.
Paista 225-asteisessa uunissa 30 min. Vähennä lämpö 200 asteeseen ja jatka paistamista noin 30 min. tai siihen asti, kunnes kasvikset ovat kypsiä.
Murustele feta lämpimän paistoksen päälle. Viimeistele hienonnetuilla yrteillä.

Kalkkunapiilo x 2

Koska Aleksi ei millään muotoa arvosta kalkkunan makua – tai mauttomuutta – on tuo siivekäs varsin harvinainen vieras Kotikolossa. Minun mielestäni kalkkuna on kuitenkin ookoo ja muistaakseni olen joskus Pikku-Kokillekin ihan hyvin tuloksin siitä jotakin väkertänyt.

IMG_5059Näinpä lähdinkin tekemään seuraavaa kalkkunaruokaa ensisijaisesti Pikku-Kokille, mutta niin siinä vaan kävi, että alkuperäinen ruoka jalostuikin kahdeksi, joista toinen päätyi isompien kokkien lautasille. Siis kalkkuna-bataattivuokaa pienelle ja kalkkunapiirakkaa isoille, kaikki tykkäsivät. Hyvin maustettu kalkkuna on näin ollen hyvää – eikä sitä edes tunnista kalkkunaksi.

Seuraavat reseptit ovat helposti oman maun mukaisiksi muokattavissa, itsekin sovelsin niissä monia eri ideoita. Erityismaininta maukkaudesta menee tällä kertaa piirakkapohjalle, jonka reseptiikan aion ehdottomasti painaa mieleeni. Kiitos tästä Naiselle Talossa.

Kalkkuna-bataattivuoka

6 annosta

Huom! Tällä ohjeella kalkkunakastiketta tulee mielestäni bataattisoseeseen nähden reilu annos, joten ylimääräiselle kannattaa keksiä muuta käyttöä. Hyvä vaihtoehto on alla oleva kalkkunapiirakka. Toki kastikkeen voi kaiken käyttää vuokaankin, jolloin ruoasta tulee täyttävämpää.

IMG_50091 kg bataattia (minä korvasin puolet porkkanalla)
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 rkl rypsiöljyä
400 g kalkkunan jauhelihaa
1 tl savupaprikajauhetta
1 tl kuivattua persiljaa
1 tl korianteria
1 tl juustokuminaa
0,5 tl chilirouhetta
400 g tomaattimurskaa
2 tl kuivattua oreganoa
(suolaa)
mustapippuria
ripaus muskottia
1 kananmuna

Kuori, keitä ja soseuta bataatit.
Kuori ja hienonna sipulit.
Kuumenna öljy paistinpannussa. Kuullota sipulit pehmeiksi. Lisää kalkkuna ja mausta savupaprikalla, persiljalla, korianterilla, juustokuminalla ja chilirouheella. Paista kunnes kalkkuna on kypsää. Lisää tomaattimurska ja oregano. Kiehauta ja mausta (suolalla) ja mustapippurilla maun mukaan.
Mausta bataattisose muskotilla. Sekoita joukkoon kananmuna.
Lusikoi puolet bataattisoseesta uunivuoan pohjalle ja sen päälle kalkkunakastike. Levitä pinnalle loput bataattisoseesta.
Paista 200-asteisessa uunissa 35–45 min.

Kalkkunapiirakka porkkanaisella kaurapohjalla

Vuoallinen (ø 23 cm)

IMG_5057Pohja:
1 dl vehnäjauhoja (myös sämpyläjauhot toimivat hyvin)
1 dl kaurahiutaleita
0,5 tl leivinjauhetta
(0,5 tl suolaa)
100 g voita
1 dl hienoa porkkanaraastetta

Täyte:
400 g (kalkkuna)jauhelihakastiketta
150 g fetaa
100 g kirsikkatomaatteja
100 g turkkilaista jogurttia
0,5 dl maitoa
1 kananmuna
mustapippuria myllystä
kuivattua yrttiseosta

Koristeeksi:
tuoreita yrttejä

Tee ensin pohja. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita melkein sula voi porkkanaraasteen joukkoon. Sekoita kaikki ainekset yhteen taikinaksi.
Levitä taikina öljytyn vuoan pohjalle ja reunoille.
Esipaista pohjaa 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 5-10 min.
Kuutioi feta ja halkaise kirsikkatomaatit.
Levitä esipaistetun pohjan päälle jauhelihakastike ja sen jälkeen fetakuutiot ja kirsikkatomaatit.
Sekoita jogurtti, maito ja kananmuna. Mausta seos mustapippurilla sekä yrteillä ja kaada vuokaan.
Paista 200 asteessa alimmalla tasolla 30-35 min. Mikäli haluat pintaan hiukan väriä, voit tämän jälkeen jatkaa paistamista keskitasolla vielä joitakin minuutteja.
Koristele tuoreilla yrteillä.

Karvisen kasvisruokapäivä

Yksi italialaisen keittiön korvaamattomista lahjoista maailmalle on ehdottomasti lasagne. Tämä Pohjois-Italiassa luultavasti jo 1400-luvulla syntynyt uunissa paistettava pastaruoka on monella tapaa huippujuttu: mahdottoman maukas, monipuolisesti muunneltava, suhteellisen simppeli ja runsaudessaan riittoisa, siis oikeaa arkiruokien aatelia. Ja tietysti kissa Karvisen suosikkiruokaa.

IMG_4904Itse olen varmasti eniten tuttu jauhelihaversion kanssa, mutta joitakin kertoja – tai siis kerran – olen valmistanut myös kasvislasagnea. Tuo olikin varsin hyvää munakoiso-kesäkurpitsatäytteineen. Ohjeen voit käydä kurkistamassa täältä. Pikku-Kokki sen sijaan ei ollut tähän päivään mennessä päässyt kosketuksiin lasagnen kanssa. Näinpä kasvisruokavarastoja täydentäessäni päädyin linssilasagneen, joka osoittautuikin vallan toimivaksi konseptiksi.

Ensin lähdin ottamaan mallia Kananpoikien Bistrosta, joskaan omasta versiostani ei tullut gluteeniton, eikä myöskään vegaaninen. Myös suola, aurinkokuivatut tomaatit ja juusto – raejuustoa käytin hiukan – jäivät oman tekeleeni ulkopuolelle, olihan pääasiallinen tarkoitukseni kuitenkin muonittaa perheemme kokeista pienintä. Syntyi joka tapauksessa varsin maukas kokonaisuus, jonka kokeilua voin ehdoitta suosittaa. Itse tulen  varmasti tekemään tätä uudestaankin. Toki aurinkokuivatut tomaatit kastikkeessa ja juusto kuorrutuksessa olisivat eittämättä tehneet tästä vieläkin herkullisempaa, joten niiden lisäystä suositan niin ikään.

Eipä tähän hätään muuta kuin hyvän maanantain toivotus! Jospa lasagne vaikka tekisi siitä himpun verran mukavamman (mikäli siis sattuu suhtautumaan siihen Karvisen lailla).

Kasvis-linssilasagne

6 annosta

IMG_4911Linssikastike:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
(1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja)
1 dl punaisia kuivattuja linssejä / 290 g kypsiä linssejä
rypsiöljyä
1 tl paprikamaustetta
0,5 tl chilimaustetta
1 tl basilikaa
(suolaa) ja mustapippuria
2 rkl tomaattipyrettä
400 g tomaattimurskaa

Valkokastike:
2 rkl rypsiöljyä / voita
0,5 dl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
ripaus musta- / valkopippuria
(0,5 tl suolaa)

lasagnelevyjä
raejuustoa / juustoraastetta

Kuori ja hienonna sipulit, kuori ja raasta porkkanat. (Hienonna myös aurinkokuivatut tomaatit.) Huuhtele ja valuta linssit.
Kaada pannulle tilkka öljyä. Kuullota ensin sipulit. Lisää sitten porkkanaraaste. Mausta paprikamausteella, chilillä, basilikalla, suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon tomaattipyree ja kaada perään tomaattimurska. (Lisää joukkoon myös aurinkokuivatut tomaatit.) Mikäli käytät kuivattuja linssejä sekoita myös ne tässä vaiheessa joukkoon. Anna kastikkeen hautua 20 min.
Jos käytät kypsiä linssejä, lisää ne nyt joukkoon. Anna kastikkeen porista vielä 10 min. Tarkista maku.
Valmista valkokastike. Kuumenna öljy / sulata voi kattilassa. Kiehauta siinä jauhot. Lisää maito ohuena nauhana, sekoita kastike tasaiseksi. Anna kiehua muutaman minuutin ajan ja mausta.
Kokoa lasagne. Laita vuokaan vuorotellen linssikastiketta, valkokastiketta, raejuustoa ja lasagnelevyjä. Jätä päällimmäiseksi valkokastiketta ja raejuustoa.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 45 min.

Mitäpä muikuista -pasta – ja taas kalan poskia punoittaa

Kun viimeksi muikkukaupat tehtyäni ja niistä laatikon valmistettuani ”nautiskelin” koko loppupäivän ihastuttavasta muikkuaromista ympärilläni, olin tällä kertaa kaukaa viisas – sekä ehkä hiukan laiska – ja ostin muikkuni perattuina. Selkäruoto oli silti tallella, joten kumihanskoillekin tuli käyttöä. No more muikkuparfyymi!

IMG_4852Viimeksi tein siis muikuista hieman perinteisempää perunaista muikkulaatikkoa, tällä kertaa halusin kokeilla niitä pastan kera. Syntyi muikkuisa makaronilaatikko, ihan kelpo sellainen. Tosin lohi tai tonnikala olisivat voineet säväyttää tässä vielä hieman enemmän – etukäteen ounastelinkin miten muikku ja tomaatti tulevat toimeen keskenään, mutta tulivat ne ihan hyvin. Ensi kerralla taidan kuitenkin kokeilla kalalajin vaihtoa. Joka tapauksessa kiva muikkukokeilu tämäkin.

P.S. Kannattaa tosiaan muistaa säästää hieman tomaattikastiketta päällimmäiseksi kerrokseksi, sillä muuten uunista ulos tulee sangen hyvin paistuneilla – siis kivikovilla – pastoilla kuorrutettu vuoka. No, minä tietysti löysin noillekin uusiokäyttöä (teholeikkurilla muusiksi ja piirakkapohjaan), joten tilanne ei ollut kovinkaan vakava. Pikku-Rouva kyllä keksii keinot ruokahävikin eliminoimiseksi…

Muikku-pastavuoka

4 annosta

IMG_4853200 g tummaa pastaa (minä käytin fusillia)
1 sipuli
0,5 rkl rypsiöljyä
400 g tomaattimurskaa
0,5 tl mustapippuria
0,5 tl rosmariinia
1 tl timjamia
0,5 tl suolaa
1 tl sokeria
300 g muikkufileitä (tai lohta kuutioina / tonnikalaa)
0,5 l maitoa
2 kananmunaa
suolaa
1 rkl maissitärkkelystä

Keitä pasta. Kuori ja pilko sipuli ja kuullota öljyssä pannulla, lisää tomaattimurska ja mausteet.
Valmistele kala sopivaan muotoon, muikut voi jättää kokonaisiksi fileiksi.
Sekoita munamaidon aineet keskenään.
Öljyä vuoka ja kaada pohjalle puolet pastasta, lisää kala ja suurin osa tomaattikastikkeesta, sitten loput pastasta ja kastikkeesta.
Kaada munamaito vuokaan ja kypsennä 180 asteessa uunin alaosassa reilu tunti, kunnes laatikko hyytyy ja saa kauniin värin.