Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 62: Lipuva illallinen, jazzilla maustettuna

llallisristeilyt ovat usein olleet miellyttävä osa ulkomaanmatkojani. Olen illallistanut erilaisilla aalloilla ainakin Budapestissa, Roomassa, Istanbulissa, Lontoossa ja Pariisissa. Mikseipä siis kokeilla vastaavaa Helsingissäkin, kun näillä omilla lähilaineilla kerran tällaisia mahdollisuuksia tarjotaan?

IMG_4696Monesti mielessä käynyt idea illallisristeillä kotikaupungissa – tai tarkemmin sanottuna entisessä kotikaupungissa – pääsi vihdoin toteutukseen, kun kesällä huomasin ei ollenkaan hullummalta kuulostavan mahdollisuuden hypätä elo-syyskuussa Helsingin saaristossa risteilevän jazzlaivan kyytiin ja nauttia samalla ahvenanmaalaisen Michael Björklundin suunnittelemasta skandinaavisesta menusta. Matkanjärjestäjä oli nimeltään Strömma Finland ja kelluva ravintolamme M/S Aava.

IMG_4704Kun sateisen perjantain päätteeksi nousemme Kauppatorilla Vanhan Kauppahallin edustalla jo moottoreitaan virittelevään alukseen, pilkistää aurinkokin jo hieman pilven takaa. Saamme siis taivaalle miellyttävän matkaseuralaisen. Niin ikään laivan ravintolasalissa on mukavan lämmin tunnelma, ruokailijoille varatut paikat ovat melko pitkälti täytetty. Tilaamme alkuun lasit kuohuvaa ja kilisteltyämme keskitymme seuraamaan paattimme laiturista irrottautumista. Tai oikeastaan kuuntelemaan sitä, sillä moottorin pauhu on melkoinen. Samalla estradille siirtynyt esiintyjäkaksikko, jazzkitaristi Teemu Viinikainen ja pianisti Janne Maarala, lämmittelevät jo välineitään. Tiedossa on ”Kultaiset jazz-ikivihreät” -nimikettä kantava ilta eli mestarisäveltäjien teoksia lähinnä Broadway-musikaalien ja Hollywood-filmien tiimoilta.

Jazzin alkaessa myös ravintolasalissa nousee volyymin taso yhä korkeammalle. Soitanta on todella kovaäänistä, jonka vuoksi seuralaisiaan kuullakseen on ihmisten niin ikään mahdotonta vain puhua, joten lopputulos on tässä suhteessa epätoivottu. Laivan moottori sentään on alkuyskänsä jälkeen hiljentynyt. Joka tapauksessa musiikin olisi suonut olevan huomattavasti enemmän taka-alalla ja nyt tuntuukin siltä, että sen ajoittain tauotessa tunnelma jopa paranee.

Mutta ruokaan, sehän se kuitenkin on tuo iltamme odotetuin osa. Ja totta puhuakseni myös se, että sitten äitienpäivänaaton emme ole Aleksin kanssa päässeet – tai jos ihan tarkkoja ollaan edes oikeammin halunneet päästä – illallistamaan ilman Pikku-Kokin hurmaavaa seuraa. Nyt kuitenkin tuntuu melko ihmeelliseltä vain istua ja odotella rauhassa, mitä kokit ovat Michael Björklundin ohjeistuksella saaneet aikaan.

Tuntuu tylsältä taas koputtaa nokkaa, mutta ihan vertailumielessä on todettava, että tämä oli ensimmäinen illallisristeily, jossa hintaan ei sisältynyt minkäänlaista alkumaljaa. Vaikka se olisikin varmasti tuonut hintaan joitakin euroja korotusta, olisi tämä mielestäni ollut sangen mieluinen lisä, sellainen tunnelmannostattaja. Samoin tuntui hiukan erikoiselta, että ruoan ympärille ei oltu suunniteltu minkäänlaista juomamenua. No, saihan noita tilailtua ihan itsenäisestikin.

Ruokailuvaihtoehtoja laivalla on kaksi, kolmen (36,50€) tai viiden (49,00€) ruokalajin menu, jotka ovat valittavissa joko lihaa ja kalaa sisältäen tai kasvisvaihtoehdoin. Me otamme viisi ruokalajia lihalla ja kalalla, jolloin liikkeelle lähdetään savukirjolohen voimin. Ulkomuodoltaan annos on todella vaatimaton, mutta maut siinä ovat jokseenkin kohdallaan. Kastelholm-juusto ja siitä valmistettu kastike, pikkelöity punasipuli, kurkku ja krutongit – retiiseistä en suostu pitämään näinkään hyvässä seurassa – muodostavat kalan kanssa oivallisen joukkueen, joka pelaa hienosti yhteen. Ainoa, jota moitin on jo edellä mainittu esillepano. No, lohtakin olisi kernaasti saanut olla hiukan enemmän. Toinen alkuruoka, lihapuolen edustaja, on ilmakuivattua kinkkua ja ruskistettua parsaa, kumppaneinaan pähkinöitä, kurkkua, vuohenjuustoa ja ruskistettua omenaviinietikkaa sekä yrttisalaattia. Mielestäni annos on todella maukas.

Väliruoaksi saamme kuohkeaa rapukeittoa ravunpyrstöillä, tomaatinfileillä ja tillikreemillä kruunattuna, rinnallaan krassitoast. Keitto lisukkeineen on erittäin hyvää, jos yhden pienen seikan unohtaa. Se ei ole lainkaan kuohkeaa, pikemminkin päinvastoin. Joko kokki on epäonnistunut tai sitten kuohkeus on jäänyt matkan varrelle; en usko, että tämä on se, mitä haetaan, kun annos on nimetty kuohkeaksi. Niin tai näin, maku on kaikesta huolimatta kohdallaan.

IMG_4718Pääruoan epäonnistuminen menee ilman muuta laivan piikkiin. Meille tarjoillaan timjamivoissa paistettua karitsanfileetä ja kevätsalaattia sokeriherneistä, pinaatista, retiisistä ja palsternakasta sekä vaahdotettua käärmeenlaukkavoita, redusoitua punaviinietikkaa ja perunaleivosta. Liha on hyvää, samoin perunaleivos, eikä kokonaisuudessakaan itse asiassa ole vikaa, paitsi että ruoka on suurilta osin kylmää. Ainoa lämmin asia lautasellani on perunaleivos. Näin ollen kastike ei maistu oikein miltään, eikä lihakaan pääse missään mielessä oikeuksiinsa. Harmi juttu, mutta ymmärtääkseni laivalla ei ole keittiötä ja näin ollen jokin on tainnut mennä ruoan kuljetuksessa tai säilytyksessä pieleen. Ehkäpä tässä piilee syy myös rapukeiton kuohkeuden uupumiseen.

IMG_4729Olemme ajelehtineet jo jälkiruokavaiheeseen ja eteemme purjehtiikin raikkaan näköinen viritelmä. Vaikka crème brûlée tuoreilla mansikoilla sekä mansikkasorbetti sopivat hyvin päättämään tämän tyyppistä ateriaa, nousee mieleeni heti epäilys siitä, kuinka hyvin tämä kaksikko tulee toimeen keskenään. Ja juuri näin, molemmat ovat hyviä omina itsenään, mutta yhteen ne eivät mielestäni sovi. Pieni miinus siis tästäkin.

Siinä siis se, tunnenpa itseni kovin kriittiseksi tällä kertaa. Laiva olosuhteena asettaa toki omat haasteensa, mutta jostakin syystä odotin ehkä himpun verran parempaa. Vaikka niinhän se usein – tai aina – ulkomaillakin on ollut, että ei sitä matkan parasta ateriaa illallisristeilyltä napata. Mutta siitä viis, nämä ovat mukavia kokemuksia. Ja oli tämä kotimainenkin versio, vaikka tunnelma ei ihan noita ulkomaisia vastaaviaan saavuttanut. Lopulta tuntui siltä, että tulihan tämä aikamoisen tyyriiksi, kun risteilystä ruokineen kaksi henkilöä maksoi 160,00€ ja siihen juomalasku päälle. No, hampaankoloon ei kuitenkaan jäänyt mitään ylimääräistä, vaan saimme viettää onnistuneen illan. Uskoisin, että turistina tämä tuntuisi vielä asteen verran rikkaammalta kokemukselta.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3/5

Mainokset

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 61: Ravintola Colorado; maukas legenda

Kun ravintola Colorado joitakin aikoja sitten sulki ovensa minua kismitti. Vaikka ensimmäinen Colorado oli avattu Helsingin Unioninkadulle jo vuonna 1995 ja ravintola oli luokiteltavissa ainakin jonkin sorttiseksi legendaksi en ollut tullut vierailleeksi siellä kuin kerran. Viime vuonna, hieman ennen tuolloin Simonkadulla asustavan Coloradon sulkemista. Tuolla yhdellä kokeilukerrallani Yhdysvaltain etelävaltioiden keittiöstä ammentava ravintola teki vaikutuksen. Ruoka oli todella hyvää ja annokset runsaan rikkaita. Tuolloin syödessäni burriton sain eteeni lautasen, joka hehkui niin monipuolisuutta, tuoreutta kuin mainioita makujakin. Aleksin avoburgeri burgerpihvillä, ylikypsällä revityllä kanalla ja Cajun-makkaralla oli myös oivallinen. Mukavan mielen jätti ystävällinen palvelu, eikä paikan teemaansa sopiva sisustuskaan tietenkään hallaa tehnyt. Siis kaikin puolin toimiva kokonaisuus, jonka kokisi kernaasti uudestaankin. Näin ollen huomattuani Coloradon jälleen avanneen Helsingissä halu testata paikan uusi tuleminen oli suuri.

Heinäkuun alussa Mikonkadulle purjehtinut Colorado on ainakin ulkoisesti säilyttänyt entisen olemuksensa. Hämyinen valaistus kattokruunuineen, ”lehmännahkaiset” tuolit, eläinten pääkallot ja alkuperäiskansoista muistuttavat elementit ovat ennallaan, tunnelma muutenkin hyvin pitkälti entisen kaltainen. Myös palvelu jatkaa ystävällisyydessään sitä, mitä muistelinkin. No, suosiotakin tuntuisi riittävän, sillä lauantai-iltapäivänä neljän tietämillä ravintolaan on ehtinyt asiakaskuntaa jo varsin mukavasti.

IMG_4551Annosten saavuttua tiedän jo maistamatta, että tästä tulen pitämään. Valintani mango-avokadosalaatti kanan rintafileellä (18,00€) osuu ja uppoaa. Annos on värikäs ja houkutteleva, luvattuja elementtejä on runsaasti tarjolla. Pysyn ensivaikutelmassani alusta loppuun, valintani on vallan mainio, enkä keksi mitään parannettavaa. Myös Aleksin ”Green Monster Beef Burger” (21,00€) on hyvä, joskin IMG_7181annokseen sisältyvä lisäkesalaatti kaipaisi hiukan kohennusta. Jälkiruoista ei sitä vastoin ole oikeammin kommentoitavaa; minä saan raikasta omenasorbettia keskiverrolla kinuskikastikkeella (4,00€) ja Aleksi ihan mukiinmenevää uunijäätelöä Coloradon tapaan (8,00€). Mikäs näissä.

Lopputulemana sanottakoon, että Colorado jättää positiivisen jäljen, sellaisen varmasti jatkoa saavan. Sillä vaikka Helsingissä ihan mukavasti tällaisia keskihintaisia ravintoloita onkin, eivät monet niistä houkuttele kovinkaan monelle uusintakierrokselle. Colorado niin kuitenkin tekee. Ravintolana se sujahtaa sinne Amarillon, Santa Fen ja Cantina Westin kiepukoille ollen kuitenkin mielestäni ensimmäisenä mainittua laadukkaampi ja viimeksi mainittuja monipuolisempi, vaikka tuokin kolmikko kuuluu niihin paikkoihin, joihin tulee silloin tällöin epäsäännöllisen säännöllisesti tassuteltua.

Siis suositan. Ja toivon ehtiväni itsekin uudestaan.

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3+/5

Kokonaisuus: 3+/5

Pikkuperhe kurkistaa Ahvenanmaalle

Vietimme menneen viikon puolikkaan Ahvenanmaalla pikkuperheinemme lomaillen. Retkineen kaikkineen matka oli sangen onnistunut, vaikka täytyykin ihan suoraan sanoa, että lomakohteemme yritti kaikin keinoin laittaa kapuloita rattaisiin. Ravintolat ja kahvilat olivat kiinni – ja kyllä, tiesimme että saari eli todellista off seasonia. Ärsyttävän asiasta tekikin se, että kun pitkien etsintöjen tuloksena sattui löytämään paikan, joka todella oli auki, saattoi ovella kuitenkin hyvin odottaa ”suljettu” -kyltti ihan vaan vaikka maanantain kunniaksi.

No, muutaman ravintolan pääsimme kuitenkin testaamaan. Liekö huonoa tuuria vai jotakin muuta, mutta tällä kertaa kävi niin, että matkan parhaat ruoat valmistimme itse, omassa asumuksessamme. Eikä kyseessä ollut edes mitään sen kummempaa, vaan nopeasti valmistuvaa perushyvää Tunnelmallisten tapaan. Kahdesta kokeilemastamme maarianhaminalaisravintolasta onnistuimme sen sijaan nappaamaan ainoastaan yhden maukkaan pääruoan sekä jälkiruoan. Loput olivat melko mauttomia, kaikin puolin tylsiä esityksiä, sellaisia hinta-laatusuhteeltaan karuja tapauksia.

Erikoisinta tässä oli se, että oikeasti näimme vaivaa ravintolavalintojemme eteen, emmekä tyytyneet vain kävelemään sisään jostakin avonaisesta ovesta. Näiden piti olla niitä kaupungin parhaasta päästä olevia paikkoja. Ja olivathan ne mukavia, tunnelmallisia ja ajatuksella sisustettuja. Mutta ei niissä oikeastaan ruokaa osattu tehdä, tai sitten me valitsimme väärin.

Ensimmäinen valintamme Dino’s oli kahdesta se parempi, ravintola josta kävelimme ulos enemmän ja vähemmän tyytyväisinä. Minä enemmän, sillä katkarapusalaattini oli vallan herkullinen, ihan hintansa (16,50€) väärti. Avokado, uudet perunat, kananmuna, kermaviilikastike ja ahvenanmaalainen musta leipä tekivät annoksesta monipuolisen, sellaisen miltei täydellisen salaattiaterian. Aleksin valitsema talon hampurilainen (17,20€) sen sijaan jäi melkolailla surkeaksi yritelmäksi, sellaiseksi klassisen huonoksi klassikkoannokseksi, josta maku puuttuu yleensä lähes kokonaan.

IMG_4384Kun molemmat päätimme aterian jäätelöannokseen, jossa vaniljajäätelö oli saanut kumppanikseen kotitekoista lämmintä kinuskikastiketta, jäi Aleksillekin ateriasta maukas mieli, sillä annos oli herkullinen. Toki 9,50€ jäätelöstä on hiukan suolainen hinta, mutta menköön, maku ennen kaikkea.

Näin ollen kun muutaman kotiruokapäivän jälkeen astelemme ravintola Indigoon, ovat edellä lupaamani yksi hyvä pääruoka sekä jälkiruoka jo nautittu ja tuloillaan on jotakin huomattavasti heikompaa. Tapoihini ei kuulu ravintoloissa jättää annoksia syömättä, mutta tällä kertaa tilanne on toinen. Salaatti (15,50€), joka koostuu IMG_4443salaatin ohella lähinnä majoneesissa pyöritellyistä kanapalasista, yrtti”maustetuista” makaroneista ja pekonista ei inspiroi. Tai sitähän sen pitikin olla, mutta kuitenkin. Itse olisin tehnyt paremmin, uskallan väittää. Ainoa jota salaatilla on antaa, on jättimäinen koko. Kiitos ei. Kun Aleksin pihvileipä (22,50€) on laadultaan luokiteltavissa samaan tapaan, on Indigo osaltamme aika lailla nähty. Emme valitettavasti voi suositella ja jälkiruoankin päätämme lähteä nauttimaan väliaikaiseen Kotikoloomme.

FullSizeRender-10Mitä siis opimme Ahvenanmaasta? Hmm. Paikka elää kesistä, eikä ainakaan näin syksyisin tarjoa kovinkaan eläväistä tunnelmaa. Ravintoloita, kahviloita ja jäätelökioskeja riittää, mutta ne ovat kiinni – varsinkin alkuviikosta. Asunnon vuokraaminen oli huippujuttu ja helpotti elämää ainakin Pikku-Kokin kanssa suuresti. Etäisyydet saarella ovat joka suuntaan lyhyitä, joten mantereen ehtii hyvin koluta melko perusteellisestikin muutamissa päivissä, mikäli retkeilee autolla. Kohteet tosin ovat pitkälti autioituneita heti elokuun kääntyessä mailleen, joten jos palveluita kaipaa, kannattaa ajoittaa matkansa hieman otollisempaan ajankohtaan.

Mutta hyvä siis näin. Ensi kerralla sitten jotakin muuta.

P.S. Aamiaisehdotus meillä joka tapauksessa on antaa. Hotelli Arkipelag tarjoaa vallan suositeltavan vaihtoehdon hintaan 15,00€ – ja jälkiruoaksi on muuten ahvenanmaalaista pannukakkua kaikilla herkuilla. Nam!

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 60: Ravintola Wolkoff; suuri suositus Lappeenrannassa liikuskeleville

IMG_3425Kesälomailu Itä-Suomessa vei meidät viime viikolla Lappeenrantaan, jossa vietimme yhden illan ja yön. Edellisenä päivänä yhden vuoden iän saavuttanut Pikku-Kokki ansaitsi toki juhlintaa vielä toisenkin päivän; virallisena merkkipäivänään 1-vuotiaamme sai maistella pullakakkua, jonka päältä hän onnistuneesti puhalsi ensimmäisen kynttilänsä. Nyt kuitenkin valikoimme kaupungin parhaimmalta vaikuttavan ravintolan ja jatkoimme juhlintaa illallisen merkeissä. Onnistunut valinta, totean heti alkuun. Voipi nimittäin hyvinkin olla, että löysimme ensi yrittämällä kaupungin maukkaimmat antimet.

Yhdessä Lappeenrannan vanhimmista rakennuksista sijaitseva ravintola Wolkoff houkuttelee tunnelmallisella ulkonäöllään. Reilut 160 vuotta idyllistä lappeenrantalaiselämää ympärillä, mikäs siinä. Odotukset ruoankin suhteen uskaltaa asettaa melko korkealle.

 

 

Huolimatta rakennuksen viehättävyydestä haluamme viettää tämän illan taivasalla ja asetumme ravintolan sisäpihan puutarhaterassille. Lämpimänä torstai-iltana terassi täyttyy pikkuhiljaa ja pian kaikki pöydät on kansoitettu. Wolkoff näyttäisi olevan suosiossa myös juomatarpeitaan täyttävien keskuudessa. Valikoiman uskoisi olevan kattava, sillä ravintolan pihapiirissä on myös viini- ja olutkellari. Me kuitenkin keskitymme syömiseen.

À la carte -listauksen ohella tarjoilija esittelee meille ravintolan tarjoaman valmiiksi suunnitellun kolmen ruokalajin kesämenun (43,00€), jossa on kaksi pääruokavaihtoehtoa, kalaa tai kukkoa. Päädymme molemmat tähän kokonaisuuteen, kukkoa kehiin! Menuun olisi tarjolla myös suositusviinipaketti (34,00€), mutta tällä kertaa valikoimme tarjoilijan avustuksella ainoastaan pääruoalle sopivaa viiniä, minulle valkoista ja Aleksille punaista.

Alkuruokaa odotellessamme saamme makusteltavaksi vallan mainiota leipää, joka harmiksemme jää kuitenkin esittelemättä. Uskoisin itse leivotuksi. Tässä vaiheessa on myös hyvä analysoida tällaisten nättien terassien vaikutusta ravintolakokemukseen ja kaipailla vastaavia myös pääkaupunkilaiseen tarjontaan. Samantyyppinen ilta tulee mieleen viime kesältä, kun ruokailimme Raumalla ravintola Goton terassilla.

IMG_3453IMG_3445Kesämenun ensimmäinen osa, avomaan kurkkukeitto, on todella hyvää. Kolatun chevre, fritattu lehtikaali ja kurkkugranite elävöittävät ja tekevät annoksesta vieläkin maukkaamman. Tämä aloitus kerää molemmilta täydet pisteet. Kuten sanottua, valikoimme kahdesta pääruokavaihtoehdosta molemmat kukkoa. Viskilän tilan kukonpoika on loihdittu huikean hyväksi annokseksi, jonka täydellistävät salviavoi gnocchit, krassi ja sitruunatimjamikastike sekä fritatut salvianlehdet. Eipä tähän oikein muuta sanottavaa keksi.

IMG_3460Jälkiruoka, mansikkaa ja ”maitoa”, tarkoittaa mansikoita, maitojäätelöä, crumblea ja mansikkavaahtoa. Taas onnistuminen, mitä nyt omalta kohdaltani pieni miinus tulee mansikkavaahdosta, joka maistui mielestäni hiukan teolliselta. Mutta mutta, poikkeus vahvistaa säännön, Wolkoffin erinomaisuus ei tästä kolahduksesta kärsi.

Näin. Todella hyvää ruokaa, ehdottomasti suosituksen arvoista. Palvelun suhteen Wolkoff ei yllä korkeimpaan kastiin, vaikka sangen ystävällistä onkin. Todellisen huippupalvelun toteutumiseksi olisimme kuitenkin kaivanneet niin ruoille kuin juomillekin hieman yksityiskohtaisempaa esittelyä. Joka tapauksessa ilta oli kaikin puolin onnistunut ja Wolkoff todellinen löytö. 120,00€ tästä illallisesta juomineen (molemmille lasit kuohuvaa ja viiniä) ei ole ollenkaan paha yhtälö, pikemminkin päinvastoin.

Ruoka: 5/5
Tunnelma: 4+/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 4+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 59: Bistro Vilee; maukkaita terveisiä Saimaan rannalta

Joitakin aikoja sitten Helsingin Sanomat toi välissään Pure Saimaa -lehtisen, jonka innoittamina lähdimme makumatkalle Mikkeliin. No, ensisijaisesti lähdimme toki mökkeilemään, mutta koska Mikkeli kesäasumuksemme lähimpänä kaupunkina kuuluu lähes joka kesä ohjelmaan, päätimme tällä kertaa tutustua siihen hiukan pidemmän kaavan mukaan. Yövyimme kaupungissa, piipahdimme Ollinmäen viinitilalla ja nautimme neljän ruokalajin illallisen Bistro Vileessä, joka ainakin edellä mainitun lehtisen mukaan lukeutuu kaupungin ravintolakärkeen. Oikein maukas retki, sanoisin. Sellainen kesäloman makuinen.

IMG_3236Ollinmäen viinitilalla maistelimme marja- ja hedelmäviinejä, jotka maistuivat… hmm… suomalaisilta viineiltä. Eli mitään viininmaistelijan huippuhetkiä emme kokeneet, mutta suhtauduimmekin tilanteeseen enemmän mielenkiinnolla. Kuusi neljän sentin maisteluannosta kympillä, hauska homma. Kotieväiksi ostimme vielä setin tilan neljää erilaista siideriä ynnä kahta kuohuviiniä – muut viinit jäivät näin ollen maisteluasteelle.

IMG_3274Illallinen Bistro Vileessä oli jo jäädä uudistuvien suunnitelmiemme jalkoihin, mutta satuimme kävelemään ravintolan ohi ja sen miellyttävä miljöö sai meidät muuttamaan iltaohjelmaamme toistamiseen. Teki mieli syödä astetta fiinimmin ja sitä uskalsi tältä ravintolalta odottaa. Lähdetään katsomaan.

IMG_3247Meille on varattu rauhallinen nurkkapöytä, jonka ympärillä Pikku-Kokilla on mukavasti tilaa temmeltää. Samoin ravintolasta löytyvä lelukori kulkeutuu piakkoin pöytämme välittömään läheisyyteen. Hienoa; tuntuu siltä, että niin ikään Pikku-Kokki on ravintolalle mieluisa vieras. Mitä Bistro Vileen kesäiseen torstai-iltaan tulee, on paikka sopivasti täynnä; joitakin seurueita mutta myös joitakin vapaita pöytiä. Kun puhutaan pikkukaupungin arki-illasta pidän ravintolaa melko eläväisenä. Ja mikäs tänne onkaan tullessa; sisällä tunnelmallinen tiiliseinämiljöö, edustalla kesäpäiviin soveltuva lasitettu terassi.

IMG_3262IMG_3250Ruokalistalta valitsemme neljän ruokalajin Suomi 100 -menun (à 45,00€) – hmm, mikähän tästäkin tekee niin maamme satavuotista historiaa syleilevän – jonka aloitus, kylmäsavulohitartar vierellään varhaiskaalikimchiä ja tillidressingiä, on todella maukas, ihan nappi, sanoisinko.  Eikä seuraavakaan, kukkakaalikeittoa ja vuohenjuustokasvispiirasta, hullumpi ole. Päinvastoin. Hauska idea laittaa pala piirakkaa keiton pohjalle; täytyy ehkäpä napata omaankin kokeiluun.

IMG_3267Pääruoan kohdalla eteen tulee pieni pettymys. Annoksen komponentit, ylikypsä härkä, palsternakkapyree, perunakakku ja punaviinikastike, ovat ihan moitteettomia, mitä nyt härkä päässyt himpun verran kuivahtamaan. Ongelma on kuitenkin annoksen mittasuhteissa; lihaa on jopa liian paljon, kastiketta ei oikein nimeksikään, jonka seurauksena koko annos muuttuu kuivaksi ja raskaaksi. Vähemmän lihaa, enemmän kastiketta, tuolloin tyytyväisyys olisi ollut taattu. Tilanne on täysin vastaava kuin Tampereen Pikkubistro Kattilassa, jossa söimme taannoin possunposkia niin ikään annokseen nähden alimitoitetun kastikemäärän kera. Harmi juttu.

IMG_3270Jälkiruoka, Vileen mansikkacocktail, on nimensä mukainen. Proseccossa marinoituja mansikoita cocktaillasissa, pinnalla valkosuklaamoussea ja ohut kaurakeksi. Ihan hyvää, ei kuitenkaan sen kummempaa.

Näin olemme läpikäyneet satavuotiaan kotimaamme nimikkomenun ja tutustuneet yhteen Mikkelin kärkiravintoloista. Ruoasta pidimme kyllä, joskin herkullisuuskäyrä olikin illan mittaan valitettavasti laskeva. Ei annoksista kuitenkaan yksikään huono ollut, ensimmäinen jopa melkolailla täydellinen. Palvelu oli ystävällistä ja kuten sanottua lapsiystävällistä. Mitä annoksiin tulee, olisimme kuitenkin kaivanneet hieman yksityiskohtaisempaa esittelyä, ravintola kun kuitenkin mainostaa itseään nimenomaan lähellä tuotettujen, sesonginmukaisten raaka-aineiden suosijana, kaikkien tuottajiensa tuntijana.

Joka tapauksessa suositus Bistro Vileelle.

Ruoka: 3+
Tunnelma: 3+
Palvelu: 3+

Kokonaisuus: 3+

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 58: Ravintola Vihreä Holvi; taas yksi palanen kalliolaiseen ravintolahelminauhaan

Muutamien kuukausien tauon jälkeen jatkoimme tutkimusmatkaamme kalliolaisravintoloihin. Kohteenamme oli tällä kertaa ravintola Vihreä Holvi ja oppaanamme tottahan toki samainen gurmeetietoinen ystäväpariskuntamme kuin ennenkin. Ja taas; osui ja upposi, ihan huippu ruokaretki!

IMG_2704Vierailu osoitteessa Harjutori 8 sijaitsevassa ravintolassa vaatii jo siinä mielessä opastusta, että ilman etukäteistietoa tätä paikkaa olisi melko mahdotonta löytää. Ulospäin se on täysin huomaamaton, ei kylttejä, ei edes nimeä. Nimi Vihreä Holvi muuten juontaa juurensa rakennuksen historiasta; jo vuonna 1927 rakennetussa talossa toimi 1930-luvulla kahvila-ravintola Vihreät Holvit, jonka nimiperinnettä nykyinen ravintola jatkaa. Ollaan siis monella tapaa vanhan äärellä. Ravintolasali on viihtyisä, vaikkakin aivan odotuksiani vastaamaton puna-vihreine seinineen. Tunnelma on rento lattiasta kattoon ja tulee tunne, että tänne ovat tervetulleita kaikki, Pikku-Kokki niin ikään.

IMG_2702 - Versio 2

Mutta siirrytäänpä ruoan pariin. Menu houkuttelee minua monella tapaa. Sekä alku-, pää- että jälkiruoista löytyy mielenkiintoisia vaihtoehtoja, joten tällaista huonoa päättäjää ei haittaa yhtään, että pöytäseurueemme päätyy viiden ruokalajin yllätysmenuun (à 60,00€).

IMG_2711IMG_2709Ensimmäiseksi eteemme saapuu annos katkarapuja avocadon, inkiväärikurkun, kyssäkaalin ja piparjuuren kera. Ihan valloittavaa erilaisten mutta erittäin hyvin yhteensopivien makujen tanssia lautasella. Siis mainio aloitus. Toinen alkuruoka, se lihapuolen edustaja, on karitsaa tartarin muodossa. Voin myöntää, että kuullessani mitä tuleman pitää, en suoranaisesti hihku odotuksen ilosta, mutta voi sitä positiivisen yllätyksen määrää, joka minut valtaa ensimmäiset haarukalliset maisteltuani. Annos on todella hyvä aioleineen, sinapinsiemenineen ja ennen kaikkea IMG_2716lehtikaalisipseineen. Piste iin päälle on annoksen ylle raastettu graavattu keltuainen. Paras syömäni lihatartar, voin kertoa.

Pääruoaksi saamme kuhaa parsakaalin, merilevän, kananmunapyreen ja simpukka-voikastikkeen kanssa. Jälleen kerran ihan mahtimaukas annos, jossa ei mielestäni ole mitään parannettavaa.

IMG_2718Kun ruokalajeja on jäljellä vielä kaksi, saammekin ehkä hieman yllättäen eteemme pähkinäkakkua suklaajäätelöllä ja suolakinuskilla aateloituna. Ihan selkeästi tuntuu jo lopetukselta, vaikka vielä jotakin pitäisi olla tulossa, olemmehan vasta neljännen ruokalajin kimpussa. Annos on jälleen kerran huippuluokkaa. Tässä kohtaa seurueemme pähkinäallergikko saa sydärin. Ei hänelle tarjoilluista pähkinöistä, vaan niiden sijaan hänelle tarjoillusta annoksesta mitäpä muutakaan kuin sydäriä, siis ankanmaksaa, Amerikan pannukakkua ja vaahterasiirappia. On kuulemma pala taivasta; sellainen sydäri, jonka ottaisi mielellään muutaman kerran päivässä, makean ja suolaisen täydellinen liitto. No, seurueemme maksasta pitämätön henkilö on annosta maistettuaan eri mieltä, joten uskaltanen suositella vain sillä varauksella, että sattuu pitämään maksasta, nimenomaan ankanmaksasta.

IMG_2723Erilainen mutta varsin paljon ainakin minun sokerista mieltäni miellyttävä valinta on tarjota kaksi jälkiruokaa tutumman kaksi pääruokaa -vaihtoehdon sijaan. Ateriamme viimeistellään annoksella passion-parfait’ta, ananasta ja basilikaa, joka raikkaudellaan jättää jälkeensä ihastuttavan olotilan. Annos, jota en varmasti olisi nimen perusteella tilannut – juuri tuon parfait’n vuoksi. Ehkä olisi syytä unohtaa tuo kerran vuosia sitten koettu huono parfait ja uskaltaa tilata joskus näitäkin, niin hyviä jäädykkeitä olen sen jälkeen saanut maistaa…

Tuskin on jäänyt kenellekään epäselväksi, mutta koska kertaus on se kuuluisa opintojen äiti, sanottakoon vielä kerran, että Vihreä Holvi todella täytti odotukset – ja ylittikin ne. Todella hyvää ruokaa ja hinta-laatusuhteeltaan aivan mainio kokemus kaiken kaikkiaan. Suositusviineineen ateria kahdelta kustansi melko tarkalleen 200,00€.

Vihreälle Holville siis Tunnelmallisilta ehdoton suositus. Odotin fine dining -ravintolaa, mutta mielestäni Vihreä Holvi on kuitenkin enemmän bistro. Bistro joka tarjoilee fine dining -tasoista ruokaa hieman suurempina annoksina ja hieman huokeampaa hintaan. Kaikki palaset ovat siis kohdillaan.

Ruoka: 5/5
Tunnelma: 4+/5
Palvelu: 4+/5

Kokonaisuus: 4+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 57: Ravintola Ask; ensimmäinen Äitienpäivä tähden tuikkeessa

FullSizeRender-1Äitienpäivänä olin ollut äiti kymmenen kuukautta ja kaksi päivää. Ihan varmasti parhaat päivät elämässäni, täynnä niin mahtavia asioita, että sitä hädin tuskin käsittää. Tai eihän sitä käsitäkään, ainakaan jos järjellä miettii. Ensin saa syliinsä pienen pienen nyytin, joka lähinnä nukkuu ja syö. Sitten sitä istutaan tuo nyytti sylissä ja harva se hetki pitää hieman itkeä tihrustaa tuon nyytin täydellisyyttä. Vähän myöhemmin tuo olento antaa sinulle ensimmäisen hymyn, ei pysykään enää paikallaan ja ainainen nukkuminen vaihtuu mahdollisiin erilaisiin nukkumis”järjestelyihin”, elämästä tulee muutenkin vaihtelevampaa ja alkaa loppuelämän kestävä tutkimusmatkailu. Vierestäseuraajien ihmetys on määrätön. Nyt kymmenkuisena tarkkaillaan asioita jo pitkälti pystyasennosta käsin ja vaikutetaan melkomoiselta puhemieheltä. Ainoa mitä meiltä lauman vanhemmilta edustajilta puuttuu on vauvakielen ymmärrys. Ja niin, parhaimmat leikit löytyvät keittiöstä – mahtavaa. No, olkoon tämä äitiyden ylistys tässä, kyllä te tiedätte. Huh huh, elämä on ihmeellistä, äitiys vielä ihmeellisempää.

Elämäni ensimmäinen Äitienpäivä sai vähintäänkin arvoisensa aaton, kun pääsin nautiskelemaan Aleksin minulle järjestämästä yllätyspäivästä, joka huipentui illalliseen. Paikkana oli Ask, yksi maamme neljästä Michelin-tähden valossa säteilevästä ravintolasta. Jopa oli retki, paljastettakoon tämä heti ensi alkuun. Neljä tuntia makujen tanssia kielellä, tasan kaksikymmentä erikokoista ja -näköistä makupalaa, hyvä että tahdissa pysyi mukana. Antakaapa, kun kerron enemmän.

Lauantai-iltana kuuden tienoilla Kruununhaan katuja mittaillessamme minulla välähtää. Ask! Sehän se voisi olla, vai voisiko? Siitä ollaan puhuttu paljon, yritetty joskus varata pöytääkin tosin huonolla menestyksellä. Taisi olla kesäloma vai olimmeko vain liian myöhään liikkeellä; näitä asioita pitää miettiä hyvissä ajoin etukäteen. Ja sinnehän me suuntaamme, Vironkatu kahdeksaan.

Ravintola on pieni, asiakaspaikkoja vain 26. Sisustukseltaan tämä valoisa sali vastaa hyvin ajatustani skandinaavisesta modernin pelkistetystä tyylistä, siitä pohjoismaisesta luonnollisuudesta, josta ravintola on saanut inspiraationsakin. Hyvä näin; kaikki tuntuu jotenkin kevyeltä, mieli avautuu tulevalle. Menu löytyy pöydältä kauniille rullalle käärittynä, katso tai ylläty, valinta on sinun. Sirot aterimet sekä ehkä ohuimmat tapaamani lasinjalat täydellistävät kokonaisuuden, mitään ei ole jätetty huomioimatta. Odotukset nousevat korkealle.

Vastaanotto on asianmukainen, ystävällinen. Itse asiaan päästään nopeasti, eikä aikaakaan, kun maistelemme jo ensimmäisiä keittiön lähettämistä alkutervehdyksistä, sipsejä ja jogurttidippiä. Tämän jälkeen eteemme saapuvat lentävät muikut kalaisine kumppaneineen ynnä talon tuorejuustoa. Kolmantena tervehdyksenä saamme naurista ja neljäntenä lähes nerokkaan ”leipäliemen”, jossa leivän maut ja tuoksut päätyvät suihimme ainakin itselleni ennennäkemättömällä tavalla. Siis seitsemän alkusnacksiä, ei huono suoritus.

IMG_2451Aterian ensimmäinen virallinen osuus kantaa nimeä Zero Waste. Sen myötä eilinen leipä on päätynyt lautasille todella maukkaassa muodossa, kuorenaan pikkelöityä mustajuurta. Loistoaloitus. Jo tässä vaiheessa haluan todeta, että vaikka kaksi paria korvia ja silmiä on viritetty äärimmäiseen valmiustilaan, jäävät monet ruokalajien sisällöistä unholaan jo aivan liian nopeasti, viineistä puhumattakaan. Nauhuriahan tässä tarvittaisiin.

Tähän väliin muuten sananen juomapuolesta. Ask tarjoilee yhden mieleenpainuvimmista juomapaketeista koskaan; erikoisia ja rohkeita valintoja, viinejä joita ei varmasti tule enää kohtaamaan. Aivan mahtavia makupareja, juomia jotka todella jatkavat ruokalajejaan, ensimmäinen maistamani väriltään valkoinen punaviini. Meille juomat esitellyt ”Junior Sommelier” on mainio, asiakaspalvelua parhaimmillaan. Kaikesta huolimatta olemme kuitenkin sitä mieltä, että mitä juomapuoleen tulee, hintoihin on läikähtänyt melko paljon tähtipölyä. Kahdeksan hyvin pientä kaatoa kustantaa 80,00€, oma tasting-versioni 50,00€.

IMG_2455IMG_2453Illan toinen alkuruoka, keltuaista ja kukonpoikaa nousee Aleksin mielestä makumatkan parhaimmaksi. Annos on tottakin hyvä ja kukonpojan nahanpalanen kruununa viimeistelee sen hienosti. Seuraavaksi saamme annoksen poroa ja hasselpähkinää, jonka savuinen porotartar on mielestäni maukasta, hasselpähkinä sitä vastoin jää makuna täysin vahvempansa jalkoihin.

IMG_2460Alkuruoista viimeinen, tattaria ja maa-artisokkaa korjaa minun mielestäni illan potin. Olen kerran aiemmin saanut maisteltavakseni suolaista puuroa, tuolloin ohraa Tampereen Ravinteli Berthassa, ja vaikka kyseisestä tapauksesta on jo vuosia, muistelen sitä yhä suurella lämmöllä. Nyt Ask tarjoilee meille kermaista tattaripuuroa maa-artisokan kera ja minä olen vähintäänkin yhtä innoissani. Kielen mukanaan vievä annos, tätä haluaisin totta vieköön lisää.

Kalapääruoka, kuhaa, kaviaaria sekä kalamaitoa on maukas, peittoaa illan lihapääruoan ainakin minun mielestäni. Naudan marmorifilee ei valitettavasti ole kummoinenkaan makuelämys, eikä annos taidokkaasta perunalisäkkeestään huolimatta nouse kovinkaan korkealle kaksihenkisen raatimme arvosteluasteikolla. Jopa Aleksi on sitä mieltä, että ainakin tällä kertaa Ask hoitelee kasvisasiat lihoja laadukkaammin. Listan ylimääräinen yllätysruoka, häränhäntää ja perunapyreetä on hauska lisä kokonaisuuteen, joskin häränhäntäliemi jää mielestäni yllättävän vaisuksi esitykseksi.

IMG_2474IMG_2470Jälkiruokiin siirrytään suuta raikastavan suolaheinäsorbetin ja paahdetun valkosuklaan siivittäminä. Kahta jälkiruokaa on paha yrittää laittaa järjestykseen, niin herkullisia ne molemmat ovat. Ensin saamme raparperia ja lakritsia, sitten pannukakkuja ja kukkia. Lakritsi nyt on paikallaan aina, varsinkin kun se sekoitetaan suklaaseen, raparperigeeliin sekä ihastuttavaan jogurttiin; raikasta ja makeaa. Miltei pirskahtelevalla seljankukkahillokkeella sekä jäätelöllä kruunatut minipannukakut sen sijaan ovat hauska esitys, jonka lähtökohtana on ollut toteuttaa ravintolan omistajapariskunnan tyttären toivomus parhaimmasta mahdollisesta pannukakkuannoksesta: ”Niitä olisi monta”, oli tytär vastannut häneltä asiasta tiedusteltaessa. Ja niitä todella on monta, 15 kappaletta.

Siinä se sitten oli, makumatka jonka varmasti tulemme muistamaan pitkään, ehkäpä lopun elämäämme – toki päällisin puolin. Täydellinen se ei ollut, eihän kukaan tai mikään ole, mutta sisälsi täydellisiä hetkiä. Jos joku on tehnyt eteesi näin paljon, nähnyt vaivaa tällaiseen tapaan, ei menusta maksettu hinta, 98,00€, edes tunnu liioittelulta. Tarjoiltu annosmäärä, kaksikymmentä, on tähänastinen ennätykseni, joka ei varmasti tule ihan heti rikkoutumaan. Palvelu on äärimmäisen ystävällistä ja asiantuntevaa alusta loppuun, kertaakaan ei mieleen häivähdä toisenlaisia ajatuksia, vaikka henkilökunnan kokemustaso on selvästi vaihtelevaa.

IMG_2478Kun laskun kanssa pöytään tuodaan vielä kokin lopputervehdykseksi kolme pientä makeaa, miniatyyrimunkki, fudge ja lusikallinen valkosuklaamoussea, jää tuostakin välttämättömästä pahasta hyvä mieli. Kyllä kannatti, Ask on ehdottomasti tähtensä ansainnut.

Ruoka: 5/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 5/5

Kokonaisuus: 5/5