Pikkuperhe kurkistaa Ahvenanmaalle

Vietimme menneen viikon puolikkaan Ahvenanmaalla pikkuperheinemme lomaillen. Retkineen kaikkineen matka oli sangen onnistunut, vaikka täytyykin ihan suoraan sanoa, että lomakohteemme yritti kaikin keinoin laittaa kapuloita rattaisiin. Ravintolat ja kahvilat olivat kiinni – ja kyllä, tiesimme että saari eli todellista off seasonia. Ärsyttävän asiasta tekikin se, että kun pitkien etsintöjen tuloksena sattui löytämään paikan, joka todella oli auki, saattoi ovella kuitenkin hyvin odottaa ”suljettu” -kyltti ihan vaan vaikka maanantain kunniaksi.

No, muutaman ravintolan pääsimme kuitenkin testaamaan. Liekö huonoa tuuria vai jotakin muuta, mutta tällä kertaa kävi niin, että matkan parhaat ruoat valmistimme itse, omassa asumuksessamme. Eikä kyseessä ollut edes mitään sen kummempaa, vaan nopeasti valmistuvaa perushyvää Tunnelmallisten tapaan. Kahdesta kokeilemastamme maarianhaminalaisravintolasta onnistuimme sen sijaan nappaamaan ainoastaan yhden maukkaan pääruoan sekä jälkiruoan. Loput olivat melko mauttomia, kaikin puolin tylsiä esityksiä, sellaisia hinta-laatusuhteeltaan karuja tapauksia.

Erikoisinta tässä oli se, että oikeasti näimme vaivaa ravintolavalintojemme eteen, emmekä tyytyneet vain kävelemään sisään jostakin avonaisesta ovesta. Näiden piti olla niitä kaupungin parhaasta päästä olevia paikkoja. Ja olivathan ne mukavia, tunnelmallisia ja ajatuksella sisustettuja. Mutta ei niissä oikeastaan ruokaa osattu tehdä, tai sitten me valitsimme väärin.

Ensimmäinen valintamme Dino’s oli kahdesta se parempi, ravintola josta kävelimme ulos enemmän ja vähemmän tyytyväisinä. Minä enemmän, sillä katkarapusalaattini oli vallan herkullinen, ihan hintansa (16,50€) väärti. Avokado, uudet perunat, kananmuna, kermaviilikastike ja ahvenanmaalainen musta leipä tekivät annoksesta monipuolisen, sellaisen miltei täydellisen salaattiaterian. Aleksin valitsema talon hampurilainen (17,20€) sen sijaan jäi melkolailla surkeaksi yritelmäksi, sellaiseksi klassisen huonoksi klassikkoannokseksi, josta maku puuttuu yleensä lähes kokonaan.

IMG_4384Kun molemmat päätimme aterian jäätelöannokseen, jossa vaniljajäätelö oli saanut kumppanikseen kotitekoista lämmintä kinuskikastiketta, jäi Aleksillekin ateriasta maukas mieli, sillä annos oli herkullinen. Toki 9,50€ jäätelöstä on hiukan suolainen hinta, mutta menköön, maku ennen kaikkea.

Näin ollen kun muutaman kotiruokapäivän jälkeen astelemme ravintola Indigoon, ovat edellä lupaamani yksi hyvä pääruoka sekä jälkiruoka jo nautittu ja tuloillaan on jotakin huomattavasti heikompaa. Tapoihini ei kuulu ravintoloissa jättää annoksia syömättä, mutta tällä kertaa tilanne on toinen. Salaatti (15,50€), joka koostuu IMG_4443salaatin ohella lähinnä majoneesissa pyöritellyistä kanapalasista, yrtti”maustetuista” makaroneista ja pekonista ei inspiroi. Tai sitähän sen pitikin olla, mutta kuitenkin. Itse olisin tehnyt paremmin, uskallan väittää. Ainoa jota salaatilla on antaa, on jättimäinen koko. Kiitos ei. Kun Aleksin pihvileipä (22,50€) on laadultaan luokiteltavissa samaan tapaan, on Indigo osaltamme aika lailla nähty. Emme valitettavasti voi suositella ja jälkiruoankin päätämme lähteä nauttimaan väliaikaiseen Kotikoloomme.

FullSizeRender-10Mitä siis opimme Ahvenanmaasta? Hmm. Paikka elää kesistä, eikä ainakaan näin syksyisin tarjoa kovinkaan eläväistä tunnelmaa. Ravintoloita, kahviloita ja jäätelökioskeja riittää, mutta ne ovat kiinni – varsinkin alkuviikosta. Asunnon vuokraaminen oli huippujuttu ja helpotti elämää ainakin Pikku-Kokin kanssa suuresti. Etäisyydet saarella ovat joka suuntaan lyhyitä, joten mantereen ehtii hyvin koluta melko perusteellisestikin muutamissa päivissä, mikäli retkeilee autolla. Kohteet tosin ovat pitkälti autioituneita heti elokuun kääntyessä mailleen, joten jos palveluita kaipaa, kannattaa ajoittaa matkansa hieman otollisempaan ajankohtaan.

Mutta hyvä siis näin. Ensi kerralla sitten jotakin muuta.

P.S. Aamiaisehdotus meillä joka tapauksessa on antaa. Hotelli Arkipelag tarjoaa vallan suositeltavan vaihtoehdon hintaan 15,00€ – ja jälkiruoaksi on muuten ahvenanmaalaista pannukakkua kaikilla herkuilla. Nam!

Mainokset

Jos on kyllästynyt Lontooseen, on kyllästynyt elämään…

Niinpä niin, ei Lontooseen hevillä kyllästy. Kulttuuria jokaiseen makuun, kauniita puistoja ja mahdollisuuksia viettää aikaa ihan vain oleskellen. Vaikka Thames-joen rantaa kävellen. Pubi joka kulman takana ja niistä intoutumattomille tuhansittain toisenlaisia vaihtoehtoja ruokailuun ja juomailuun. Kello viiden tee ja fish and chips, siihen väliin mahtuu paljon.

IMG_2796IMG_2124

Tässä sitä taas ollaan, Lontoon jälkeisessä tilassa. Olipa mukava taas tavata tuota rentoa ystävää, käydä nuuhkaisemassa jo pitkälle edennyttä kevättä. Viisi päivää ja neljä iltaa, kymmeniä tuhansia askeleita. Ja vastapainona tietysti ruokaa ja juomaa, ihan hyvää ja vallan hyvää, muutama paikka, joista haluan Lontoota harkitseville vinkata.

Kun itse mietin lontoolaisia ruokailumuotoja, mieleeni tulevat ensimmäisenä pubit. Näitä olemme kokeilleet paljon, sangen vaihtelevin tuloksin. Pääasiallisesti ruoka on kuitenkin mielestäni ollut vähintäänkin ihan hyvää, välillä huippuhyvää. Lähinnä burgereita ja ruokaisia salaatteja, lämmintä omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta, mums! Tulipa tällä kertaa syötyä yksi keittokin, ihan hyvää tuokin.

Ensimmäinen paikka, jonka tahdon niin korvamerkitä itselleni muistutukseksi tulevaisuutta ajatellen kuin suosittaa muillekin on South Kensingtonissa sijaitseva pubi, The Admiral Codrington. Ihan mahtava ruoka, todella ystävällinen palvelu ja mukava sekoitus pubi- ja ravintolatunnelmaa. Paikka, jonne voisin itse mennä uudestaankin, kokeilla hyvän illallisen päätteeksi siirtymistä viereiselle pubipuolelle.

IMG_2156Me valitsimme Admiral Codrington -illaksemme tiistain, jota paikka mainostaa erityisenä burger-iltanaan. Tiistaisin tarjolla on klassikkojen rinnalla aina uusi kokin innovoima erikoispurilainen. Tänään olisi mahdollisuus kokeilla hummerivaihtoehtoa. Vaikka hummeri ja burgeri makuparina kiinnostavat kovasti, päädyn kuitenkin This is the Juan -annokseen, siis falafelpurilaiseen. Lisäkkeeksi valitsen Rainbow slawn. Falafel osoittautuu nappivalinnaksi, ehkä parhaaksi koskaan syömäkseni falafeliksi. Kuten falafel joskus, se ei ole ollenkaan kuivaa ja mikä erikoisinta, sen sisälle kätketty aines on tavallaan tuoretta, salaattia, herneitä ja muuta, ei tavallisen falafelin kaltaista yhtenäistä massaa. Burgerin välistä löytyvät guacamole, salsa ja ranskankerma sopivat kokonaisuuteen nekin kuin nakutettu. Myös seurueemme kaksi muuta falafelin valinnutta pitävät annoksesta kovasti. No, Rainbow slaw ei oikeammin vakuuta; vähän niin kuin coleslaw, jossa majoneesi on korvattu lähinnä etikalla.

IMG_5702Myös Aleksin uhkarohkea valinta, Classic Admiral – sanon näin, koska klassikkoannokset valitettavan usein ovat suuria pettymyksiä – on oiva, tarkemmin sanottuna todella hyvä. Siis ainakin amiraalin hampurilaisia uskallan suositella varauksetta. Eikä hintakaan ole liioiteltu, 11,00£ kappaleelta. Mikäli hampurilaishammasta kolottaa, neuvon näin ollen kääntymään amiraalin puoleen.

IMG_2130Toinen ehdottomasti pysähtymisen arvoinen ravintola löytyy Leicester Squaren kupeesta ja kantaa nimeä Bella Italia. Siis italialaista, kuten nimestä voitanee päätellä. Paikka on pieni ja alkuillasta tupaten täynnä. Jos tilanne maanantaina on tämä, voin kuvitella, että ilman varausta tänne ei ainakaan illallisaikaan kannata pyrkiä koskaan. Kyseessä on kymmenittäin ravintoloita omaava ketju, mutta ainakaan tässä yksikössä ketjumaista tunnelmaa ei ole lainkaan. Ja nyt puhutaan ravintolasta, joka sijaitsee osoitteessa 70 St Martin’s Lane, mikäli tätä paikkaa mielii koettaa.

IMG_5674IMG_2143Mutta ruokaan. Itse valitsen vihreän salaatin kanan rinnalla täydellistettynä. Avokadoa, vihreitä papuja, herneitä, kurkkua, erilaisia salaatteja, kevätsipulia, kurpitsan siemeniä ja salsa verdeä, kanan pinnalla mukavasti tuoretta parmesaania. Siis todella hyvää, eikä hinnoittelussakaan mitään moittimista tai Lontoo-lisää, kun annos kustantaa 10,99£. Myös Aleksi arvostaa perinteisen béchamel-kastikkeella ja mozzarellalla kuorrutetun lasagnensa (11,99£) korkealle; todella tuoretta ja kuplivan kuumaa.

IMG_5676IMG_2146Kun italialaisessa kerran ollaan, ei jälkiruokia tietenkään voi ohittaa. Itse tilaan jäätelöannoksen kolmella maulla: suolaista kinuskia, hunajaa ja minttusuklaata pinnallaan karamellikastiketta, marenkia ja strösseleitä, nam! Aleksi sen sijaan valikoi aterian päättäjäkseen lämpimän suklaakeksin vaniljajäätelöllä ja karamellikastikkeella aateloituna ja pitää hänkin valintaansa hyvänä.

Mikäli siis italialainen tavallisehko ruoka Lontoossa houkuttelee, suositan Bella Italiaa. Eläväinen miljöö ja mukava palvelu ovat tietysti nekin pelkkää plussaa. Ja se, että 25 cl punaviiniä kaatuu lasiin alle seitsemällä punnalla.

IMG_5727Hauskaa ja maukasta jälleen kerran. Taas tuli todetuksi, kuinka oikeassa Samuel Johnson oli jo aikoinaan, 1700-luvulla, lausahtaessaan: Kun on kyllästynyt Lontooseen, on kyllästynyt elämään; sillä Lontoossa on kaikkea mitä elämä voi tarjota.

 

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 53: Maagista grillailua Tukholmassa

Talviloman päivä Tukholmassa -risteilymme vaihtui hieman pidemmäksi retkeksi, kun päätimme jäädä kaupunkiin muutamaksi yöksi ja laivan sijaan palata kotiin lentäen. Kuningasidea, totesimme jo menomatkalla yhteen ääneen istuessamme alkuillasta Atlantis-yökerhossa ”upean” Midnight Shown lyhyttä mitä-tuleman-pitää -esittelyesitystä silmäillessämme. Katselimme ensi kertaa pallomereillyttä ja nyt rattaissaan tuhisevaa Pikku-Kokkia ja vatsat täynnä seisovan pöydän antimia mietimme, että hyväähän se taas oli, mutta seuraavaa kertaa sietää hyvin odottaa vuoden päivät, jos ja kun Silja Line perinteisesti muistaa meitä joululahjakupongillaan ja ajatus tästä kelluvasta kaaoksesta alkaa jostakin syystä kiehtoa jälleen kovasti. Yksi ilta tätä on ehdottomasti tarpeeksi, vastaisuudessa paluu lentäen muodostuu toivottavasti enemmän säännöksi kuin poikkeukseksi.

Tapani mukaan keskityn esittelemään kaupunkia mistäpä muustakaan kuin sen ravintolatarjonnasta käsin. Otan esittelyyn kahdesta testaamastamme tukholmalaisravintolasta toisen, maagista sirkuspölyä höyryävän Grillin, jonka jokaisen annoksen valmistukseen on käytetty jotakin talon viidestä erilaisesta grillausmetodista.

Astellessamme sisälle Grilliin mietin hetken ravintolan nimivalintaa, itse olisin ehkä valinnut jotakin hieman omalaatuisempaa, jotakin maagisempaa, onhan ravintola lattiasta kattoon sisustettu tummanpuhuvan eksoottisesti, ehkä hieman pelottavaakin pimeyttä huokuen. Ainakin Pikku-Kokin herätessä – tapansa mukaan juuri yhtäaikaisesti alkupalojemme saapumisen kanssa – on hän selvästi paikasta vähintäänkin hämillään, ehkäpä jopa pikkuruisen peloissaan. Jännittävä ja mieleenpainuva miljöö joka tapauksessa, ruokalistakin lupailee maagista iltaa. Ja aivan täysi ravintola, vaikka tilaa on enemmän kuin paljon. Uskon löytäneemme jotakin paikallisväestön suosimaa.

IMG_1211Mutta ruokaan. Koska ravintola tarjoilee maailmankuulua japanilaista Wagyu-lihaa, emme malta pitää tuosta näppejämme erossa ja tilaamme sitä alkupalaksi. Pakko tietää miltä maistuu oluella juotettu, hierottu, klassista musiikkia kuunnellut ja muutenkin kaikin tavoin stressitöntä elämää viettänyt härkä. Hyvältähän tuo maistuu, mutta hintakin on toki suolainen, 22,60€ muutamasta pienestä palasesta. Kun tämä huuhdellaan alas cava-lasillisilla (à 11,00€) voidaan puhua jo melko tyyristä paikasta. No, näillä mennään.

IMG_1218Pääruoaksi valikoin paahdettua turskaa, soijapapupyreetä, tapiokaa ja riisipalloja (36,30€). Annos on näyttävän näköinen ja monipuolinen. Turskaa en ole tainnut syödä sitten viiden vuoden takaisen Portugalin matkamme ja täytyy myöntää, että ensi puraisu on mieleenpainuva, kun tajuan syöväni lipeäkalaa. Tai eihän turskaa enää Suomessa taideta lipeäkalaksi valmistaa, mutta kuitenkin. Pidän kyllä lipeäkalasta – runsaan valkokastikkeen kera – mutta ehkäpä en kuitenkaan tilaisi sitä ravintolassa. Annos on joka tapauksessa maukas; erityismaininnan saavat riisipallot ja tapiokankin hauska helmimäinen koostumus miellyttää minun suutani.

Aleksin ulkofileepihvi bearnaise- ja punaviinikastikkeiden, salaatin ja Gotlannin perunoiden kanssa on myös ihan moitteeton, mitä nyt jälleen hinta (40,45€) hieman kirpaisee. Ei tämä kuitenkaan mikään tavallista kummempi suoritus ole.

Jälkiruoaksi Aleksi popsii suklaafondantin, minä vaahtokarkkeja suklaan, jogurttijäätelön ja crumblen kera. Minun annoksessani juttu on sen tarjoilu; minulle tuodaan tuohia, ne sytytetään palamaan ja pääsen grillailemaan karkkejani kuin nuotiolla ikään. Hauska ja näyttävä idea, mitä nyt itse vaahtokarkit ovat koostumukseltaan melko mitäänsanomattomia, eikä grillaaminen sinänsä tee niille mitään – paitsi polttaa. Jogurttijäätelö sekä crumble ovat kuitenkin vallattoman maukkaita ja nousevat annokseni päätähdiksi. Jälkiruoka-annokset kustantavat 12,60€ kappaleelta.

Kun edellä mainittuihin ruokiin lisätään juomalasku – kaksi särvintä molemmille – tulee loppusummaksi 190,60€. Melko liioiteltua, taitaa sirkustirehtööri olla heittänyt hintoihin hiukan ylimääräistä sirkuspölyä. No, kuten sanottua, paikka on kuitenkin ääriään myöten täynnä, joten Grill tuntuisi puolustavan ihan hyvin paikkaansa. Mikäs siinä, olihan tämä kuitenkin sangen erikoinen kokemus, vaikka ruoan hinta-laatusuhde nyt ei ollutkaan ihan kohdallaan ja makumaailman maagisuus jäi toistaiseksi vielä hieman vaillinaiseksi.

Lopuksi on naputettava vielä hiukan palvelusta, jota ravintola kehuu nettisivuillaan korkealuokkaiseksi. No, meistä siinä ei ollut mitään tavallisesta paremman luokan franchising-ravintolan palvelusta poikkeavaa. Odottaakin saimme vähintäänkin tarpeeksi – mutta se menköön täyden ravintolan piikkiin.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 4/5
Palvelu: 2+/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 41: Ravintola Goto; kodinonnea raumalaiseen tapaan

IMG_7781Viime viikolla tulimme jälleen molemmat kartuttaneeksi yhden vuosirenkaan. Oli siis aika juhlistaa tapahtunutta. Tällä kertaa lähdimme Raumalle, jonka ihastuttavaan Vanhaan kaupunkiin tutustuimme pikaisesti jo viime kesänä ohiajomatkalla.

IMG_7773IMG_7772Vielä ennen Raumalle siirtymistä haluan antaa museovinkin, mikäli Rauman naapurissa, Uudessakaupungissa vierailee. Sieltä löytyvä IMG_7775Bonk-museo on nimittäin ihan huippu, top-luokkaa mitä ainakaan Suomen museoihin tulee. Kertoa en viitsi tällä kertaa sattuneista syistä enempää, mainittakoon ainoastaan, että Bonk esittelee erään omalaatuisen suvun omalaatuisen tarinan täynnä ideoita ja vempeleitä. Mikäli museossa vierailee, kannattaa ehdottomasti hyödyntää lipun hintaan sisältyvä opastus, jota ilman kierroksesta olisi jäänyt puuttumaan ehkä se kaikista olennaisin…

IMG_7782Rauma oli edelleen entisellään, kaunis ja tunnelmallinen, joskin huomattavasti edelliskertaista, pitsiviikkojen aikaan sijoittuvaa vierailuamme hiljaisempi. No, illallisseuraa meillä kuitenkin oli ja uskonkin, että etukäteiskatsauksemme perusteella olimme löytäneet tiemme yhteen Rauman suosituimmista ravintoloista. Tällä kertaa esittelen teille Goton, Vanhan Rauman sydämessä, torin laidalla sijaitsevan ravintolan.

Heinäkuisena lauantai-iltana kuuden kieppeillä Rauman Vanha kaupunki on hiljentynyt muutaman tunnin takaisesta entisestään. Pääkaupunkiseutulaista tämä kummaksuttaa; IMG_7779aurinko hellii vielä hellelukemin mutta muutamaa jäätelönsyöjää ja terassillaistujaa lukuun ottamatta ihmiset ovat vetäytyneet koteihinsa tai muuten vaan paenneet paikalta. Sama ilmiö odottaa astellessamme sisälle Gotoon: ravintolasalissa ruokailee yksi pariskunta, toinen näyttäisi istuvan baarin puolella. Mutta ei hätää; tarjoilijan johdattelemina lähdemme tarkistamaan sisäpihan terassia, jonka tunnelmallisten puurakennusten ympäröimä ilmapiiri ottaa meidät heti otteeseensa. Tänne. Ja eipä aikaakaan, kun ruokailemme jo melko suurenkin väkijoukon ympäröimänä.

Tunnelma ravintolassa – tai ainakin sen terassilla – on nimensä mukainen, kotoisa ja rento, palvelu on ystävällistä ja huomioonottavaa. Paikalle näyttäisi saapuvan myös monia henkilökunnan tuttuja, ehkäpä kanta-asiakkaita. Pienelle kaupungille ominainen, kodinomainen, rupatteleva ja asiakaslähtöinen palvelutapa on helposti aistittavissa.

IMG_7786Näinkin harvinainen tilaisuus nauttia illallista Suomessa ulkona vaatii tietysti arvoisensa aloituksen. Aleksin siemaillessa Prosecco-lasillistaan (7,00€) minä nautiskelen alkoholitonta mojitoa (5,00€), vallan hyvää sellaista. Ravintolalla on muutenkin tarjota kiitettävän kattava valikoima alkoholittomia juomia: drinkkejä, puna- sekä valkoviiniä, olutta ja siideriä. Kerrankin on varaa valita.

IMG_7790Mutta ruokaan. Alkuruoaksi valitsemme molemmat niin sanotun #kympinkeiton, joka tällä kertaa on ruokalistan mukaan samettisen pehmeää parsakeittoa. Nimensä mukaisesti keittoannos kustantaa 10,00€ ja niin ikään lupauksensa mukaisesti on samettisen pehmeää, maistuu täydellisen parsaiselta. Ohessa tarjottu hiivaleipä on sekin todella hyvää. Pidän myös siitä, että keiton pinnalta löytyy kuohkeaa ja kevyttä maitovaahtoa, kermat ja muut raskaammat asiat on tällä kertaa jätetty väliin.

IMG_2639IMG_7797Pääruoaksi minä valitsen stifadoburgerin (18,50€), joka koostuu tomaatti-yrttikastikkeessa ylikypsytetystä häränrinnasta, tsatzikista ja aiolista. Annokseen kuuluvan fetajuuston joudun jättämään väliin ja ranskalaiset korvaan salaatilla. Burgeriannos on hyvä, mutta ei paras mahdollinen. Härkäkastike on ehkä hieman tylsähkön makuista ja hampurilaissämpylä jää monien kokemieni varjoon. Yhdessä maukkaiden tsatzikin ja aiolin kanssa härkä kuitenkin toimii mainiosti ja talon hiivaleipä suo oivan mahdollisuuden jättää hampurilaissämpylä väliin. Aleksi syö annoksen karkkipossua (23,90€), jossa ylikypsä possu saa rinnalleen soija-karamellikastiketta, raikasta salaattia ja riisiä. Tämän annoksen ongelmakohta on riisi, joka vaatimattomuudessaan saa kokonaisuuden vajoamaan lähelle karjalanpaistitasoa. Harmi juttu, vielä kun tähän lisätään se fakta, että lähes kaikki muut ympärillemme kannetut annokset näyttävät herkullistakin herkullisimmilta.

IMG_2643IMG_7799Jälkiruokien kohdalla Goto esittelee jälleen vankkaa osaamista. Valitsen annoksen kolmea erilaista artesaanisorbettia, joka kruunataan marinoidulla raparperilla (10,00€). Vaikka en erityinen sorbettifanaatikko olekaan, nämä ovat todella hyviä kaikki kolme, siitäkin huolimatta, että makupaletti hieman erikoiselta kuulostakin: mansikka-basilika, crème fraîche ja tyrni. Myös marinoitu raparperi on hurmaavaa. Aleksin suklaa-saksanpähkinäkakku crème fraîche –sorbetin kera (10,00€) toimii mainiosti sekin.

IMG_7804IMG_7803Tällainen Gotoisa illallinen siis tällä kertaa. Pidimme paikasta, palvelusta sekä ruuasta. Mikäli sää olisi ollut toisenlainen, olisimme varmasti saaneet ravintolasta hieman fiinimmän kuvan, sillä pikavilkaisulta ravintolasali vaikutti terassiin nähden melko toisenlaiselta. No, kotoisaksi uskon senkin. Myös ravintolan tyylikäs, jazzhenkinen baari olisi varmasti kokemisen arvoinen.

Siis Gotolle suositus, ilman muuta.

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 3+/5

Vuodenvaihtoa Tallinnasta käsin – ja perinteistäkin perinteisempi, mutta maukas, Peppersack-suositus

WP_20160101_009Jälleen on käännetty uusi lehti, aloitettu uusi luku, kun vuodesta 2015 on tullut historiaa. Me vietimme vuodenvaihdetta tällä kertaa Tallinnan taivaan alla, sangen rauhallisissa merkeissä – vaikka h-hetkellä hätäraketteja yllämme leijuikin runsaasti tiheämmin kuin laki, ainakaan Suomen laki, sallii. Ilotulitusta kesti muutamia tunteja ja itsekin pääsimme tästä värien juhlasta oivallisesti osallisiksi, kiitos hotellihuoneemme hienosti vanhankaupungin ylle suoman näkymän. Ainakin itse myös nukahdin mainiosti tähän suloiseen, pikkuhiljaa harventuvaan jyskeeseen…

WP_20151231_003Vaikka riekkuminen yöjalassa ei tällä kertaa houkutellutkaan, kävimme tietysti nauttimassa vuodenvaihteeseen sopivan illallisen. Johtuen siitä, että varauksinemme olimme sangen myöhään liikkeellä, päädyimme ravintola Peppersackiin, ehkä siihen Tallinnan toiseksi tunnetuimpaan turistirysään – ja mitenkäs muutenkaan kuin suomalaisten ympäröimiksi. No, pääasia että ruoka oli hyvää ja tunnelma odotusten mukainen, talo täynnä iloista juhlaväkeä.

WP_20151231_008Tallinnan – vielä – edulliseen hintatasoon verraten illallinen tarjoiltiin tällä kertaa hieman normaalia suolaisempaan hintaan, kun kolme pyrähdystä à la carte -listalla sekä alku- ja ruokajuoma kustansivat 52,00€ henkilöltä. Omista annoksistani olisin normaalitilanteessa selviytynyt 25,50 eurolla, joten 26,50€ omenamehu- ja pepsilasillisista sekä kupposesta teetä tuntuivat melko kalliilta. No, toki pakettiin sisältyivät myös lyhyet miekkailu- ja vatsatanssiesitykset mutta kuitenkin… Ehkä olisin ainakin odottanut jotakin hieman aikuisempaan makuun sopivaa särvintä meille alkoholittomillekin juhlijoille. Alkoholipitoisella alkujuomallaan, yrttioluellaan ja jonkin verran kalliimmalla pääruoka-annoksellaan Aleksi sentään onnistui pääsemään hiukan itseäni kalliimpaan lopputulokseen. Hyvä näin.

Entäpä ruoka sitten? Se oli hyvää, ehdottomasti normaalioloissa tämä ateria olisi ollut jopa enemmän kuin hintansa väärti. Siis suosittelen ehdottomasti kokeilemaan; taidan pitää tästä paikasta kokonaisuudessaan jopa sitä kuuluisampaa vastaavaa, Olde Hansaa, enemmän.

WP_20151231_010Alkuruoaksi valitsimme molemmat borch-keittoa (5,00€), josta totean yksinkertaisesti maukasta. Alkuruoaksi sopivan kevyttä, jossa kuitenkin oli mukavasti pureskeltavaa. Kyytipojaksi tarjoiltu mausteleipä tuorejuustolevitteen kera kruunasi annoksen.

WP_20151231_015Pääruoan kohdalla tiemme erkanivat ja itse lähdin Adam Oleariuksen merimatkaan nauttien lohifileetä sokeriherneiden, riisin ja tartarkastikkeen kera. Tästä ei ravintola-annos ehkä enää yksinkertaisemmaksi voi mennä, mutta uskokaa tai älkää, tämä oli hyvää, todella hyvää – ja jokaisen oravannahkansa (15,00) väärti. Yksinkertainen on kaunista.

image2Hieman tuhdimman annoskokonaisuuden itselleen valikoinut Aleksi sai eteensä kauppias Gerken herkun tarkoittaen grillattua karitsan selkäpaistia, valkosipulia, uuniperunaa yrttivoilla, lämmintä kasvissalaattia ja kirsikkakastiketta. Myös tämä annos on nimensä mukainen, herkku, ja moninaisuudessaan hinnoiteltu sangen kevyellä kädellä (23,00€).

image1WP_20151231_017Päätän ateriani crème brûlée -annokseen (5,50€), joka tarjoillaan mansikkakastikkeen kera. Molemmat ovat hyviä, mutta tällainen herkuttelija ehkä olisi pärjännyt pienemmälläkin määrällä kastiketta, kun taas paahtovanukasta olisi kernaasti saanut olla hiukkasen enemmänkin. No, hyvä ehkäpä juuri näin. Aleksin palanen tuorejuusto-limettikakkua ei sen sijaan pienuudesta kärsi ja kun makukin vielä on kohdallaan taitavat kaikki palaset loksahtaa hienosti paikalleen. Ainakaan Suomesta ei tällaista itseleivottua – tai edes useasti tavattua puolivalmista tekelettä – kuunaan saisi hintaan 5,50€. Täältäpä saa.

WP_20151231_005Kun hotellihuone noin kolme tuntia kestäneiden keskiaikaishenkisten pitojen päätteeksi alkaa kutsua, olemme molemmat täydellisen tyytyväisiä. Kannattaa kokeilla, jos Tallinnassa sattuu seikkailemaan. Jo yksin atmosfääri on omaa luokkaansa, eivätkä oluesta nauttivat varmastikaan ainakaan pahastu, mikäli huulet sattuvat törmäämään historiallisten reseptien mukaan valmistettuihin talon oluisiin.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 4+/5
Palvelu: 3+/5

Kokonaisuus: 4/5

Tsatsikia, salaattia ja jaettuja onnenhetkiä; siis oikeastaan täydellistä tämä kreikkalainen ruoka

Windows Phone_20151006_010Nyt kun olen lähimenneisyydessäni viettänyt viisi vuorokautta Ateenan auringon alla, palan jo halusta päästä jakamaan näitä hetkiä kansanne. Ihana kaupunki, ihana kesä (kyllä, lokakuulla) ja ihanaa ruokaa, siis pitkälti täydellisyyttä!

Kontekstista johtuen tekstissäni esittelen teille ruokaa ja ravintoloita, kaupungin muita viehättävyyksiä lainkaan väheksymättä. Näistä totean ainoastaan kaiken kattavasti: Menkää Ateenaan; nouskaa Akropoliille, vaellelkaa Plakan ihastuttavilla pikkukujilla ja etsikää uudemman kaupungin melusta ja ihmispaljoudesta oma paikkanne, löytäkää luonnon rauha puistoista kaupungin keskellä ja astukaa Pireuksen satamassa laivaan, saaret kuten pistaaseistaan kuuluisa Egina odottavat vierailijoita vain reilun tunnin merimatkan päässä. Ateenalla taitaa olla paikka minun elämäni kaupungeissa – mitä niihin parhaisiin tulee.

IMG_5430IMG-20151009-WA0011IMG-20151009-WA0037

Windows Phone_20151004_006Kreikkalainen keittiö kuuluu ehdottomasti minun mielessäni niihin parhaisiin. Tsatsiki, fetajuusto, maukkaat kastikkeet milloin kanan, milloin lampaan seuralaisena, souvlaki eli varrasliha, erilaiset piirakat ja munakoiso”asiat”, makoisuuksia alusta loppuun. Mitä ruokaelämyksiin tulee, lähdinkin tälle matkalle sangen suurin odotuksin. Nuo odotukset täyttyivät lopulta miltei täydellisyyksiksi asti, joskaan ihan helppoa se ei loppupeleissä ollut. Se vaati oikeanlaisen tavan, jolla sukeltaa ateenalaiseen ruokakulttuuriin.

Kahtena ensimmäisenä iltana saimme ruokaa, joista mainitsemisen arvoiseksi nousi ainoastaan tsatsiki. No, paikoista toinen, se ruokapuoleltaan kaikista kelvottomin, tarjoili onneksi autenttista taverna-tunnelmaa ja kaksi perinteistä soittoniekkaa, jotka saivat kuivan kanavartaan maistumaan ehkä hiukkasen paremmalta. Ensimmäisenä iltana sen sijaan teimme klassisen paikanvalintavirheen uiskennellessamme suoraan yhteen kaupungin keskeisistä turistirysistä. Mutta näistä viis; kolme muuta ruokailuamme onnistuivat siinä määrin mallikkaasti, että kaupungista jäi aivan varmasti herkullinen maku ja nyt haluankin esitellä teille nämä kolme ravintolaa, joita ei ehdottomasti kannata jättää kokematta, mikäli matkustaa Ateenaan.

estiatorio-kifissia-eleas-gi-09Windows Phone_20151006_015Eleas Gi. Esittelyni kohteista Eleas Gi on aivan omaa luokkaansa; elegantti, kaunis ja kekseliäs, ravintola, joka tarjoilee asiakkailleen fine dining -tasoisen makumatkan kreikkalaisuuteen, sinne maan kulinaristiseen peruskallioon, oliivipuun juurelle. Eleas Gi määritteleekin filosofiakseen kestitä vieraansa läpi kreikkalaisen kulttuurin ja keittiön. Ja tällaiselle tutkimusmatkalle me todella pääsemmekin kulkien oliiviöljy johtotähtenämme alkuruokien kautta pääruokiin ja lopulta jälkiruokiin. Tie on maukas, moniulotteinen ja runsas, muruakaan ei malttaisi jättää lautaselle.

eleas-gi-kelari-01eleas-gi-kelari-03Jo tapa jolla vieraat johdatellaan viinipullojen koristaman käytävän läpi kuvankauniiseen ravintolasaliin saa paikan tuntumaan siltä, että sen takia kannattaa matkustaa tunnin verran (mikäli käyttää julkista liikennettä) pois Ateenan keskustasta, Kifisián kaupunkiin, joka kuitenkin luetaan kuuluvaksi Ateenan metropolialueeseen. Paikan tunnelma on uskomaton.

Valittavana ovat 14 tai 24 maun menut, myös à la carte -listalta on mahdollista poimia suosikkinsa. Me päädymme 14 maun ruokaretkelle, joka tarkoittaa sitä, että meille tarjoillaan noin kymmenen erilaista alkuruokamakua, yksi valinnainen pääruoka ja kolme jälkiruokamakua. Erikseen valittavat viinit ovat kaikki kreikkalaisia.

Kauden mukaan vaihteleva alkuruokakokonaisuus on tällä kertaa seuraava: kukkokeittoa, erilaisia leipiä, oliivisalaattia, tuorejuustoa, kreikkalaisia kasviksia, savustettua munakoisosalaattia, ”maitopiirakkaa”, hitaasti puu-uunissa suolakuoressa kypsennettyä porsasta, bataattia ja kikhernesalaattia. Herkullisia kaikki tyynni. Pääruoaksi minä valitsen kanagyroksen jogurttikastikkeella, muut päätyvät porsaan fileeseen. Jälleen eteemme tuodaan suussa sulavat annokset ja tässä kohtaa lieneekin paikallaan esittää pieni varoituksen sana: Mikäli mielit jaksaa nauttia jälkiruoistakin täysin siemauksin, yritä hillitä itsesi erityisesti alkuruokien kohdalla. Niitä on nimittäin paljon, jonka lisäksi pääruoka-annokset ovat kookkaita nekin. Itse olen varustettu eleas-gi-desertsuhteellisen suurella ruokahalulla, mutta silti jälkiruokavaiheeseen päästyämme olin jo aivan täynnä. Harmillinen takaisku, sillä paikallinen jäätelö, suklaamousse sekä kuorrutettu suklaakakku olivat taivaallisen hyviä.

Näin ollen itse aiheutettua pienoista ylensyöneen olotilaa lukuun ottamatta Eleas Gi tarjoilee vieraalleen oikeastaan täydellisen illan, joka kruunautuu siinä vaiheessa, kun ravintolan omistaja ojentaa jokaiselle meistä pienen lahjan, muiston kotimaastaan: oliiviöljyä, oliiveja ja makeaan likööriin säilötyn hedelmäyllätyksen. Tätä kokemusta ei ihan heti unohda.

Kun edellä esitetyn jälkeen käteensä saa laskun, jossa loppusumma ruokailijaa kohden jää hiukan alle 50,00€, tuntuisi suorastaan rikolliselta poistua paikalta ilman tuntuvaa tippiä. Ihastuttava ilta, suuren suuri suositus!

Windows Phone_20151007_013

Oineas ja Lithos. Kaksi muuta ravintolaa, jotka haluan ehdottomasti tuoda esiin poikkeavat edellä esitellystä runsaasti, mutta ovat keskenään pitkälti samanlaisia, niin mauiltaan, tasoltaan kuin palvelultaankin. Ihmekös tuo, ne sijoittuvat samalle kadulle – ovat itse asiassa vierekkäin – ja voisin kuvitella kilpailun olevan kovaa. Lähitienoon muut ravintolat näyttivätkin ainakin näin lokakuulla kovin autioilta näihin kaveruksiin verrattuna.

Oineaksen ja Lithoksen löytääkseen ei tarvitse matkustaa kauas, mutta hieman sivummalle. Ravintolat sijaitsevat lähellä keskeistä Monastiraki-aukiota, mutta kuitenkin muutaman mutkan takana, joten paikkoja on osattava etsiä. Tämä lienee hyvä, turistirysätuntemukset ovat täällä tiessään, vaikka turisteja paikoissa toki riittääkin. No, kiitos TripAdvisorin kärkisijojen mekin törmäsimme tälle sivukadulle. Siellä ne killuvat molemmat, heti siinä Eleas Gin yläpuolella.

Windows Phone_20151008_014Windows Phone_20151007_023Koska ruoka paikoissa on oikeastaan aivan samaa luokkaa ja palvelu molemmissa ensiluokkaista, en pysty valitsemaan näistä voittajaa. Myös hintataso on sama, eli alhainen, ja molemmat yllättävät vieraansa jälkiruolla talon piikkiin. No, Oineaksen jälkiruoka oli parempaa, Lithoksessa sitä oli enemmän. Ja Lithoksen tarjoilija taisi kuitenkin vetää sen pidemmän korren, mitä miellyttävyyteen tulee.

Windows Phone_20151008_012Windows Phone_20151007_018Saimme siis Aisopou-kadulla kokea kaksi ällistyttävän maukasta illallista. Salaisuus ateriointimme näin suureen onnistumiseen oli kuitenkin taito tilata ruokaa oikein, asia jonka ymmärsimme vasta kaksi kertaa heikosti menestyttyämme. Kreikkalaiset ruoat sopivat paremmin kuin hyvin jaettaviksi, joten ohjeemme on seuraava: Tilatkaa ensin pöytäseurueellenne sopiva alkupala – suuri suositus tsatsikille ja kreikkalaiselle salaatille – ja sen jälkeen pääruoka-annoksia, yksi kutakin ruokailijaa kohden. Kertokaa jakavanne ateria, jolloin saatte omat lautaset. Nautinto on taattu ja illallinen monipuolinen. Esimerkiksi moussaka on niin hyvää, että sitä on pakko saada, mutta kuitenkin niin yksipuolista, että ainoana pääruokana sitä ei voi suositella. Tällä tavalla jokaisesta illallisesta on mahdollista tehdä monipuolinen makumatka.

Windows Phone_20151007_021Windows Phone_20151008_008Windows Phone_20151008_010

Sekä Oineaksesta että Lithoksesta lähdimme Ateenan yöhön onnellisina, kylläisinä ja miltei samoissa rahoissa, kuin sinne astelimmekin. Lystit maksoivat muutaman kympin ruokailijaa kohden, viineineen kaikkineen.

Jaettu ilo on paras ilo   ❤

Yllättävän ihastuttava Riika – ja kolme miellyttävää makumatkaa

IMG_5059IMG_5051Tunnelmallisten loma on nyt tältä erää historiaa ja hiukan haikein mielin kirjoittelen tätä viimeistä virallista kesälomapostausta, menneet kolme viikkoa olivat aika lailla vertaansa vailla. Ehkä kuitenkin ne parhaat päivät sijoittuivat menneelle viikolle, jolloin teimme ex tempore -matkan helteissä kylpevään Riikaan.

IMG_5103IMG_5101Kaupunki on tähän asti ollut itselleni tuntematon, eivätkä odotukseni jostain syystä olleet erityisen korkealla. Taisin odottaa toista Tallinnaa, kaupunkia jossa viettää muutama kiireetön kesäpäivä. Toisin kävi; Tunnelmalliset tepastelivat keskimäärin kaksikymmentä kilometriä päivässä kolmen päivän ajan ja vielä olisi riittänyt nähtävää ja koettavaa, retkistä lähialueille puhumattakaan. Paluu lienee siis tulevaisuudessa paikallaan…

Mikäli vanhat kaupungit kiinnostavat, suosittelen Riikaa lämmöllä. Ravintoloita valitessanne kehotan ainakin harkitsemaan seuraavia vaihtoehtoja, joissa itse vietimme tunnelmallisia, maukkaita, ikimuistoisia ja aivan ainutlaatuisiakin hetkiä.

Domini Canes

IMG_5032IMG_5045Vanhan kaupungin sydämessä, Pyhän Johanneksen sekä Pyhän Pietarin kirkkojen siimeksessä, sijaitseva Domini Canes tarjoilee asiakkailleen modernihkon miljöön, joka kuitenkin samanaikaisesti huokuu täydellisen romanttista tunnelmaa kynttilöineen ja kiviseinineen. Vuodesta 2009 toiminut ravintola tuntuukin asiakaskuntansa löytäneen, sillä yhtään varaamatonta pöytää ei näin tiistai-iltanakaan ole näköpiirissä. Myös terassilla ruokailee seurue jos toinenkin. Onneksi meillä on varaus, heti siinä James Bondin naapuripöydässä…

Ravintolan omien sanojen mukaan ruokalista perustuu lähituotteille, kausittain vaihtuvin variaatioin. Totta; nautimme illallisen, jossa kesän maut marjoineen ja IMG_5041IMG_5037vihanneksineen ovat vahvasti läsnä kauniisti eteemme aseteltuina. Henkilökohtaisesti nautinkin kokoamastani kolmen kokonaisuudesta valtavasti. Aloituksena toimii kantarellikeitto, jatkona taimenfile rucolan, pikkuperunoiden sekä kirsikkatomaattien kera ja päätöksenä kamomilla crème brûlée marjoilla täydellistettynä. Ainoana miinuksena mainittakoon kantarellikeiton annoskoko, joka mielestäni keiton ruokaisuudesta johtuen oli alkuruoaksi aivan liian iso. Annosta ei voi syödä kokonaan, mikä tietysti harmittaa, ja luulenkin että keittoa ei ollut tarkoitettukaan alkuruoaksi.

Sopivana aasinsiltana edellisestä onkin mainittava, että vaikka ruoan tasossa Riian ravintolat ovatkin varmasti lähivuosina turismin alati kasvaessa tulleet jatkuvasti ylöspäin, on palvelu vielä lapsen kengissä, jos verrataan esimerkiksi omiin huippuravintoloihimme. Ruokia ja juomia ei pöytään tuotaessa esitellä lainkaan, tarjoilijat eivät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tiedustele annosten maistuvuutta ja palvelu on äärimmäisen hidasta, jopa poissaolevaa. Sama näkyy myös Domini Canesissa, vaikka tarjoilijatar ihan ystävällinen onkin. Riiassa ei pidä mennä ravintolaan kello kaulassa, mikä ei tietenkään lomalla olekaan odotusarvo, mutta nälän määrässä tämä tosiasia kannattaa huomioida…

IMG_0610IMG_0609Aleksin valinnat eivät tällä kertaa toimi ihan yhtä hyvin kuin omani, mutta aloittava tomaattikeitto sekä jälkiruoan roolia näyttelevä marengilla kuorrutettu omenapiirakka ovat kuitenkin mieluisia. Pihviannos grillattujen vihannesten, röstiperunoiden ja kukkakaalipyreen kera jää laimeaksi esitykseksi, josta maut ovat tipotiessään. Ihan näyttävä annos, harmillisesti pettymyksillä kuorrutettu.

Domini Canesissa kaksi ihmistä popsii kolmen ruokalajin aterian muutaman viinilasin kera hintaan 88,00€. Illallinen on matkamme hintavin, samoin Aleksin pihviannos (17,50€), mikäli annoksista puhutaan. Makumatkailu, tällainen hienommankin puoleinen, onnistuu siis huomattavasti Suomen hintoja edukkaammin.

International

IMG_5070Ravintola International ei Domini Canesin tapaan lepää merkittävien nähtävyyksien huomassa, vaan sen löytääkseen on matkattava hieman ytimen ulkopuolelle. Tämä matka, joka hoituu yksinkertaisesti raitiovaunulla tai kävellenkin, kannattaa. Vastassa on valloittavalla palvelulla varustettu mukava ravintola, joka tarjoilee maukkaita, kekseliäitä ja laadukkaita kansainvälisten keittiöiden annoksia sangen edullisesti. Asiakkaita helpottaakseen ravintola on hauskasti sisällyttänyt menuunsa maininnat myydyimmistä annoksistaan runsaiden kuvien kera.

IMG_5094IMG_5074Jos kaupungin palvelutasossa ei yleisesti ottaen ole suuremmin kehumisen varaa, Internationalissa tilanne on täysin päinvastainen. Varaustamme edeltävänä päivänä ravintola lähetti meille viestin tiedustellen mahdollisia toiveitamme tai juhlan aiheita, johon vastasimme juhlivamme ensimmäistä hääpäiväämme. Jo vastaanotto ruusun terälehdin koristetuin pöydin sekä ”Happy 1st Anniversary” -tekstein varustetuin servettipidikkein puhuttelee, puhumattakaan jälkiruokayllätyksestä tai pienestä viinipullolahjasta aterian päätteeksi. Tällaista kohtelua emme ole missään muualla tavanneet, vaikka erinäisiä vienoja merkkipäivämainintoja olemme silloin tällöin esittäneetkin…

Entäpä ruoka sitten? Erittäin maukasta alusta loppuun. Alkuruoaksi minä valitsen ”kalojen sinfonian”, jossa tonnikala, lohi ja tiikerirapu soittavat viimeisen soittonsa sulassa sovussa merilevään kauniisti rullattuna hunajakastikkeen kera. Aleksi päätyy unkarilaiseen gulassikeittoon, hyvä valinta sekin. Pääruoaksi popsin klassisen Wellingtonin pihvin, jonka kuitenkin sekaannuksen seurauksena saan sienettömänä. Pääruokani osoittautuu muutenkin ateriamme heikoimmaksi esitykseksi, sillä ihmetyksekseni annos ei sisällä ollenkaan lisäkettä. Siis pelkkä klassikko – toki maukas sellainen – mutta lautasella hieman yksinäinen näky. Aleksi sen sijaan nappaa täältä matkan maullisen kohokohtansa, naudan poskea palsternakkapyreen kera.

IMG_5085IMG_0649IMG_5083

IMG_5090Jälkiruokien kohdalla päädymme molemmat crème brûlée -annokseen jäätelöllä ja marjoilla koristeltuna. Kun annokset tuodaan pöytään minun versioni on kruunattu iloisella ”Happy Together!” -suklaakirjoituksella. Huippua!

IMG_5098Kaiken tämän jälkeen poistumme ravintolasta hymyssä suin, ainoastaan 80,00€ köyhempinä, vaikka viiniäkin on tullut maisteltua jokaisen ruokalajin ohessa. Siis menkää Internationaliin, keksikää aihetta juhlaan ja tulkaa hyvin palvelluiksi ❤

Rozengrāls

IMG_0722IMG_5130Viimeisenä iltana teemme maittavan paluun vanhaan kaupunkiin ruokaillessamme keskiaikaiseen tyyliin, tai ainakin keskiaikaisessa miljöössä, erittäin autenttisessa sellaisessa. Rozengrāls päihittää mielestäni miljöönä Tallinnan vastaavat, Olde Hansan ja Peppersackin, vaikka nuokin toki ovat onnistuneita lajissaan.

IMG_5128IMG_0720Syömme ranskalaiset sipulikeitot maukkaan leivän kera – hyvää – sekä puoliksi suuren annoksen kania viikunoiden ja ohralta vaikuttavan risottomaisen lisäkkeen kanssa. Pohjalta löytyy mukavasti kastikkeessa pehmentynyt ohut leipälettunen. Tämäkin annos toimii ja tarjoilijan avulias kehotus jakaa pääruoka-annos kahtia on kiitoksen arvoinen. Koko lysti juomineen maksaa suurin piirtein 46,00€, ei paha lainkaan. Paikalle siis suuri suositus!

Kuten sanottu, kehotan suurella sydämellä tutustumaan tähän kaupunkikaunottareen; ainakin meille se tuotti ilon hetkiä poikineen ❤

IMG_5052IMG_5111IMG_5105