Matkailu avartaa osa 4: Algeria

dzTällä viikolla lähdimme pitkästä aikaa aakkoselliselle makumatkalle, kun pyörähdimme yhden aterian verran algerialaisessa keittiössä. Tämä kulinaristisen haasteeni ensimmäinen Afrikan mantereelle sijoittuva pujahdus oli kokemuksena ihan mielenkiintoinen, joskin lopputulokseltaan vaihteleva.

Algerialainen keittiö on eräänlainen yhteensulautuma berberi, arabi, ottomaani ja välimerellistä ruokakulttuuria. Tässä sen kummemmin tuota esittelemättä totean ainoastaan muutamia keskeisiä piirteitä: Algeriassa ateriat rakentuvat useimmiten lampaan tai naudanlihan, oliiviöljyn, tuoreiden kasvisten ja yrttien ympärille, leipä on niin ikään hyvin keskeinen osa, eikä ateria perinteisesti ole täydellinen ilman sitä. Hurskas muslimiväestö ei käytä porsaanlihaa.

IMG_0199Valitsin valmistettavakseni kesraa, perinteistä algerialaista kohottamatonta leipää, joka on oleellinen kumppani esimerkiksi keitoille. Pääruoaksi keittelin valkoista kanakeittoa. Keiton kanssa onnistuin, leivän en. Tästä syystä en rupea esittelemään leivän reseptiä sen tarkemmin, kiinnostuneet voivat kurkistaa sen täältä. Itse luulen, että epäonnistuin jauhojen vuoksi – korvasin durumjauhot vehnäjauhoilla – mutta tiedä häntä, syitä voi olla monia. Mitä keittoon taas tulee, hauska keltuaisen ja sitruunamehun aiheuttama värinmuutosilmiö toimi kyllä, kun lusikan tai kauhan laski liemeen, mutta kuvaan asti en sitä saanut tallennettua. Mutta eipä ollut saanut mielestäni alkuperäinenkään tekijä, keltaiseltahan tuo näyttää myös hänen kuvissaan. Näistä yhden olen lainannut myös reseptin viereen. Omat kuvani kun eivät tällä kertaa olleet oikein julkaisukelpoisia.

Mutta siis; keitto oli maukasta, liemen sitruunaisuus sopi mainiosti kanan makuun, samoin pieni kanelinen vivahde. Ehdotuksesta lisätty pieni määrä lasinuudeleita oli ihan hyvä ajatus, itse olisin tosin valinnut jonkin toisen nuudelilaadun tai mahdollisesti korvannut nuudelit esimerkiksi tortelliineilla. Joka tapauksessa hyvää keittoa, vaikkakaan ei mielestäni kovinkaan ”Afrikan makuista” – en tosin väitä, että tuntisin afrikkalaisten ruokien makumaailmaa, mutta itse yhdistäisin tämän jonnekin muualle, ehkäpä Aasian suunnalle.

Kokeilkaa ihmeessä, toki kesraakin, mutta suosittelen noudattamaan ohjeistusta itseäni tarkemmin.

”Chorba Bayda” eli valkoinen kanakeitto

4 annosta

algerian-white-chicken-soup-1 - Versio 2500 g kanaa tai broileria
1 sipuli
1 porkkana (mielestäni näitä saisi olla enemmän)
1 sellerin varsi
3 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl voita
0,25 tl mustapippuria
0,25 tl chilihiutaleita
0,5 tl kanelia
1 tl hienoa merisuolaa
1 l vettä
400 g kikherneitä
1 keltuainen
1 sitruunan mehu
nippu tuoretta korianteria tai persiljaa

Lisäksi halutessasi:
nuudeleita tai pastaa, esimerkiksi tortelliineja

Paloittele kana suurehkoiksi palasiksi. Kuori ja silppua sipuli. Kuori ja paloittele myös porkkana(t) ja sellerin varsi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.
Lämmitä öljy sekä voi suuressa kattilassa keskilämmöllä. Lisää kananpalat ja ruskista niitä noin 5-10 min. Nosta kanat kattilasta sivuun odottamaan.
Lisää nyt kattilaan sipuli, porkkanat ja selleri. Paista alhaisehkolla lämmöllä, kunnes sipulit pehmenevät ja muuttuvat läpikuultaviksi. Lisää kattilaan valkosipuli sekä mausteet, palauta myös kananpalat kattilaan. Käristä muutaman minuutin ajan.
Lisää vesi, kiehauta, peitä kattila kannella ja alenna lämpöä. Hauduta 45 min.
Lisää kikherneet ja keitä vielä vartin verran. Lisää nuudelit tai pasta sopivassa kohdassa keittoaikansa mukaan.
Viimeisen viiden minuutin aikana sekoita pienessä kulhossa keskenään keltuainen, sitruunamehu ja tuore yrtti pieneksi silputtuna. Älä tee tätä aiemmin, jotta sitruuna ei ala kypsyttää keltuaista, joka näin ollen saattaa juoksettua. Lisää nyt haarukalla hämmentäen joukkoon myös kauhallinen lientä. Sekoita sitten seos rauhallisesti keittoon. Sammuta liesi ja jätä keitto kannen alle 5 minuutiksi.
Tarjoile lämpimänä.
Mikäli olet onnistunut, liemi muuttuu valkoiseksi sitä hämmennettäessä.

Mainokset

Matkailu avartaa osa 3: Albania

alKulinaarinen maailmanvalloitukseni etenee, hitaasti mutta varmasti. Eilen otin sen puitteissa kolmannen askeleeni ja pääsimme kokeilemaan, miltä tuntuisi istuutua albanialaiseen päivällispöytään.

Ruokalaji, jota valmistin kantaa nimeä ”tave kosi”, siis suoraan käännettynä ”vuokajogurtti”. Mielestäni tämä oli hyvä valinta maan ruokakulttuuria kuvaamaan, sillä siinä kohtaavat hyvin sen eri tyypillisyydet. Historiansa aikana suurten voimien puristuksessa oleillut pieni maa on saanut vaikutteita niin antiikin kreikkalaisilta ja roomalaisilta kuin ottomaaneilta ja monilta muilta sitä ympäröiviltä supervaltioilta.

img_9771Tave kosin puitteissa pääsimme käsiksi kreikkalaiseen jogurttiin ja roomalaisille tyypilliseen tapaan käyttää tuoreita yrttejä. Ottomaanien islamilainen vaikutus sen sijaan näkyisi, mikäli olisin valmistanut ruoan alusta loppuun reseptiä noudattaen, siis lampaasta. No, tave kosi sinällään on joka tapauksessa historiansa puolesta kovinkin ottomaaninen ruokalaji, nousihan se eräänlaiseksi epäviralliseksi Albanian kansallisruoaksi, kun Mehmet II 1400-luvulla nautti sitä valloitustensa aikana. Muistettava kuitenkin on, että vaikka Albaniasta eräänlaisena kulttuurien sulatusuunina puhutaankin, näkyy sen ruokalajeissa joka tapauksessa aina oma silauksensa – kuulemma; kokemustahan minulla ei tästä ole.

img_9763Tave kosi oli hyvää. Valmistukseltaan helppo, raaka-aineistukseltaan simppeli ja makumaailmaltaan mieto ja helposti lähestyttävä, sellainen melko arkinen mutta maukas kokonaisuus. Veikkaukseni on, että kun puhutaan näinkin laajalti tunnetusta ruokalajista, on sillä tekotapoja moneen junaan. Käyttämäni ohjeistus sisälsi joitakin modernisointeja, jotka ainakin minusta tuntuivat toimivilta. Itse muokkasin reseptiä vaihtamalla lampaan kanaan, joka toimi sekin. Rinnalle kehotan kuitenkin valmistamaan raikasta salaattia, muuten annos voi jäädä hiukan yksitoikkoiseksi. Lisäksi totesimme ainakin tämän kanaversion saavan paljon puhtia paholaisen hillokkeesta.

Siis suosittelen, kyllä minä ainakin tällä perusteella osallistuisin mielelläni albanialaiseen ruokahetkeen.

Värikkäämpiä päiviä odotellen. No, ainakin punaista ja kynttilän valoa meillä tiedossa, kun tänään pääsemme viettämään Kotikolossa pikkuista joulua   ❤

P.S. Tarkempia kuvia itse ruoasta löytyy yllä linkkaamastani alkuperäisohjeesta. Oma esitykseni – tai kuvaustaitoni – eivät tällä kertaa riittäneet kovinkaan kummoisten kuvien aikaansaamiseen.

Tave kosi: albanialainen kana-jogurttivuoka

4 annosta

img_9767700 g lammasta (esim. lapaa) tai kanaa
suolaa ja mustapippuria
4,5 rkl voita
0,6 dl (risotto)riisiä
4 valkosipulinkynttä
0,6 dl tuoretta oreganoa
2 rkl vehnäjauhoja
7-9 dl kreikkalaista jogurttia paistoastian koon mukaan (astian tulisi tulla täyteen)
4 kananmunaa

Koristeluun:
0,6 dl tuoretta minttua / muutamia timjaminoksia

Lihan ja riisin esivalmistelu:
Pilko siistitty liha muutaman sentin kokoisiksi palasiksi.
Laita 1 rkl voita pienehköön paistoastiaan. Aseta paloiteltu liha samaiseen astiaan ja mausta hyvin suolalla ja pippurilla. Esipaista lihoja 275-asteisessa uunissa noin 45 min. Jos käytät kanaa paistoaikaa voi hiukan lyhentää.
Lihan paistuessa laita pieneen kattilaan 1,2 dl vettä, kiehauta se ja lisää riisit. Esikeitä riisiä 7-8 min. kunnes vesi on miltei haihtunut. Nosta riisit sivuun odottamaan myöhempää käyttöä.
Ota lihat uunista ja säästä paistoastiaan kertynyt neste.

Kastikepohjan tekeminen:
Kuori ja silppua valkosipulinkynnet ja oregano.
Sulata kattilassa 3 rkl voita. Lisää valkosipuli- sekä oreganosilput ja keittele noin minuutti.
Kun valkosipuli alkaa ruskettua, lisää tilkka vettä ja 1 rkl vehnäjauhoja.
Kun kastikepohja on paksuuntunut, lisää lihan paistamisen yhteydessä syntynyt neste hyvin vispaten. Lisää toinen rkl jauhoja, jotta kastikepohja paksuuntuu entisestään. Vispaa hyvin, ota kattila liedeltä ja anna kastikepohjan viilentyä noin 5 min.

Jogurttikastikkeen tekeminen:
Vispaa kananmunat.
Kun kastikepohja on viilentynyt huoneenlämpöiseksi, lisää sinne kreikkalainen jogurtti ja kananmunat. Sekoita, kunnes muodostuu tasaista, kellertävää kastiketta.

Aseta lihat suureen paistoastiaan. Ripottele riisi lihan päälle ja väleihin. Kaada jogurttikastike lihan ja riisin päälle niin, että paistoastia täyttyy.
Pilko 0,5 rkl voita pieniksi palasiksi ja tiputtele palat jogurttikastikkeen päälle.
Paista 275-asteisessa uunissa noin 45 min. Minulla tämä paistoaika ei tosin riittänyt, vaan pidin vuokaa uunissa noin tunnin. Ruoka on valmista, kun pinta muuttuu kullankeltaiseksi.
Anna vetäytyä hetken ja koristele tuoreella mintulla tai timjamilla.

Matkailu avartaa osa 2: Alankomaat

alankomaidenHitaasti mutta varmasti etenevä kulinaarinen maailmanvalloitustaipaleeni eteni vihdoin toiseen etappiinsa, kun eilen valmistui arki-illallinen alankomaiseen tyyliin. Nimenomaan arki-illallinen. Kyseiseen keittiöön päällisin puolin tutustuessani sain nimittäin sellaisen käsityksen, että mitä tuohon tulppaanien ja tuulimyllyjen maahan tulee, ruoka on nimenomaan arkista ja yksinkertaista, ruokailu välttämättömyys ilman sen kummempaa ylellisyyden tavoittelua. Päivällisvieraita kutsutaan niukasti ja yleisemmin harjoitettu kahvittelu hoituu yhden keksin voimin. Tylsää, sanon minä!

Arkisia tai ei, reseptejä alankomaisiin aterioihin oli kuitenkin jonkin verran tarjolla – huomattavasti runsaammin kuin afgaaniruokiin, joita viimeksi metsästin. Kuten sanottua puukenkäkansa annostelee lautasilleen tavanomaista murkinaa; erilaisia kasvismuhennoksia ja -patoja erilaisten lihojen ja makkaroiden kera, hernekeittoa ja suolaisia sekä makeita ohukaisia noin joitakin mainitakseni.

img_8955Minä valitsin valmistettavakseni todellista perinneruokaa, hutspot-nimistä porkkana-sipuli-perunamuhennosta, joka on ollut 440 vuoden ajan vapauden symbolina Leidenin kaupungin asukkaille. Tässä versiossa hutspot tarjoiltiin naudanlihan kera. Hutspotista vielä sen verran, että se on stamppot-ruokalajin alalaji ja stamppotilla taas tarkoitetaan mitä tahansa sattumia sisältävää kasvismuhennosta.

Mutta minun versiooni, joka löytämäni artikkelin mukaan oli perinteinen ”perhe resepti”. Muhennosta valmistaessani tuntui lähinnä siltä, että mikäli lopputulos olisi edes menettelevä, olisin tyytyväinen. Mutta toisin kävi; valmistamani ruoka oli hyvää. Siskoni sekä hänen miehensä, jotka pääsivät kanssamme alankomaiselle illalliselleni tykkäsivät niin ikään ja annos katosi padastaan kerta heitolla. Mitä lihaan tulee, sen kohdalla kuitenkin poikkesin alankomaisesta tavasta tarjota se sellaisenaan padasta noston jälkeen ja muokkasin sen kermaiseksi kastikkeeksi suomalaiseen Valio-tyyliin. Mikäli kurkistatte alkuperäistä reseptiikkaa, voitte toki toimia haluamallanne tavalla ja valmistaa kermakastikkeen sijaan vaikkapa siellä esitellyn ruskeankastikkeen. Minusta liha kuitenkin tuntui liian kuivalta tuolla tavalla nautittavaksi.

No niin, eipä siis muuta kuin puukengät jalkaan, tulppaanit pöydälle ja Heineken kouraan. Tätä arkimuonaa voi suositella testattavaksi. Ja tuo Heineken sopi kumppaniksi muuten vallan mainiosti.

Hutspot-muhennosta ja naudanlihaa

4 annosta

img_8944img_8937voita tai öljyä paistamiseen
2 sipulia
5 porkkanaa
6 perunaa
1 litra kanalientä
500 g naudanlihaa (minulla oli sisäpaistia)
3 katajanmarjaa
2 laakerinlehteä
rakeista sinappia (reseptissä puhuttiin Zaanse-sinapista, minä käytin Dijonia)
suolaa ja pippuria

img_8954Kuori ja viipaloi sipulit, kuullota niitä miedolla lämmöllä voissa tai öljyssä padassa tai suuressa kattilassa. Nosta sipulit pois padasta odottamaan myöhempää käyttöä.
Lämmitä kanaliemi padassa. Lisää liha, katajanmarjat ja laakerinlehdet ja anna kiehua miedolla lämmöllä noin tunnin, välillä lihaa käännellen.
Kuori ja paloittele porkkanat ja perunat.
Lisää tunnin kuluttua porkkanat ja tästä 15 min. kuluttua perunat. Keitä miedolla lämmöllä 35 min. lisäten lientä vain tarpeen mukaan.
Kun kasvikset ovat kypsiä, nosta liha padasta leikkuulaudalle.
Kaada liemi erilliseen astiaan.
Poista padasta katajanmarjat ja laakerinlehdet ja nosta kuullotetut sipulit porkkanoiden ja perunoiden seuraksi.
Mittaa pataan takaisin muutama desi lientä ja survo kasvikset sauvasekoittimella epätasaiseksi muhennokseksi. Hutspotin ei ole tarkoitus olla sileää; on itse asiassa suotavaa, että muhennoksesta löytyy sattumia ja purutuntumaa.
Mausta hutspot sinapilla ja tarpeen mukaan suolalla ja pippurilla.
Viipaloi liha ja tarjoile hutspotin kanssa sellaisenaan ruskeankastikkeen kera tai jatka kanssani pippurisen lihakastikkeen valmistukseen.

Pippurinen lihakastike

4 annosta

img_8962500 g kypsää naudanpaistia
1 sipuli
voita tai öljyä kuullottamiseen
0,5 tl suolaa
1,5 dl Mustapekka-ruokakermaa
0,5 tlk (35 g) tomaattipyreetä
2-3 dl hutspotin keittolientä

Kuutioi hutspotin seurana valmistunut liha.
Kuori ja hienonna sipuli, kuullota pannulla miedolla lämmöllä.
Lisää lihat pannulle, mausta suolalla. Lisää tomaattipyree ja keittoliemi.
Anna kiehua hiljalleen kannen alla hetken aikaa ja lisää lopuksi ruokakerma.

Matkailu avartaa osa 1: Afganistan

Toissapäivänä se sitten starttasi, makumatkoihin perustuva maailmanvalloitukseni. Tarkemmin sanottuna tarkoitukseni on valmistaa jokaiselle maailman itsenäiselle valtiolle ominaista ruokaa, tehdä pieni pujahdus keittiöihin Afganistanista Zimbabween. Matkan tulen käymään aakkosjärjestyksessä ja valmistamaan jokaisen maan kohdalla ainakin yhden ruokalajin, miksei enemmänkin. Tästä se siis lähtee, tervemenoa Afganistaniin!

indexMakumatkailuni ensimmäinen etappi ei tarjonnut liiaksi vaihtoehtoja, kun etsiskelin sopivaa reseptiä toteutettavaksi. Muutamasta vaihtoehdosta valitsin Darai göd -nimeä kantavan lihakastikkeen, jota tarjoiltiin kurkumariisin kera. Alkuperäisessä reseptiikassa Darai göd valmistettiin lampaasta, mutta koska sen kerrottiin onnistuvan hyvin myös broilerista, härästä tai possusta, minä valitsin kastikkeeseeni possun lihaa. Tämä taisi kuitenkin tarkemmin ajateltuna olla hiukan virhevalinta, mitä siihen tulee, että suurin osa afganistanilaisista harjoittaa islaminuskoa, eikä näin ollen syö sianlihaa. No, pienestä kömmähdyksestä huolimatta saimme varmasti oivan käsityksen tyypillisestä afgaaniruoasta.

Nopeasti opiskeltuna afganistanilainen ruoka on sekoitus sitä ympäröivistä alueista, intialaisesta kulttuurista taas on peräisin suuri osa mausteiden kavalkadista: sahrami, korianteri, kardemumma, mustapippuri, joitakin mainitakseni. Perusasioita ovat vehnä, ohra, maissi ja riisi, hedelmät, pähkinät ja vihannekset sekä maitotuotteet. Afganistanilaiset pitävät suuresti myös liharuoista. Ruokailuvälineitä ei oikeastaan käytetä, vaan ruokaa syödään oikealla kädellä naan-leipää apuna käyttäen.

img_8635Darai göd oli hyvää, samoin kurkumariisi. Mausteita oli runsaasti ja ne olivat mielenkiintoisia, melko erilaisia kuin ne, joita olen yleisesti tavannut liharuokiin käyttää. Afgaaniruoille tyypilliseen tapaan kastike oli runsaan maistuvaa, mutta ei tulista. Hyvä niin. Mieleen tuli pitkälti nepalilaisissa ravintoloissa tarjoiltu murkina. Mainittakoon vielä, että koska garam masala sellaisenaan ei kuulu ainakaan Aleksin suosikkimakuihin, valmistin korvaavan mausteseoksen, joka ainakin tässä ruoassa toimi hyvin. Tämän itse tehdyn garam masalan ohjeistuksen löysin Soosissa-blogista.

Hyvä startti siis. Kabulin kujilla tuskin koskaan tulen tallustelemaan, mutta käyhän se näinkin. Ainakin olen nyt maistanut palan Afganistania.

Tältä matkalta odotan paljon. Tervetuloa mukaan!

Darai göd kurkumariisillä

4 annosta

img_86292 rkl öljyä
2 sipulia
1 tl jauhettua kardemummaa
3 tl garam masalaa (jos haluat maustaa minun tavallani, korvaa garam masala seuraavalla seoksella: 0,6 tl mustapippuria, 0,6 tl korianteria, 0,6 tl kanelia, 0,3 tl kuminaa, 0,3 tl kardemummaa, 0,3 tl inkivääriä, muutama neilikka)
3 tl korianteria jauhettuna (itse laitoin huomattavasti vähemmän)
0,5-1 tl chilijauhetta
1 dl vettä
3 valkosipulinkynttä
1 dl cashewpähkinöitä
2 dl paseerattua tomaattia
1 tl suolaa
600 g lampaan ulkofileetä (tai broileria, härkää / possua)
1 dl jogurttia

Kurkumariisi:
1 rkl öljyä
2 tl kurkumaa
4 dl vettä
2 dl kookoskermaa
3 dl jasminriisiä
suolaa

Poista lampaanulkofileestä kalvot ja leikkaa suikaleiksi.
Ruskista lampaanfilee öljyssä pienissä erissä. Mikäli valitset käytettäväksesi jotakin muuta lihaa, valmista se vaaditulla tavalla. Jätä liha odottamaan.
Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sitä öljyssä ja lisää mausteet. Kuullota muutama
minuutti ja lisää vesi. Hauduta kannen alla, kunnes sipuli on täysin pehmennyt.
Kuori ja hienonna valkosipulit. Lisää ne, cashewpähkinät ja paseerattu tomaatti kastikkeeseen.
Hauduta miedolla lämmöllä 15 min.
Lisää liha sekä jogurtti ja anna hautua 2-5 min. lihan mureudesta riippuen.
Valmista kurkumariisi. Laita öljy ja kurkuma paksupohjaiseen kattilaan ja anna lämmetä. Lisää kookoskerma ja anna kiehahtaa.
Sekoita joukkoon riisit ja anna hautua miedolla lämmöllä 15 min, kunnes neste on imeytynyt riisiin. Siirrä kattila liedeltä ja anna riisin vetäytyä hetki ennen tarjoilua.