Urhean karitsan maukas kuolema

IMG_2344Kun pääsiäinen lähestyy, alkavat ihmiset perinteisesti ruokarintamalla luoda katseitaan kohti erilaisia lammasreseptejä. Niin myös me sukelsimme maailmanlaajuiseen reseptiarkistoon ja löysimme ohjeen, jonka avulla pääsiäisemme sai kerrassaan herkullisen päätöksen. Täytyy nimittäin todeta, että tuo määkivä karvakasa ei missään nimessä ole ollut aina niitä helpoimpia tapauksia saattaa lautaselle makoisassa muodossa.

Tällä kertaa kiitämme ohjeesta Sivumaku -blogin Jania, joka toi ulottuvillemme tämän Sara La Fountainin Passion for Food -kirjasta johdetun reseptin. Siinä lammas – tai meidän versiossamme urhea karitsa – pukeutuu punaviiniviittaan, ajautuu uhkaavasti hönkivän risottovuoren laelle ja hautautuu lopulta mustikka-vodkapurkauksen alle. Surullinen tarina, mutta maukas mieli. Niin se vain valitettavasti menee.

Pääsiäisseikkailumme prologiksi valitsimme reseptin jo tutuksi tulleesta Marc Aulénin Sopat! -kirjasta. Kirjaan tulen varmasti palaamaan vielä tarkemmin, todettakoon tällä kertaa ainoastaan, että sopraano kyllä tietää, mistä puhutaan kun puhutaan hyvästä mustajuurikeitosta…

Epilogi sen sijaan nautittiin jo edellisenä päivänä suuremman seurueen voimin ja keräsi sekin kiitosta suusta jos toisestakin. Hyvää ja helppoa, hieman pashamaista – mutta paljon parempaa. Suosittelemme!

Eipä sitten muuta, kuin tervemenoa lampolaan! Näytös alkakoon…

P.S. Olihan meillä tietysti alkujuomakin, jota ainakin tämä kuohuviinihiiri suosittaa suurella sydämellä. Seura -lehdessä – jonka lukeminen ei yleisesti ottaen kuulu tapoihini – tätä drinkkiä tituleerattiin Sandyksi. Varmasti oivallinen aloitus myös lähestyvää vappua ajatellen.

Sandy

1 annos

New York -style.
New York -style.

ruokosokeria / sokeria
limemehua
limeviipale
(1 ruokosokeripala)
0,5 dl inkivääriolutta
1 dl kuohuviiniä

Koristele lasin reunat sokerilla: kasta reuna limemehuun tai veteen ja sen jälkeen ruokosokeriin / sokeriin.
Laita lasiin (sokeripala ja) lohko limettiä. Lisää kylmää inkivääriolutta ja kuohuviiniä.
Nauti heti.

Mustajuurikeitto

3 annosta

IMG_2331600 g mustajuurta
sitruunamehua
2 rkl voita
2-3 dl kermaa
1,5 sipulia
0,5 kasvisliemikuutiota
1-3 tl konjakkia

Tarjoiluun:
krutonkeja
siemeniä

Pese ja kuori mustajuuret ja laita sitruunalla maustettuun veteen etteivät tummu.
Pilko sipuli ja paloittele mustajuuret noin 1 cm:n paloiksi. Kuullota sipulit ja mustajuuret voissa, älä paista. Voit laittaa tilkan konjakkia jo tässä vaiheessa. Lisää vettä niin että seos juuri ja juuri peittyy. Lisää liemikuutio ja keitä noin 15 min.
Soseuta ja lisää kermaa haluamasi notkeuden mukaan ja soseuta lisää. Tarkista maku ja lisää suolaa ja tilkka konjakkia.
Koristele esimerkiksi paahdetuilla siemenillä ja krutongeilla.

Karitsankaretta punaviini- sekä mustikka-vodkakastikkeiden kera

4 annosta

Tässä reseptiikassa alkoholia ei säästellä.
Tässä reseptiikassa alkoholia ei säästellä.

800 g karitsankaretta
1 iso sipuli
2 porkkanaa
1 sellerinvarsi
2 valkosipulinkynttä
2 rkl tomaattipyreetä
1 l lihalientä
1 plo punaviiniä
2 rkl sokeria
oliiviöljyä
suolaa

Ota karitsa huoneenlämpöön noin tuntia ennen ruoanlaiton aloitusta.
Paloittele kare parin luun palasiksi. Hienonna sipuli ja porkkanat, siivuta sellerinvarsi.
Kuumenna paistinpannu ja lorauta sille hiukan öljyä. Ruskista karen palaset kauniin ruskeiksi. Ota palat sivuun.
Kuullota pannulla muutama minuutti sipulia, porkkanaa ja selleriä. Purista joukkoon valkosipuli ja kuullota sitä minuutin verran. Laita mukaan tomaattipyree ja kypsennä pari minuuttia. Kaada joukkoon punaviini, lihaliemi, sokeri ja suola. Kiehauta ja laita karet mukaan. Hauduta miedolla lämmöllä noin kaksi tuntia tai kunnes liha on hyvin mureaa ja irtoaa kuin itsestään luusta.
Siivilöi keitinliemi ja ota sitä 2 dl talteen mustikkakastiketta varten.
Keitä loppua lientä kokoon sen verran, että siitä tulee kastikemaista. Nauti kastike kareen kera.

Mustikka-vodkakastike:
2 dl lampaanpotkan keitinlientä
7 cl vodkaa
2,5 dl mustikoita
1 dl punaviiniä
5 rkl sokeria
suolaa

Lisää kattilaan keitinliemi, vodka ja mustikat. Anna kiehahtaa ja lisää loput ainekset. Keitä kokoon kastikemaiseksi ja mausta mieleiseksi. Tarjoile karitsankareen kera.

Risotto

6 annosta

1 sipuli
oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
3 dl risottoriisiä
1,25 dl valkoviiniä
6-10 dl kanalientä
1 dl ruokakermaa
50 g parmesanraastetta
30 g voita
suolaa
mustapippuria

(Tarjoiluun:
Roquefort -juustoa tai muuta sinihomejuustoa murusina)

Hienonna sipuli. Kuullota sipulia tilkassa öljyä keskilämmöllä. Lisää valkosipuli ja kuullota vielä minuutin verran. Lisää riisit ja kuullota niitä jonkin aikaa, älä ruskista. Kaada joukkoon valkoviiniä ja anna kiehua pois. Laske lämpöä miedolle. Lisää kauhallinen kuumaa kanalientä ja anna sen haihtua pois. Sekoita koko ajan. Jatka liemen lisäämistä kauhallinen kerrallaan, kunnes riisi on melkein kypsää, al dente. Lisää lopussa kerma, parmesaani sekä voi ja sekoita. Mausta mieleiseksesi. (Murustele päälle sinihomejuusto.)

Paistettu limejuustokakku

8 annosta

IMG_2301175 g Digestive-keksejä
75 g voita
2 dl kuohukermaa
400 g maustettua rahkaa valkosuklaa-lime
0,5 dl sokeria
2 keltuaista
1 tl limen kuorta
0,5 rkl limemehua

Murskaa keksit. Lisää voisula. Vuoraa irtopohjavuoan (halk. 24 cm) pohja leivinpaperilla ja taputa keksiseos pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa uunin alaosassa 175 asteessa 7 min.
Vaahdota kerma. Sekoita eri kulhossa rahka, sokeri ja keltuaiset.
Pese lime kuumalla vedellä. Kuivaa. Raasta ohut pintakuori. Lisää 1 tl kuorta täytteeseen. Säästä loput koristeeksi. Purista mehu. Lisää sitä 0,5 rkl täytteeseen. Lisää täytteeseen kermavaahto.
Kaada seos esipaistetulle pohjalle. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 23 min. tai kunnes kakku on kypsä.
Jäähdytä täysin kylmäksi. Irrota kakku varovasti veitsellä vuoan reunoista. Koristele kuten parhaaksi näet.

IMG_2310 IMG_2307

Mainokset

Ylistys avokadolle – ja siemaus sangriaa

Olen huomannut, että ruoanlaitossani tulen usein suosineeksi tiettyjä raaka-aineita, missä ei sinänsä tietenkään ole mitään outoa, ovathan ne – yllätys, yllätys – hyväksi todettuja. Yksi näistä suosikeistani on avokado ja tällä kertaa haluan esitellä kaksi sangen suositeltavaa avokadoreseptiä.

Avokadopuun rasvainen ja aromikas hedelmä on mielestäni parhaimmillaan erilaisissa alkuruoissa, joita myös seuraavat edustavat. Myöskään omassa keittiössämme jo miltei klassikon asemaan kohonnutta juhlavaa aterian aloitusta, savuporoa avokadossa, ei pidä tässä yhteydessä unohtaa. Kokeilkaa ihmeessä!

Vielä ennen pääasiaa – mieli pitkälti jo muutaman päivän päässä odottavan Madridin auringon alla – haluan mainita erittäin toimivasta sangria-reseptistä, jota kokeilimme viime viikonloppuna. Tämä maistuu aivan Espanjalta, jopa tällaisena alkoholittomana versiona. (Toimii varmasti myös prosenttien kera…)

Sangria

IMG_21852 annosta

2,5 dl (alkoholitonta) punaviiniä
2,5 dl spriteä
0,5 dl appelsiinimehua
jääpaloja sekä appelsiini- ja omenaviipaleita

Sekoita ja nauti.

Avokadotahnaa, lohitartaria ja marinoituja katkarapuja

(Tästäkin reseptistä on jälleen kiittäminen mainiota Suolaa ja hunajaa -blogia.)

IMG_21972 annosta

1 Vaasan ruispala (molemmat puolet)

Avokadotahna:
puolikas avokado
1,5 rkl ranskankermaa
1 tl sitruunamehua
ripaus cayennepippuria
ripaus suolaa

Lohitartar:
pala savustettua kirjolohifileetä
punasipulia
tilliä
rouhittua mustapippuria

Marinoidut katkaravut:
katkarapuja
Santa Maria Sweet Chili Sauce -kastiketta
sitruunamehua
tilliä

Valmista ensin lohitartar sekä marinoidut katkaravut, jotta maut ehtivät syventyä avokadotahnaa valmistaessasi.
Hienonna lohitartarin ainekset ja sekoita keskenään.

Sekoita katkarapuihin Sweet Chili Sauce -kastiketta, sitruunamehua ja hienonnettua tilliä. Jätä ravut kokonaisiksi.

Paloittele avokado. Sekoita muut ainekset avokadon joukkoon ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi.

Leikkaa leipä haluamallasi tavalla neljään osaan. Sivele jokaisen palan pohjalle avokadotahnaa. Nosta sen jälkeen kahdelle palalle tahnan päälle marinoituja katkarapuja, kahdelle lohitartaria. Anna vielä leipien tekeytyä hetki jääkaapissa.

Katkarapucocktail

(Tämä resepti taas poimittiin Tomi Björckin uudesta keittokirjasta Huippukokin kotiruokaa, johon varmasti tulemme palaamaan jatkossa tarkemmin.)

IMG_21772 annosta

1 tomaatti
1 punasipuli
1 lime
tilliä
oliiviöljyä
1 dl katkarapuja

Avokadopyree:
1 avokado
3 rkl ranskankermaa
1 lime
suolaa
cayennepippuria / 1 tl wasabitahnaa

Pilko kaikki muut ainekset paitsi ravut. Purista sekaan limetin mehu. Lisää lopuksi kokonaiset ravut. Anna maustua sen aikaa, kun valmistat avokadopyreen.
Paloittele avokado. Sekoita avokado ja muut ainekset tasaiseksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.
Tarjoa katkarapucocktail pyreen kera.