Nurinkurin kanapiirakkaa

IMG_5206Tätä menoa minun ehkä pitäisi miettiä blogin nimeämistä uudelleen. Tunnen nykyään leipovani niin paljon piirakoita, että ”Tunnelmallisia piirakoita” ei enää kuulostaisi hassummalta. No, ehkäpä ei, teen minä kuitenkin aika paljon muutakin. Niin tai näin, jälleen puhe on piirakasta.

Tällä kertaa leivoin Maku-lehden ohjeella amerikkalaishenkistä Pot Pie -kanapiirakkaa, jonka ideana on kuorruttaa kermainen kanakastike piirakkakuorella. Näin sisältö säilyy mehevänä ja rapea kuori voidaan nauttia ikään kuin leipänä sen kera. Minä tein piirakkatapani mukaan reseptiin hieman muutoksia ruokavarastojemme puitteissa, mutta koska kaikki eivät niistä ehkä olleet niitä parhaita vaihdoksia, liitän alle alkuperäisen ohjeistuksen. Kukin muuttakoon mielensä ja varantojensa mukaan. Joka tapauksessa tänne on helppo sujauttaa erilaisia kasviksia ja kypsiä broilerin tähteitä. Kuoritaikinan kohdalla sen sijaan olin tyytyväinen, että vaihdoin sen omaan ”ripetaikinaani”, reseptin vehnäjauhotaikina tuntui mielestäni aika tylsältä vaihtoehdolta. Siis valintoja, valintoja, niitä ovat piirakoiden valmistusprosessit pullollaan.

IMG_5227Pot Pie -ideasta vielä sen verran, että sisällön piilottaminen kuoren sisään todella kannattaa. Tein nimittäin kaksi erilaista versiota, joista toinen oli pohjan päälle rakennettu. Tavallinen versio oli paljon kuivempaa.

Siis eipä muuta kuin amerikkalaisen lohturuoan tekoon. Vaikka voi tätä toki ilman surujakin makustella. Sopii tunteeseen kuin tunteeseen.

Kuorellinen kanapiiras (Pot Pie)

Vuoallinen (ø 22 cm)

IMG_5225”Ripe”taikina:
2 dl jotakin ”ripettä” (tällä kertaa minä käytin ylimääräisiä kypsiä tattarisuurimoita pienen vesitilkan kera survottuna)
2 dl jauhoja (mitä nyt sattuu olemaan)
50 g voita
1,3 tl leivinjauhetta

Reseptin mukainen taikina:
2,5 dl vehnäjauhoja
0,25 tl suolaa
100 g voita
1 rkl vettä

Täyte:
1 sipuli
2 porkkanaa
100 g lehtiselleriä
400 g paistettua/kypsää broileria
2 rkl voita
1 dl vehnäjauhoja
2 dl kanalientä
2 dl kevytmaitoa
1 dl herneitä
1 dl maissinjyviä
1 tl suolaa
1 rkl persiljaa
0,25 tl mustapippuria

Voiteluun:
1 kananmuna

Tee ensin taikina.
Ripeversiossa nypi voi, jauhot ja leivinjauhe murumaiseksi seokseksi. Lisää ripe.
Reseptin mukaisessa versiossa sekoita jauhot ja suola kulhossa. Lisää voi ja nypi jauhojen kanssa murumaiseksi seokseksi. Lisää kylmä vesi pikkuhiljaa taikinaa kädellä sekoittaen, kunnes saat kiinteän taikinan.
Molemmissa tapauksissa kääri taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin jähmettymään täytteen valmistamisen ajaksi.
Kuori ja silppua sipuli. Kuori porkkana ja kuutioi se. Huuhdo sellerinvarret ja viipaloi. Kuutioi broileri.
Kuullota sipuli, porkkana ja selleri pannulla voissa. Lisää jauhot ja sekoittele kasviksiin. Lisää kanaliemi ja maito pannulle koko ajan sekoitellen. Kiehauta kastike ja keitä noin 5 min. Lisää kastikkeeseen broileri, herneet, maissit ja mausteet. Kaada kastike piirakkavuokaan.
Kauli taikina piirakkavuokaa hieman suuremmaksi pyöreäksi levyksi. Nosta kansi piirakan päälle ja vuoan reunoille. Painele reunat haarukalla. Voitele piirakka kananmunalla.
Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20 min.

Mainokset

Laatikollinen broileria ja ohraa

IMG_4496Kaappien ulvoessa loman jäljiltä autioina oli Pikku-Kokille keksittävä jotakin lähes tyhjästä. Pakastimesta huuteli paketti broilerin jauhelihaa ja kuivakaapista ohraa, joten liikkeelle lähtö tapahtui näiden ainesosien kautta. Mausteeksi ja raikastukseksi tölkillinen ananasta ja se oli pitkälti siinä, superhelppo arkiruoka ja ihan maukaskin vielä. Kannattaa kokeilla.

Toki mikäli ruoasta haluaa hiukan eläväisempää, kannattaa mukaan sujauttaa vaikkapa tomaattia tai pinaattia. Varmasti myös jokin juusto voisi tuoda oman pikantin lisänsä, joten luulen, että ainakin itse kokeilen tehdä tätä hieman runsaamman kaavan mukaan. No, palaan asiaan, kun suunnitelmani etenee käytännön tasolle asti.

Ohra-broilerivuoka

4 annosta

IMG_4482400 g broilerin jauhelihaa
1 rkl öljyä
1 tl currya
0,5 tl jauhettua korianteria
ripaus suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria
400 g (säilyke)ananasta
2 dl ohrasuurimoita
5 dl kasvislientä
2 dl kermaa

Paista jauheliha öljyssä. Mausta currylla, korianterilla, suolalla ja pippurilla. Siirrä uunivuokaan.
Lisää vuokaan myös ananas paloiteltuna sekä ohrasuurimot. Kaada päälle kasvisliemi ja kerma.
Kypsennä 175-asteisen uunin keskitasolla noin tunnin ajan, kunnes ohra on kypsää. Jos pinta saa liiaksi väriä, peitä se leivinpaperilla.

Andalusian auringossa – ynnä kanataginea ilman taginea

Erja Ariela Säkkinen: Andalusian auringossa : kulinaristiretkiä Jerezistä Jerusalemiin
WSOY, 2017

Andalusian aurinkossa_kirjan kansi_600Vaikka tuntuu siltä, että näinä päivinä lukemiseni kohdistuu vain ja ainoastaan erilaisiin ruoka-asioihin, en ole vähään aikaan törmännyt keittokirjoihin, jotka olisivat todella sykähdyttäneet. Hyviä toki on pyörinyt ympärillä paljonkin, mutta pikainen selailu ja lähinnä yksittäisten reseptien testaus ovat riittäneet. Nyt kuitenkin hyppysiini päätyi sellainen opus, jonka parissa uskoisin viettäväni vielä keittiöhetken jos toisenkin. Erja Ariela Säkkisen Andalusian auringossa hehkui nimensä mukaisesti ympärilleen valoa ja väriä jo ensisilmäyksellä ja vain yhtä reseptiä kokeiltuani totesin, että tätä ei voi jättää tähän, näitä kulinaristisia ruokaretkiä on päästävä kokemaan enemmänkin, vaikka ihan omasta keittiöstä käsin.

Kulinaristiretkiä Jerezistä Jerusalemiin tarjoileva kirja koostuu resepteistä, jotka ovat jääneet tekijänsä haaviin hänen kymmenvuotisen Andalusiaan, Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-itään sijoittuvan elämänvaiheensa aikana. Reseptejä on erilaisiin nälkätilanteisiin; pieneen, isompaan ja makeannälkään. On sangen simppeleitä tapaksia ja enemmän aikaa vieviä aterioita, ruokia jotka sopivat niin lihansyöjille kuin kasvisvaihtoehtoja suosiville. On sekä vegaani- että kosher-ruokaa, asioita jotka sopivat niin aamuun kuin yön pikkutunneille. Jokaiselle jotakin, uskaltaisin ounastella; ainakin mikäli tämän tyyppinen mausteiltaan sangen rikas makumaailma kiinnostaa.

IMG_4205Kotikolossa ensimmäiseksi testiruoaksi valikoitui marokkolainen kanatagine. Vaikka minulla ei taginepataa olekaan, tuli siitä tavallisessakin padassa oikein makoisaa, juuri edellä mainitsemani monipuolisen makumaailman rikastamaa. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus testata häränhäntää andalusialaisittain sekä maurilaisia lihavartaita. Odotan innolla!

Kuten sanottua Andalusian auringossa on värikäs ja houkutteleva keittokirja, jota elävöittävät mukavasti tekijän omakohtaiset matkakertomukset. Suosittelen tarttumaan ja makumatkailemaan auringon alle!

Marokkolainen kanatagine

4 annosta

IMG_42154 kanan marinoimatonta koipireittä
öljyä paistamiseen
1 iso sipuli
4 valkosipulinkynttä
2 tl jauhettua inkivääriä
1 tl kanelia
1 tl kurkumaa
1 tl juustokuminaa
1 tl korianterinsiemeniä jauhettuna
100 g kuivattuja aprikooseja
1 dl rusinoita
1 säilötty sitruuna (resepti löytyy kirjasta, mutta minä korvasin säilötyn sitruunan 1 sitruunan mehulla ja raastetulla kuorella)
2 dl kanalientä (jos käytät tavallista pataa nestemäärä kannattaa kolminkertaistaa)
2 rkl hunajaa
suolaa, mustapippuria

Tarjoiluun:
kuskusia
(0,5 dl manteleita
tuoretta korianteria ja/tai lehtipersiljaa)

Pyyhi kanan pinta kuivaksi ja suolaa ja pippuroi hyvin. Ruskista öljyssä pannulla molemmin puolin.
Kuori ja siivuta sipuli, hienonna valkosipulinkynnet.
Kuullota mausteita öljyssä padassa. Lisää sipuli sekä valkosipuli ja pehmennä niitä viitisen minuuttia.
Lado kanat sipulikerroksen päälle ja niiden päälle aprikoosit suikaloituina sekä rusinat. Jos käytät säilöttyä sitruunaa, huuhtele se huolellisesti ja suikaloi. Lisää pataan. Mikäli taas korvaat sen tavallisella sitruunalla, pese se hyvin, raasta kuori ja purista mehu. Lisää kuoriraaste ja mehu pataan.
Kaada pataan kanaliemi ja kypsennä matalalla lämmöllä kannen alla tunnin verran. Jos käytät tavallista pataa, tarkaista välillä, että nestettä on tarpeeksi.
Sekoita joukkoon hunaja. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja/tai pippuria.
(Leikkaa mantelit pituussuunnassa muutamaan osaan ja paahda kuivalla pannulla. Ripottele mantelit ja hienonnetut yrtit taginen päälle.)
Tarjoile kuskusin kanssa.

Taapero tykkää osa 1: broileri-makaronilaatikko

Pikku-Kokki ei taida olla enää vauva. Tai onhan hän, mutta ”virallisesti” hänen tittelinsä muuttuu ylihuomenna, kun hänestä tulee taapero, 1-vuotias taapero. Taaperra hän ei tosin vielä, mutta sekin näyttäisi olevan jo melko lähellä.

 

Näinpä ajattelinkin aloittaa uuden sarjan jo meidän kohdallamme menneisyyteen jääneen ”Pikku-Kokin keittiöstä” -vauvanruokaohjeistuksen tilalle. Tämä ”Taapero tykkää” -osio tulee käsittämään ruokia, joita suosittelen koko perheelle aina 1-vuotiaista alkaen. Toki pienimpien kohdalla mausteita ja suolaamista on aina mietittävä eri tavalla, mutta nämä ovat kuitenkin ruokia, jotka ovat helposti kaiken ikäisiin suihin muokattavissa.

IMG_3335IMG_3337Nyt esiteltävä kana-makaronilaatikko sopii helppoutensa vuoksi mainiosti niihin päiviin, kun keittiöpuuhia enemmän kiinnostaa viettää aikaa ulkona tai muissa tehtävissä. Annoksesta saa yksinkertaisesti muokattua sopivan kokoisen ja ylimääräiset solahtavat mukavasti pakastimeen. Pikku-Kokin versiosta jätin pinnalta juustoraasteen pois ja keksin suolan sekä liemikuutioiden tilalle muita maustamistapoja. Sekä tämä alkuperäinen että Pikku-Kokin taaperoversio maistuivat. Kannattaa siis kokeilla.

Broileri-makaronilaatikko

4 annosta (taaperoille toki useampia)

IMG_3346400 g makaronia
(2 kanaliemikuutiota)
450 g (hunajamarinoituja) broilerinfileesuikaleita
2 kesäsipulia varsineen
200 g maissia
2 tomaattia
1 rkl currya
0,5 rkl sitruunapippuria (suolaton)
(1 tl suolaa)
8 dl maitoa
2 kananmunaa

(Pinnalle:
100 g juustoraastetta)

Kuumenna pari litraa vettä kiehuvaksi. Lisää makaronit (sekä liemikuutiot). Keitä pakkauksen antama aika. Valuta.
Paista broilerisuikaleet. Silppua sipulit varsineen ja lisää silppu pehmenemään pannulle. Pilko tomaatit. Yhdistä kaikki laatikon ainekset maitoa ja kananmunia lukuun ottamatta ja kaada seos isoon voideltuun uunivuokaan.
Sekoita kananmunat ja maito. Kaada vuokaan.
Levitä päälle mahdollinen juustoraaste.

Sadepäivän broileria ja chorizoa

Valmistimme viikonloppuna mainioita jauhelihapullia, jotka terästettiin pienellä määrällä chorizoa. Lihapulliin tulen palaamaan vielä tuonnempana mutta kerronpa nyt mitä syntyi siitä, kun lähdin etsimään käyttötarkoitusta ylitsejääneelle chorizolle. Syntyi mausteinen broileri-chorizokastike, jonka takia kannattaisi jopa ostaa chorizoa – ei vain tuhlata ylimääräistä – niin maukasta se mielestäni oli.

IMG_3021Reseptin, jonka muokkasin omiin raaka-ainevarantoihini sopivaksi, takana oli Mama Gastro, jonka blogiin täytyykin tämän perusteella tutustua tarkemminkin. Mama oli valmistanut ruoan uunissa ja padassa, mutta minä päädyin nyt kasari liedellä vaihtoehtoon, lähinnä siitä syystä, että käyttämäni broileri oli kypsää, enkä oikein nähnyt syytä oman versioni kohdalla hartaaseen haudutteluun. Mutta mikäli mielitte tehdä tästä pidemmän kaavan uuniruokaa, tutustukaa toki edellä linkitettyyn alkuperäiseen reseptiikkaan.

Miksi sitten kutsun tätä sadepäiväiseksi, on siitä syystä, että kuten Mama itsekin toteaa, ei tämä mikään kesäisen kevyt ruokalaji ole. Mutta sopii ihan hyvin myös Suomen suveen, ainakin jos sellainen sopivan viileähkö +10 astetta ja sadetta aamusta iltaan osuu kohdalle. Siis sellaiseen ihan tyypilliseen juhannussäähän. No, tänä vuonna luotamme toki parempaan… Pikku-Kokin ensimmäinen juhannuskin vielä.

Mutta tämä tästä. Hyvää oli.

Mausteinen kana-chorizokastike

4 annosta

IMG_3010140 g chorizoa (käytin raakaversiota)
400 g kypsää kanaa tai broileria
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
pala punaista chiliä (jätä pois jos haluat miedomman version)
0,5 tl chilihiutaleita
1 tl oreganoa
0,5 tl juustokuminaa
1 laakerinlehti
1 rkl hienonnettua persiljaa
35 g tomaattipyreetä
1,5 rkl soijakastiketta
1 prk tomaattimurskaa
1 dl vettä
1 dl kuohukermaa
1 tl sokeria
suolaa ja pippuria

Lisäksi:
riisiä/kuskusia/pastaa valintasi mukaan

Purista chorizomakkaramassaa kuorestaan ja pyörittele pieniksi palloiksi. Paista pallot pannulla kypsiksi ja siirrä pannulta sivuun odottamaan.
Kuori ja silppua sipuli sekä valkosipuli, hienonna chili ja poista siemenet. Sekoita keskenään chilit, oregano, juustokumina, hienonnettu laakerinlehti ja persilja.
Kuullota sipulit pehmeiksi chorizon jälkeensä jättämässä rasvassa. Lisää tomaattipyree ja paista minuutin verran. Lisää mausteseos ja paista vielä hetki. Lisää soijakastike, tomaattimurska, vesi ja kuohukerma. Mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla. Suolan kanssa kannattaa olla varovainen koska myös soijakastike ja chorizo ovat suolaisia. Kiehauta kastike ja tarkista maku.
Lisää kastikkeeseen paistetut chorizopallerot ja paloiteltu kypsä broileri.
Tarjoile valitsemasi lisäkkeen kera.

Matkailu avartaa osa 4: Algeria

dzTällä viikolla lähdimme pitkästä aikaa aakkoselliselle makumatkalle, kun pyörähdimme yhden aterian verran algerialaisessa keittiössä. Tämä kulinaristisen haasteeni ensimmäinen Afrikan mantereelle sijoittuva pujahdus oli kokemuksena ihan mielenkiintoinen, joskin lopputulokseltaan vaihteleva.

Algerialainen keittiö on eräänlainen yhteensulautuma berberi, arabi, ottomaani ja välimerellistä ruokakulttuuria. Tässä sen kummemmin tuota esittelemättä totean ainoastaan muutamia keskeisiä piirteitä: Algeriassa ateriat rakentuvat useimmiten lampaan tai naudanlihan, oliiviöljyn, tuoreiden kasvisten ja yrttien ympärille, leipä on niin ikään hyvin keskeinen osa, eikä ateria perinteisesti ole täydellinen ilman sitä. Hurskas muslimiväestö ei käytä porsaanlihaa.

IMG_0199Valitsin valmistettavakseni kesraa, perinteistä algerialaista kohottamatonta leipää, joka on oleellinen kumppani esimerkiksi keitoille. Pääruoaksi keittelin valkoista kanakeittoa. Keiton kanssa onnistuin, leivän en. Tästä syystä en rupea esittelemään leivän reseptiä sen tarkemmin, kiinnostuneet voivat kurkistaa sen täältä. Itse luulen, että epäonnistuin jauhojen vuoksi – korvasin durumjauhot vehnäjauhoilla – mutta tiedä häntä, syitä voi olla monia. Mitä keittoon taas tulee, hauska keltuaisen ja sitruunamehun aiheuttama värinmuutosilmiö toimi kyllä, kun lusikan tai kauhan laski liemeen, mutta kuvaan asti en sitä saanut tallennettua. Mutta eipä ollut saanut mielestäni alkuperäinenkään tekijä, keltaiseltahan tuo näyttää myös hänen kuvissaan. Näistä yhden olen lainannut myös reseptin viereen. Omat kuvani kun eivät tällä kertaa olleet oikein julkaisukelpoisia.

Mutta siis; keitto oli maukasta, liemen sitruunaisuus sopi mainiosti kanan makuun, samoin pieni kanelinen vivahde. Ehdotuksesta lisätty pieni määrä lasinuudeleita oli ihan hyvä ajatus, itse olisin tosin valinnut jonkin toisen nuudelilaadun tai mahdollisesti korvannut nuudelit esimerkiksi tortelliineilla. Joka tapauksessa hyvää keittoa, vaikkakaan ei mielestäni kovinkaan ”Afrikan makuista” – en tosin väitä, että tuntisin afrikkalaisten ruokien makumaailmaa, mutta itse yhdistäisin tämän jonnekin muualle, ehkäpä Aasian suunnalle.

Kokeilkaa ihmeessä, toki kesraakin, mutta suosittelen noudattamaan ohjeistusta itseäni tarkemmin.

”Chorba Bayda” eli valkoinen kanakeitto

4 annosta

algerian-white-chicken-soup-1 - Versio 2500 g kanaa tai broileria
1 sipuli
1 porkkana (mielestäni näitä saisi olla enemmän)
1 sellerin varsi
3 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl voita
0,25 tl mustapippuria
0,25 tl chilihiutaleita
0,5 tl kanelia
1 tl hienoa merisuolaa
1 l vettä
400 g kikherneitä
1 keltuainen
1 sitruunan mehu
nippu tuoretta korianteria tai persiljaa

Lisäksi halutessasi:
nuudeleita tai pastaa, esimerkiksi tortelliineja

Paloittele kana suurehkoiksi palasiksi. Kuori ja silppua sipuli. Kuori ja paloittele myös porkkana(t) ja sellerin varsi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.
Lämmitä öljy sekä voi suuressa kattilassa keskilämmöllä. Lisää kananpalat ja ruskista niitä noin 5-10 min. Nosta kanat kattilasta sivuun odottamaan.
Lisää nyt kattilaan sipuli, porkkanat ja selleri. Paista alhaisehkolla lämmöllä, kunnes sipulit pehmenevät ja muuttuvat läpikuultaviksi. Lisää kattilaan valkosipuli sekä mausteet, palauta myös kananpalat kattilaan. Käristä muutaman minuutin ajan.
Lisää vesi, kiehauta, peitä kattila kannella ja alenna lämpöä. Hauduta 45 min.
Lisää kikherneet ja keitä vielä vartin verran. Lisää nuudelit tai pasta sopivassa kohdassa keittoaikansa mukaan.
Viimeisen viiden minuutin aikana sekoita pienessä kulhossa keskenään keltuainen, sitruunamehu ja tuore yrtti pieneksi silputtuna. Älä tee tätä aiemmin, jotta sitruuna ei ala kypsyttää keltuaista, joka näin ollen saattaa juoksettua. Lisää nyt haarukalla hämmentäen joukkoon myös kauhallinen lientä. Sekoita sitten seos rauhallisesti keittoon. Sammuta liesi ja jätä keitto kannen alle 5 minuutiksi.
Tarjoile lämpimänä.
Mikäli olet onnistunut, liemi muuttuu valkoiseksi sitä hämmennettäessä.

Pikku-Rouva kiristää vyötä eli mainio broileri-kasvispiirakka

Äitiysloma sitten mennä huristeli loppuun, mutta Pikku-Rouva ei vielä tunne oloaan ollenkaan kotoiluun kyllästyneeksi, päin vastoin. Nyt ne sitten kai alkavat, niukat ajat. Mutta Kotikolossa ei hätää; Pikku-Rouva jos kuka taitaa nuukailun, jopa pitää siitä. Seuraajilleni tämä ei varmasti tule yllätyksenä, jo vilkaisu blogin Ruokaa rippeistä -osioon kuvaa hyvin tätä harrastusmielistä nuukailuani. Joka tapauksessa sen perimmäinen tarkoitus on ajatella ruoanlaiton ekologisuutta, rahallinen kannattavuus tulee vasta toisena. Hienointa on kuitenkin se, kun onnistuu luomaan järjettömästä järjellistä. Vähän niin kävi tällä kertaa.

Piirakoita ja piirakkapohjia olen viime vuosina tehnyt paljon, hurjan paljon. Voikin sanoa, että piirakka jos mikä on riperuokien helmi. Sinne saa ujutettua lähes mitä vaan ja lopputulos on miltei satavarmasti maukas. Siis mikäli riperuokailu tai oikeammin tähteistä tähdiksi -metodi kiinnostaa, kannattaa aloittaa piirakoista.

IMG_2344Tällä kertaa loihtimani broileri-kasvispiirakka sai alkunsa joitakin aikoja sitten pakastimen perukoille pelastamistani pulled porkin valmistamisen yhteydessä syntyneistä mausteisista kasviksista, siis niistä joita käytetään padassa vain tuomaan makua. Possun valmistuttua otin nämä talteen, pakastin ja nyt piirakkapohjaa pohdiskellessani surautin soseeksi. Oiva lisä niin piirakkapohjaa kuin täytettäkin maustamaan. Kun broileripaketti vielä löytyi kaupan lyhyt päivämäärä -alennuslaarista ja kaikki muut ainekset rippeinä Kotikolosta, voi tätä jo hyvillä mielin kutsua vyön kiristys -piirakaksi. Hyvää, hauskaa ja halpaa, mums!

Kokeilkaa tekin!

Broileri-kasvispiirakka

Vuoallinen (ø 25 cm)

IMG_2335Pohja:
2 dl jotakin ”ripettä”, kuten kastikekasviksia soseutettuna, sosekeittoa tai joululaatikkoa
2 dl jauhoja (mitä nyt sattuu olemaan)
50 g voita
1,3 tl leivinjauhetta

Täyte:
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 porkkanaa
200 g broilerin jauhelihaa
1 rkl öljyä
(1 tl juustokuminaa) itse jätin tämän pois ja maustoin kastikkeen muutamalla ruokalusikallisella soseutettuja kastikekasviksia
1 tl suolaa
0,25 tl mustapippuria myllystä
1 dl ranskankermaa
0,5 dl ruokakermaa / maitoa
1 kananmuna
1 rkl tuoretta rakuunaa (0,75 tl kuivattua)
75 g juustoraastetta

Pinnalle:
tuoretta persiljaa

IMG_2342-1Nypi voi, jauhot ja leivinjauhe murumaiseksi seokseksi. Lisää ripe. Taputtele taikina voideltuun piirakkavuokaan ja nosta jääkaappiin odottamaan.
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuori ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi.
Ruskista jauheliha öljyssä kuumalla pannulla. Lisää porkkanaraaste jauhelihan joukkoon sipulien kanssa. Anna hautua miedolla lämmöllä noin 10 min. tai kunnes juurekset ovat pehmenneet. Mausta (juustokuminalla), suolalla ja pippurilla. Siirrä syrjään.
Sekoita keskenään ranskankerma, ruokakerma, kananmuna, hienonnettu rakuuna ja juustoraaste.
Levitä jauheliha-juurestäyte piirakkapohjalle ja kaada sen päälle kerma-kananmunaseos.
Paista piirakkaa 200 asteessa uunin keskitasolla noin 30 min. tai kunnes broileripiirakka on kauniin kullanruskea.
Ripottele hieman jäähtyneen piirakan pinnalle tuoretta persiljaa.