Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 20: Ravintola Sandro – toinen kerta toden sanoo

Windows Phone_20150913_018Kun suuntaamme ravintola Sandron paljon puhutulle sunnuntaibrunssille, ovat odotukseni kieltämättä korkealla; muutama vuosi sitten koettu lounas on jättänyt makumuistiini herkullisen merkinnän, enkä sen koommin muista kuulleeni paikasta poikkipuolista sanaa, kehuja kylläkin.

Sitten viime kokemani huippusuosittu, alkuvuodesta 2013 avautunut Sandro on laajentanut toimintaansa ja käsittää nykyään kaksi ravintolaa, kun Kallion keidas on saanut rinnalleen Eiran Tehtaankadulla sijaitsevan vastaavanlaisen. Windows Phone_20150913_013Tämänkertainen vierailumme kohdistuu viimeksimainittuun, jossa tunnelma tuntuisi olevan pitkälti esikoisen kaltainen: tiivis ja täyteläinen, värikäs aina sisustuksesta lautaselle päätyviin ”asioihin” asti. Johtuneeko sitten Eiran ja Kallion vai brunssin ja lounaan välisestä erosta, en osaa sanoa, mutta tällä kertaa yleisilmapiiri on huomattavasti lounashetkeämme rauhallisempi, vaikka tyhjiä paikkoja on taaskin turha etsiä. Ilman varausta ei tänne kannata pyrkiä, eikä myöskään mikäli tavoitteena on nauttia intiimistä, kahdenkeskisestä ravintolatuokiosta, sillä hajurakoa naapuriin ei täällä pahemmin tunneta. Ehkäpä muutaman pöydän vähennys toisi hieman lisämukavuutta näin asiakkaan näkökulmasta…

Ruoka, joka Sandrossa noudattelee lähinnä pohjoisafrikkalaista ja lähi-itämaista linjaa, täyttää odotukset tai oikeammin jopa ylittää ne, sillä lounaskokemuksen perusteella, en osannut odottaa näin kattavaa jälkiruokavalikoimaa, joka käsittää kahdenlaista juustokakkua, suklaakakkua, omenapiirakkaa, rahkaa sekä Rocky Road -tyyppistä herkkua, joiden lisäksi löytyy kattava valikoima juustoja sekä herkkuja erikoisruokailijoiden tarpeisiin.

Windows Phone_20150913_021Windows Phone_20150913_015Ennen jälkiruokia tulevat kuitenkin salaatit, tahnat, leivät ja kasvikset, joiden runsaus jo yksin riittäisi tekemään tästä brunssista käymisen arvoisen, puhumattakaan siitä, kun palettiin lisätään lämpimät ruoat. Pitkään haudutettu lammas on suussasulavaa, lohen kuorrutus maukkaampaakin maukkaampaa, kasvismunakas sekä linssit toimivat myös. Kun näiden lisäksi hintaan (26,50€) kuuluvat vielä kahvi, minttutee sekä lasi kuohuvaa alkaa paketti olla aika lailla täydellinen. Samalla ajatus Lähi-idän keittiöstä sinä maailman parhaana saa taas mielessäni vahvistusta. Tänne on tultava uudestaan!

Ainoana miinuksena mainittakoon paremmin juomaan kuin syömään paikalle saapunut naapuripariskuntamme, jota luonnollisesti ei voida laittaa ravintolan piikkiin, kuten ei myöskään sitä, että kotimatkan saa taittaa tuli-syötyä-hieman-liikaa -olotilassa. Tai voipas: tekevät liian hyvää ruokaa!

Suositus siis selkeä.

Ruoka: 5
Tunnelma: 3+
Palvelu: 4

Kokonaisuus: 4

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s