Avainsanat

, , ,

Kolmas adventtisunnuntai päätettiin kruunata tutustumalla Safkaa -kirjan resepteihin. Alkupalaksi tehty Gazpacho onnistui varsin mainiosti ja miellytti makuhermoja. Alkuperäisessä reseptissä oli avokadotahna, josta jalostimme oman version ilman avokadoa. Tämä sen takia, koska avokadoa oli tarjolla runsaasti pääruoassa.

Pääruoaksi teimme Safkaa -kirjasta nousseen kohun saattelemana sitä kuuluisaa avokadopastaa. Tässä taisi käydä niin, että ennakko-odotukset vaikuttivat lopulliseen mielipiteeseen. Kokonaisuutena kuitenkin ihan hyvää pastaa ja varmaan pienellä tuunauksella vielä vähän erilaisempaa.

Jälkkäriksi teimme pappilanhätävaraa siitä, mitä pakastimen syövereistä löytyi. Eli tällä kertaa sieltä tuli tiramisua, marianne-cupcakea ja omenapaistosta. Täytyy todeta, että perinteinen pullatyyppinen pappilanhätävara on se aito ja oikea, josta se kannattaa jatkossakin tehdä. Vaikka kyllähän tälläkin kertaa erikoinen kokeilu oli mielenkiintoinen vaihtelu.

GazpachoIMG_0593

Noin kolme alkuruoka-annosta

400 g kypsiä tomaatteja kaltattuna tai laadukkaita säilyketomaatteja
puolikas punainen paprika pilkottuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1/4 kurkkua kuorittuna ja paloiteltuna
1/4 chiliä viipaleina tai 4 tippaa tabascoa
muutama tippa Worchestershire -kastiketta
0,5 rkl punaviinietikkaa
1 siivu päivän vanhaa vaaleaa leipää
0,75 tl suolaa
mustapippuria
0,5 dl oliiviöljyä

Laita kaikki ainesosat kulhoon ja aja sileäksi sauvasekottimella. Laita tunniksi jääkaappiin, maista. Lisää suolaa tarvittaessa.

Tuorejuustotahna

4 rkl maustamatonta tuorejuustoa
sitruunamehua
0,25 tl oliiviöljyä
viispippuria myllystä
6 lehteä basilikaa silputtuna

Sekoita ainekset keskenään, tarkista että maku on kohdillaan. Tarjoa keiton kanssa.

AvokadopastaIMG_0595

Neljä annosta

1 valkosipulinkynsi
1/2 chiliä
1 limetti
2 kypsää avokadoa
suolaa
mustapippuria
noin 0,5 dl oliiviöljyä
kourallinen basilikaa
kourallinen lehtipersiljaa
30 g (1 dl) raastettua pecorinoa
30 g (1 dl) raastettua parmesaania
400-500 g spagettia

Voit tehdä kastikkeen suoraan tarjoilukulhoon, jossa kannat pastan pöytään. Pilko valkosipuli ja chili, laita ne kulhoon. Purista limetin mehu mukaan. Halkaise avokadot ja poista niistä kivet. Kuutioi avokado kuoressaan ja kaiverra sisus ruokalusikan avulla kulhoon. Hienonna yrtit ja raasta juustot. Lisää suola, pippuri, oliiviöljjy, hienonnetut yrtit, sekä pecorino- ja parmesaaniraaste.
Pistä homma sekaisin lusikan avulla, maista. Kastikkeessa tulee olla tarpeeksi suolaa, muuten lopputulos on mauton.
Keitä spagetti al dente hyvin suolatussa vedessä, ota talteen vajaa desi keitinvettä. Valuta pasta lävikössä.
Lorauta osa keitinvedestä kastikkeen sekaan, ja pyörittele spagetti kastikkeen kimppuun.
Raasta päälle parmesaania ja rouhi myllystä mustapippuria. Tarjoa heti.

Mainokset